kiireettömät askareet
talletan kuviin
kuumuus, jano, uupumus
haihtuvat, katoavat
***
Joka askeleella tekisi mieli valokuvata. Erityisesti arkea, tavallista elämää täällä. Luovuin kuitenkin jo toisella viikolla kameran kantamisesta, kuljemmehan yhdessä, minä ja Mies, joka on verraton valokuvaaja. Näemme samat asiat. Vai näemmekö?
Vastaus Valokuvatorstain ja Runotorstain 180. haasteeseen VALOKUVA
Myös K50 kertoo kuvin arjesta Thaimaassa
Valokuvaaja valokuvassa! Valoa myös ihmisten kasvoilla:)
VastaaPoistaHieno tilannekuva! Omalta osaltani vain voin sanoa, mutta en koskaan jättäisi toisen tehtäväksi kuvata omaa näkemystäni maailmasta ja tapahtumista. Hyvä kuvaaja on minunkin "toinen puoliskoni", vaikkei kuvaamista edes harrasta kuten minä, mutta kaikki me näemme maailman ihan uniikisti omin silmin ja uskon, että se maailmankatsomus myös vaikuttaa siihen, mitä näemme ja mitä emme. Mikä itselle on tärkeää, mielekästä ja kuvaamisen arvoista ja mikä taas ei. Teknisesti lahjakas kuvaaja näkee helposti vain "täydelliset" kuvauskohteet. Minä elän ja hengitän linssin läpi, joten kuvissa on enempikin jotain tunnelmaa tai vaikkapa outoja piirteitä. Yleensä ne ovat kaikkea muuta kuin "hyviä" kuvia. Mutta ne ovat juuri "minua" ja tapaani nähdä ympärilläolevaa.
VastaaPoistaHuh, tulipas pitkä tarina lausahduksesi johdosta! ;)
Valoa ja varjoa ja valon kuvaaja valokuvassa. Jokaisella on ehdottomasti oma tapansa nähdä maailmaa, kanna kameraa mukanasi ja kuvaa sillä.
VastaaPoistaTiedän tunteen. Kuva kuvaajasta on hyvä idea. Chiang Main? Missä se on?
VastaaPoistaNäinhän se on ,että jokainen näkee maailmansa omin silmin. Se mikä toisesta on mahtava juttu ei toisessa herätä minkäänlaisia tunteita.
VastaaPoistaMukava kuva katuelämästä. Meillä kyllä on Isännyyden kanssa ihan eri kuvat reissuilta:) Hän kyllä on vähän jättänyt homman mun haltuuni...
VastaaPoistaKiirepakolainen, sinäpä sen sanot :)
VastaaPoistaTeeTee, olen mielissäni 'pitkistä tarinoista'.
Minulle kuvataiteilijana valokuvat ovat materiaalia, ja teknisesti kelvotonkin kuva saattaa kelvata, jos siinä on sisältöä. Ilmeisesti sinäkin ajattelet näin?
Tykkään kovasti Miehen näkemistavasta, hän kuvaa paljon ja omaperäisesti.
Pantteri, tunnustankin, että kuvaan kaiken aikaa: kännykällä ;) Se tekee yllättävän hyvää jälkeä, ellei valaistus ole liian haastava. Täällä hylkäsin ison kamerani vain siksi, että Mies joutuisi silloin raahaamaan kahta… Tässä kuumuudessa en kerrassaan jaksa kantaa muuta kuin päivänvarjoa.
Reija, Chiang Mai on Pohjois-Thaimaassa.
Kissapelakuu, olisikohan yksi pitkän liiton salaisuus siinä, että hyväksyy erilaisuuden ja antaa arvoa toisen näkemyksille ;)
Omien valintojensa lisäksi Mies näppää myös tilauskuvia, kun yhdessä retkeilemme ja teemme havaintoja. Sellaiset tuntuvat melkein omilta :)
Metkaa tosiaankin on se, että ihminen haluaisi tallentaa koko ihanan ympäristönsä valokuviksi! Ja kyllähän niistä kuvista iloa on, sitä enemmän mitä enemmän aikaa kuluu...
VastaaPoistaInkivääri, jotkut kuvamme kertovat yhteistä tarinaa, toiset taas henkilökohtaista.
