Ajatuksenvirtaa

Aamut ovat parhaita, aamut ovat hyviä, aamulla on aikaa määrättömästi, (paitsi silloin, kun almanakassa on merkintä, se pilaa jo edellisen päivän) ehdin  harjoitella Bachin pieniä sonaatteja (niitä alkeisharjoituksia)  kuulokkeet korvilla, sähköpianolla, sitten arvelen kirjoittavani,  päivitän kaikki blogit,- kirjoitan, jotta tietäisin mitä ajattelen,  luen myös uusimmat postaukset, kommentoin uutterasti,  kunnes näyttö alkaa tuntua vaativalta, uhkaavalta, ja siirrän katseeni yhä useammin ikkunan läpi puutarhaan. Puutarhaan! ulos ulos talosta, kävelemään paljain jaloin nurmikolla, - vieläköhän jalkapohjani tuntevat vilpoisen aamukasteen? - korjaamaan kaikki helteen tappamat sulkasaniasten roippeet  pilaamasta näkymää, leikkaamaan uloskukkineet valtikkanauhukset ja gladiolukset, perkaamaan polut, levittämään hiekkaa ja soraa, istumaan tammen varjoon kirjan kanssa (kolme Merete Mazzarellan kirjaa on nyt menossa, minun on ehdottomasti ostettava ne jotta voisin alleviivata, kirjastosta tuli viesti että uusimisraja on ylitetty)ja neulomaan huivin valmiiksi, sen jonka aloitin Vanhalla Huvilalla neljäkymmentä vuotta vanhoista langoista, katselemaan rauhassa pilviä ja odottamaan sadetta, (koska olen kyllästynyt valuttamaan kylmää hanavettä ympäriinsä sinne tänne, ei se auta kuitekaan,  vesi valuu pitkin kuivaa maata ja haihtuu helteeseen ennenkuin imeytyy maahan) odottamaan kärsivällisesti, sillä tämä ei ole henkilökohtainen onnettomuus, tämä ei ole yhtään mitään jos vertailee. Luultavasti kuumuus ajaa minut pian sisään, (vai jokohan helle loppuu?)- sade olisi kyllä paljon mieluisampi syy pysytellä sisällä, helteellä olen levoton ja yritän ulkoilla vähän päästä. Levottomuus, levottomuus, se hiipii mieleen päivän kuluessa ja yhtäkkiä yllättää kello neljän masennus, se tulee päivinä jolloin en saanut kiinni mistään hankkeesta, kun edellinen on valmistunut ja uusi ei ole lähtenyt käyntiin.
    Täytyykö kaiken aikaa puuhata, pitääkö suorittaa, onko sillä jotakin väliä, mitä väliä on sillä mitä tein vaikkapa elokuisena maanantaina v. 2008? Niin paljon turhaa, esineitä, kuvia , veistoksia jotka täyttävät tilan ja joista on vaikea päästä eroon. Muutamat niistä jatkavat eloaan jossakin toisaalla, jotkut harvat ovat minulle  vielä tärkeitä,  epäonnistuneet ovat taakka ja painolasti jonka haluan ravistella selästäni, ja sekin, sekin on vaikeaa, kaikkihan on lajiteltava, hyödynnettävä, kierrätettävä. Kuitenkin tällä päivällä, tällä kallisarvoisella, katoavalla päivällä pitää olla se juttu, se työ ja hanke joka valtaa mielen niin että oma ego unohtuu, mennyt ja tuleva yhdistyy rauhalliseen virtaan eikä levottomuutta ole. Se tulee taas, uskon että se tulee, vielä, ettei käy kuin Mika Waltarille joka päivästä toiseen kiipesi ullakolle työhuoneeseensa tuijottamaan tyhjää paperia kirjoituskoneessaan. Oh, ei käy, niin ei voi käydä! Minullahan on puutarha, (ja sitten kun joudun siitä luopumaan kasvatan orkideoja, niin voi tapahtua jos elän vanhaksi), nyt vain tämä merkillinen säätila on karkoittanut minut paratiisistani, missä levottomuus pysyy poissa,  missä sydämen syke yhtyy tuulen huokauksiin, missä voisin vaikka nukahtaa nurmikolle huolettomana kuin kehräävä kissa.


***

Tänään tervehdin kaikkia koulutyöläisiä, sillä näinä päivinä se alkaa! Muistan niin hyvin jännityksen , viimeisten lomapäivien haikeuden, ja muistan sen henkiinheräämisen tunteen, mikä ensimmäisinä työpäivinä valtaa mielen. Jostakin muualta joudun nyt hakemaan päiviini rytmin ja haasteet, vaikka tunnustankin, että nautin tästä elämänvaiheesta aivan häpeämättä.