Digikuvailua

Syksyllä innostuimme kumpikin, Mies ja minä, vaihtamaan kännykät uusiin. Tällä kertaa hankimme samanlaiset, onhan kiva vertailla ja opiskella yhdessä. Minua houkutti kehittyneemmät video- ja kameratoiminnot. Valintamme oli N96.

Digikuvaukseen siirryin kymmenen vuotta sitten. Kannoin painavaa Nikoniani repussa reissuillamme, kunnes sain puhelimeksi mallin N73. Kännykkäkuvien halveksuntani loppui siihen! Varsinkin lähikuvat puutarhassa yllättivät mukavasti. Sisäkuvaus jätti toivomisen varaa.

Nyt olen opiskellut uutukaistani tasan kaksi kuukautta, ja sen kunniaksi ottanut sen myös puhelimena käyttöön. -Kas, voiko sillä myös soittaa? Minun ikäluokassa tavallista leukailua...

Ihan mainio monitoimilelu. Bussimatkalla luen ajankuluksi sähköpostit, siivotessa kuuntelen radiota kuulokkeilla. Paikannan itseni kartalta jos meinaan eksyä. Näytän kavereille hienoja tuubivideoitani ;-) Kalenteri muistuttaa synttärit ja menot. - Ilman tuota kaikkea olen hyvin pärjännyt tähä asti, mutta mikäpä siinä. Aivot pysyy virkeinä kun opettelee uutta.

Mutta se kamera! Räpsittyäni kuvia joulukuun kaamoksessa ja sisällä kalpeassa sähkövalossa, rupesin jo katumaan kauppojani. Kun olen tottunut, että automaattikamerat ovat luotettavia. Olen tottunut onnistumaan. Nyt ovat kaikki kuvani epäteräviä! Niitä ei saa edes Photoshopissa korjatuksi. Arvelin, että olen saanut viallisen kappaleen, koska kameratoimintoja kehutaan julkisuudessa.

Juolahti mieleen, että vika voi olla myös kuvaajassa. Niinpä houkuttelin puolison testausretkelle kauniina ja valoisana talvipäivänä. Kiinnitin erityistä huomiota tarkentamiseen, tarkentamisen lukitukseen ja laukaisemiseen. Siinä se on! Kameraan on saatava sormituntuma, sillä laukaisuhetki tuntuu epämääräiseltä, näppäin jotenkin elastiselta, sitkeältä. Kamera liikahtaa helposti laukaisun hetkellä. Kamera ei siis ole helppo, kuvaamista on opeteltava. Nolo havainto konkarille...

Ensimmäinen kuvausretki
(Mies luovutti aikaisemmin, koska rukkaset olivat liian tukevat. Pakkanen puri ankarasti paljaita sormia.)
Näitä kuvia en kovin paljon korjaillut Photoshopissa. Vastavalokuvien varjoja vaalensin iPhoton kuvankäsittelyohjelmassa.
Epäteräviä kuvia syntyi, jos kuvasin oksien läpi. Muuten olen tuloksesta huojentunut, ehkä tulen pärjäämään ja oppimaan lisää.
Eilen lähdin toiselle kuvausretkelle, vaikka sää ei houkutellut. Harmaata, märkää, innostaako mikään kuvia räpsimään.? Ja kas ihmettä, pilvet repeytyivät ja vetäytyivät taivaanrannan taakse kävellessäni metsän läpi. Aivan kotinurkilla, meren rannassa aukeni häikäisevä näkymä hämärään tottuneille silmilleni.
Vastavalokuvien siluetteja vaalensin varovasti Photoshopissa, muuten en koskenut mihinkään. Tai, no, yhtä horisonttia ihan pikkiriikkisen oikaisin...

Näyttää siltä, että yleiskuvissa N96 päihittää N73-mallin. Lähikuvien kanssa en vielä ole päässyt kunnolla vertailemaan. Luultavasti puutarhassani turvaudun oikeaan kameraan...

Kännykkä kulkee aina mukana, toisin kuin kamera. Siksi olen siihen mielistynyt. Tietenkään ei voi edes puhua samana päivänä kunnon järjestelmäkameroista. Näillä vehkeillä en voi uneksia lintukuvauksesta tai hyönteisten mikromaailmasta. Myöskään muotokuvaus ei kuulu repertuaariini. Mutta väittäisin, että kuvasta voi löytyä se jokin, vaikka se ei olisi teknisesti huippuluokkaa. Minulle tärkeintä kuvassa on todellisuuden dokumentointi ja sisältö, viesti. Saatan kelpuuttaa jopa rosoisen hutin, jos se täydentää tarinaa.