keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Toimelias joutilaisuus

Takavuosina kiersi sähköpostilistoilla hauska juttu. Se oli kuin minun kirjoittamani! Ehkä kiertää vieläkin, mutta olen sen kadottanut. Varastan tässä formaatin, ja laitan oman versioni kiireisen eläkeläisen päivästä.

Aamutoimista suoriuduttuani, pesukoneen käynnistettyäni, sähköpostit kirjoitettuani ryhdyn toimeen. Aion jatkaa hyvin alkanutta pyykkipäivää.
Pinoan kylpyhuoneen lattialle vuoreksi kirjopesuun menevän pyykin. Avaan pesukoneen, ja kiskon pestyn valkopyykin koriin. Tartun koriin, ja kannan sen pannuhuoneeseen.
Pannuhuoneessa huomaan edellisen pyykin kuivuneen, lasken korin lattialle ja alan ottaa vaatteita naruilta. Tuulitakin vien saman tien eteiseen.
Eteisessä huomaan, että posti on tullut ja lojuu lattialla luukun alla. Lasken tuulitakin penkille, ja noukin postipinon ylös. Uteliaana tietenkin avaan kirjeet, ja jätän siksi aikaa postipinon eteisen pöydälle. Kirjeiden joukossa on kutsukirje, ja vien sen työpöydälleni.
Työhuoneessa päätän merkitä päivämäärän kalenteriini, joka on tietokoneella. Huomaan kuitenkin saapuneet sähköpostit, ja luen ne ensin...
Näläntunne havahduttaa minut katsomaan kelloa parin tunnin kuluttua. Laitan koneen lepotilaan, ja menen keittiöön.
Keittiössä haukkaan kevyen lounaan, ja aion laittaa astiat tiskikoneeseen, joka tietenkin on täysi. Konetta tyhjentäessäni osuu käteeni lasipurkki, ja päätän viedä sen heti pannuhuoneeseen, lasinkeräyskoriin.
Pannuhuoneessa huomaan pyykkikorin lattialla ja edelliset pyykit yhä naruilla. Tällä kertaa keskityn, ja saan kuivat pyykit nostettua takkahuoneen tuolille isoksi kasaksi. Kuulen samalla hälytyksen kännykässä, lempiohjelmani radiossa alkaa! Riennän reipaasti olohuoneeseen, suljen hälytyksen kännykästä, mutta ennen kuin ehdin avata radion, unohdan miksi riensin olohuoneeseen.
Olohuoneessa katselen hetken nolona ympärilleni,ja huomaan orkideojen kaipaavan vettä.
Palaan keittiöön hakemaan kastelukannua, ja huomaan kesken jääneen tiskikoneen tyhjennystyön. Se sujuukin rivakasti. Tiskikonetta täyttäessäni muistan mennä hakemaan kahvikupin työhuoneesta, tietokoneen vierestä.
Työhuoneessa tietokone kilahtaa houkuttavasti: olen saanut postia!
Ja kas, eräitä laadukkaita blogeja on päivitetty. Kaksi tuntia kuluukin taas kuin siivillä.
Päivä on jo pitkällä, ennenkuin saan kuljettua takaperin jälkiäni pitkin. Satunnainen lukija varmaan osaa kuvitella, kuinka se sujuu, joten jätän kuvailematta.

Hiukan suututtaa, että se radio-ohjelma jäi kuulematta.

6 kommenttia:

  1. Hulvatonta naurua!!!
    Sinäkin osaat nauraa itsellesi! Onneksi minulla on vain tämä 23,5 neliötä, minulta "keskittyminen" onnistuu loistavasti täälläkin. Isommassa asunnossa olisinkin aivan hukassa.

    VastaaPoista
  2. Hyvä pointti. Varmaan myös parempi itsekuri sinulla?
    Tänään otin taas järeimmät keinot käyttöön: suljin tietokoneen määrätunneiksi.

    VastaaPoista
  3. Miten ihmeessä sinä näit eilisen päiväni. Tämä päivä se ei ollut, tänään oli ottamassa hienoja kuvia, mutta eilen...muistaakseni...

    Kyllä naurattaa, mutta hyvä on osata itselleenkin nauraa. Liikaa tuossa on tuttua, mutta olkoon, minä nautin, kun ei enää tarvitse olla niin tehokas ja osaavainen. Nyt teen vain sitä, mikä tuntuu mukavalta ja silloin kun se tuntuu mukavalta.

    Kiitos, tässä koneen vieressähän menee mukavasti taas pari tuntia... :-D

    VastaaPoista
  4. Tutulta tuntuu ja joskus kymmenen maissa saatan huomata: hei, minähän olen vielä pyjamassa, mitä jos tänään postinkantaja soittaa ovikelloa...

    VastaaPoista
  5. Hee hee Soili, mitäs tuo nyt on ? Mulle tuli tänään Skypepuhelu klo 12. Sattui olemaan video kummallakin. Ja arvaas mitä oli päällä mulla...?

    (Vissiin videoni on tähtäillyt Uunaa ja Mummelia)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?