VastaaPoistaHymyilevä, juuri niin!
VastaaPoistaValoisa kuva!
VastaaPoista(Olen TeeTeen ja tanssivan harmaan pantterin kanssa samoilla linjoilla. Jokaisella on oma näkemys ja ainakin minä haluan nähdä juuri sinun näkemyksesi. Siis kännykkäkamera vain räpsimään!)
Kyllä se noin on, että jokaisella on omat kiinnostuksen kohteet, sekä tavat valokuvata...ei kun kuvaamaan.
VastaaPoistaKuva kertoo paljon, tässäkin kuvassa monta tarinaa.
Tiina,mukava tietää :) Ja blogissa julkaisenkin omia otoksia enimmäkseen.( Ilmoitan, jos toisin on.)
VastaaPoistaLiplatus, tämän otinkin oikealla kameralla, joten se sietää suurentamisen.
Kiitoksia kommenteeraajille, mukavaa että syntyi keskustelua :)
Jokainen näkee omalla tavallaan, niin luulen. Toisen tavan voi kyllä oppia näkemään, huudahtaa: hei, täällä olisi ihan sinun näköisesi juttu.
VastaaPoistaKoettu on.
Ennen kannoin aina kameraa mukanani. En enää. Jotenkin on vapauttavaa kulkea, katsoa ja yrittää muistaa hetken, maut, tuoksut sisällään, ei kuvassa.
Kameran takaa asiat näyttävät erilaisilta.
VastaaPoistaOi miten runsas kuva. Viivyin "kuvassa" pitkään, elin elämää siellä.
VastaaPoistaPS
Voi kunpa kuvat aukeaisivat heti, automaattisesti, näytölle suurensuuriksi. Saahan ne näpäyttämällä mutta muistaako sen tehdä aina, sillä se kannattaa. Tämäkin kuvasi: pysähdyin jokaisen äärelle kauan, kyselin: mitä sinulle kuuluu.
Niin, ja kiitos runostasi. Se "kuvaa" paljon, pysähdyttää.
VastaaPoistaKyllä te molemmat näette ja kuvaatte ympäristön omalla tavallanne ...
VastaaPoistaSuSupetal, nyt sanot jotakin olennaista. Toisinaan kamerariippuvuus alkaa ahdistaa. Kuljen villinä ja vapaana . Sitten jossakin kohtaa hermo pettää, ja kaivan kännykän esiin. Sama juttu Miehellä. Yhdessä lähtiessä aina neuvotellaan: otetaanko kamera/kamerat?
VastaaPoistaIsopeikko, ihan totta. Todellisuus saa reunat.
Lastu, mukavaa että kerkisit suurentaa. Vasta silloin voi astua kuvaan sisälle ja nähdä paljon enemmän, ilmeitä, esineitä.
Peregrina, aivan varmaan. Vaikka käsikynkkää kulkisimme. Siksi onkin kiehtovaa tehdä yhteistä matkakertomusta. Kotona harrastuksemme ovat hyvin erilaiset, mutta matkat ovat yhteinen juttu. (Toki matkallakin saatamme viettää muutaman erilaisen päivän, sillä Mies on minua menevämpi :)
Kiva kuva ja bonuksena vielä valokuvaaja kauempana.
VastaaPoistaMolemmat teillä kuvaavat, miten hienoa! Sinä näet kuitenkin asioita omalta kantiltasi, niin että älä vaan ole kuvaamatta :)
Krisu, kiitos. -Ja varsinkaan ei olisi yhtään kuvaa Miehestä :)
VastaaPoistaAjattelin tulla pitkästä aikaa lukemaan blogeja. En ole päässyt sinun "lukemattomia" kirjoituksiasi pidemmälle. Jokaiseen pitää erikseen jäädä pitkäksi aikaa, kun niissä on niin valtavasti asiaa, tunnetta, ajattelemista, katsomista... Poikaystäväkin ymmärtää ja lähettää terveisiä. ;)
VastaaPoistaVallaton, sinulta voisimmekin oppia rauhallista keskittymistä yhteen blogiin kerrallaan. Kun on niin paljon kiinnostavia! Lämpimät terkut poikaystävälle :)
VastaaPoistaKuvan ja sanojen hieno tunnelma.
VastaaPoistaKiitos Arleena
VastaaPoista