Horisontin yli

"Hip hei - torstaiblogit ovat saaneet aikaan ison kasan haasteita, tänään julkistetaan 250. haaste! Ajatelkaa, se on paljon se! 250. eli neljännestuhannennen haasteen kunniaksi kurkistamme torstaiblogien historiaan, eli täällä Runotorstain puolella jokainen osallistuja omaan Runotorstai-historiaansa. Valitse omista osallistumisrunoistasi se, johon itse olet tyytyväisin tai se josta katsot oppineesi eniten tai joka on omalla tavallaan ollut sinulle kirjoittamisessasi käänteentekevin, voit mainita myös mikä oli haasteena."

Onnittelen blogia hienosta etapista! Enpä ehkä arvaakaan, kuinka paljon Runotorstai on minulle merkinnyt. Nyt yritän löytää kuvattoman runon (kuten Valokuvatorstaille kaivelin runottoman kuvan). Usein olen kytkenyt ne yhteen, jolloin kumpikaan ei ole itsenäinen.

Runoja selatessani pysähdyin tähän kahden vuoden takaiseen tunnelmaan. Pitkät lentomatkat eroittavat meidät lapsista ja lapsenlapsista. Asumme  tarkalleen puolessa välissä itää ja länttä. Juuri nyt, tätä kirjoittaessani,  on läntinen perhe ylittänyt Atlantin, ja odottelemme heitä yömyöhällä. Toivon että lentomatka on ollut mukava elämys lapsille.



Napakka horisonttiviiva joka eroittaa taivaan maasta
hapertuu utuiseksi
ja valuu vesivärin tavoin alaspäin
kun ihminen nousee lentoon

Aamuruskon puna  yhtyy leimahtaen iltaruskoon
taivas kääriytyy maan ympärille
eikä ihminen ymmärrä
missä hän oikeasti on

 Pilvien patsaat rakentavat holviston
- liikkuvan ja silti todellisemman
kuin niiden aukoista sinertävä maa
ja ihminen luulee
että maailma on kääntynyt ylösalaisin
 Iltapilvien välissä näkymätön kynä
piirtää valkoista viivaa
herättääkseen levottomuutta hänessä
joka puutarhassaan sattumalta
juuri silloin katsahtaa taivaalle
                                   Chiang Mai,  26.09. 2010

***


Runotorstain 177. haasteen innoittajana on Zen Cafen kappale Taivas on kirkas ja napakka (säv. Zen Cafe, sanat Samuli Putro)