Mahdoton paikka isokokoiselle tai koppikammoiselle.
TumMuangOn -luolatemppeliin vuoren uumenissa, Pohjois-Thaimaassa, pääsee vain ahtaasta aukosta pujottelemalla. Tuntui vähän hurjalta Chilen tapahtumat tuoreessa muistissa.
Välillä oli kulku helpompaa, mutta lopullinen 'mahdoton paikka' oli syvyyteen laskeutuvat kierreportaat tuon kaiteen vierestä. Siinä käännyin takaisin, enkä ollut ainoa.
***
Vastaus Valokuvatorstain 182. haasteeseen
Blogaaja, oletko
Hajauttaja vai
Keskittäjä?
Täällä pohditaan sitä.
Silloin on hyvä peränytä, jos tuntuu mahdottomalle.
VastaaPoistaHui. IHAN MAHDOTON paikka!
VastaaPoistaHuh, varmaan olisi tullut ahtaan paikan kammo heti tuossa vaiheessa ja olisin minäkin kääntynyt takaisin.
VastaaPoistaOn aika ahdasta ja pimeää. Olisin myös kääntynyt takaisin. Mahdoton paikka minulle.
VastaaPoistaTämä on niitä paikkoja jotka saavat miettimään kahteen kertaan mennäkö vaiko eikö mennä..
VastaaPoistaHiukset pystyssä seurasin chilenkin kaivosmiehiä, melkein itketti kun viimeinenkin nousi ylös ü
Uteliaisuus olisi kai saanut tuonne menemään, jos tuonne asti olisi tullut vain tuota varten - matkan varrella en olisi pysähtynyt pikaisesti - olisi pitänyt hankkia uskallusta hetken -aika pitkän hetken verran.
VastaaPoistaAmalia, kunpa aina voisikin...
VastaaPoistaAnna, Savisuti, Arleena, kannatti kumminkin pujottautua sisään. Sain nähdä temppelin.
Pankin talkkari, se oli niin hurja tarina, että henkeä ahdisti seuratessa
Pappilan mummo, noinhan se suunnilleen meni. Itse asiassa meidät vietiin sinne yllättäen, matkan varrella, mutta luolan suulle oli niin pitkä kiipeäminen, etten sitten halunnut luovuttaa, vaikka povia heikotti.
Minulta jäisi menemättä, siis mahdoton paikka.
VastaaPoistaAhtaalta näyttää, parempi varoa kuin katua.:)
VastaaPoistaTuo on kyllä melko mahdoton paikka. Jättäisin suosiolla väliin.
VastaaPoistaKävin Khao Yain kansallispuistossa tuollaisessa. Vieläkin puistattaa, kun ajattelen, vaikka en vaikeimpaan paikkaan mennyt minäkään.
VastaaPoistaSukeltaa luolan syvyyksiin - tai kiivetä tornin korkeuksiin: kumpikohan aiheuttaa ihmisissä enemmän pelkoja? Jos minulta kysyttäisiin, mieluummin kiipeän "Puijon torniin" tms. kuin lähtisin alas, alas, alemmaksi, alemmaksi...
VastaaPoistaOikea äärirajoja koetteleva kuva - hyvä!
Liisa, Liplatus ja Pantteri, tässähän tuntee itsensä ihan rohkelikoksi :)
VastaaPoistaMm, siis melkein yhteinen puistatus meillä :)
Lastu, minullekin maan alle joutuminen aiheuttaa isomman kauhun. Jotenkin sen kuitenkin siedän, mutta yhdistettynä ahtaaseen paikkaan se on painajaisuni.
Ihmettelen ihmisiä, jotka eivät näitä fobioita tunne, kuten vaikka kaivostyöläisiä.