perjantai 3. joulukuuta 2010

Maallikon reunahuomautuksia Sibelius-viulukilpailusta




Amatöörihuilisti kuuntelee viulunsoittoa lievästi kateellisena: mikä väripaletti! Huilun notkeaa ääntä vertaisin kiinalaiseen tussipiirrokseen. Viivalla voi toki kertoa paljon, hämmästyttävän paljon. Se on myös paljas, minkään taakse ei voi mennä piiloon. Mutta viulu! Viulisti voi upottaa siveltimensä palettiin, josta löytyy kaikki värit, kimmeltävistä sateenkaarensävyistä rouheisiin maaväreihin. Taitava soittaja ja hyvä instrumentti maalaavat värikylläisen maiseman, jota voi vain ihmetellä se, joka on kuunnellut aloittelijaa, tai itse hiukan yrittänyt.


Tuomaristo on puhunut, en moiti tulosta. Toinen jury olisi ratkaissut toisin. Näin korkealla tasolla kysymys on makuasioista. Kieltämättä Nikita Boriso-Glebsky oli niin asiantuntijoiden kuin suuren yleisön ylivoimainen suosikki. Petteri Iivosen menestyksestä iloitsen kaikien suomalaisten kanssa.

Sibeliuksen viulukonsertto on vuosien varrella tullut niin tutuksi, että jopa maallikko pystyy huomaamaan soittajien persoonalliset erot. Huikeita eroja koettiinkin! Esther Yoon lumoava ote toi kyynelet silmiin. Nancy Zhoun versio sai kirjoittajan pitäämään tuolistaan kiinni, ja lähettämään huutomerkkejä keskusteluun.

Aikaisemmista viulukilpailuista muistan vain finaalit, jotka on televisioitu. Moni voittaja vuosien takaa on jäänyt mieleen, varsinkin jos uraa on mediassa seurattu. Nuoren Pekka Kuusiston Sibelius 1995 teki unohtumattoman vaikutuksen, muistan iloisen virnistyksen vaikeimmissa kiemuroissa.(Sieltähän se löytyy, Elävästä Arkistosta )
     Heti kilpailun jälkeen lähdimme matkalle, ja kas, lentokoneen matkustamossa edessämme tunnistimme nuoren voittajan matkalla New Yorkiin. Oli ilo onnitella kädestä pitäen säteilevää poikaa.Ja on ollut ilo seurata hänen uraansa siitä eteenpäin.

Itse kilpailu on siirtynyt uuteen aikaan. Viidessä vuodessa on tapahtunut viestinnässä niin huimia hyppyjä, että mielikuvitus tuskin riittää näkemään seuraavan Sibeliuskilpailun puitteet.
Nyt jokaisella internet-yhteyden omistajalla oli mahdollisuus aitiopaikkoihin. Mainio YLE on julkaissut musiikkisivuillaan täsmätietoa, uutisvirtaa, blogeja, kaikki kilpailuesitykset alusta alkaen, ja ne ovat vielä pitkän aikaa nähtävissä ja kuultavissa Ylen Areenassa. Tämä on uutta ja ihmeellistä, suurenmoista!

Erikoisherkkuna tarjottiin mahdollisuus keskusteluun ja kommentointiin suoran nettilähetyksen aikana. Eli videon vieressä oli ikkuna Facebookiin, missä keskustelu virtasi.Vähän tuli koulutyttömäinen olo, ikäänkuin istuisi konsertissa eikä malttaisi olla kuiskuttelematta vierustovereiden kanssa. Parasta tuossa chatissa oli Ylen taholta hoidettu tiedottaminen, kuka soittaa ja mitä. Maallikko huomasi piankin, että keskusteluvirtaan kerääntyi keskenään tuttuja asiantuntijoita. Kommentit ja veikkaukset sinkoilivat, ja välillä käytiin jää- tai baarikaapilla. Eihän tuota malttanut olla seuraamatta, ja välillä kurkkimatta puhujan profiilia Facebookissa.

Kieltämättä nettiosuus takkuili yhteyksistä riippuen ja vaati seuraajalta kärsivällisyyttä. Tuon tuostakin tarjoiltiin toimintaohjeita sille, jonka video tai chattivirtaus katkeilee. Aika moni taisi ladata itselleen Google Chromen vanhan selaimensa ohelle, niin minäkin. Huomasin parhaaksi seurata musiikkia nettiradiosta ja videokuvaa tietokoneelta. Finaalin katsoin Teemalta ja silmäilin samalla nettikeskustelua. Nyt jälkeenpäin onkin hyvä tilaisuus katsella tallenteet uudelleen ilman suoran lähetyksen ongelmia. Niin, nyt voi keskittyä musiikkiin lankeamatta rupatteluun...

Viiden vuoden kuluttua tämän päivän uutuudet ovat esihistoriaa, ja nyt tuliterät tietokoneet ja mobiililaitteet joutavat museoon. Ken tänään yrittää päivittää viisivuotiaan rakkineensa ajantasalle, tietää kyllä sen. Nyt jo hymyilemme Internetin alkuajoille, joista on niin kovin, kovin vähän aikaa.

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista pohdintaa instrumenttien eroista ja mahdollisuuksista verrattuna eri maalaustekniikoihin.

    Ja uutta tietoa minulle tuokin tekninen toteutus eli kommentointi Facebookin avulla. Heh, vai kuiskuttelit sinä konserttien aikana naapurien kanssa. :)

    Ja totta kolumnin loppukin: niin se tekniikka kehittyy.

    Toisaalta, on lohdullista tietää, että vanhat Stradivarius-viulut soivat yhä maagisesti, kaikesta uudesta teknologiasta tietämättöminä.

    VastaaPoista
  2. Tiina. (Vähän yritin sulle vihjata, että kisa näkyy ulkomaillakin...)

    Ja totta, upeeta, että kaikki ei ole uutena parempaa. Vanhat viulut ovat vaan niin tähtitieteellisissä hinnoissa, ettei niitä voi saada kuin sponsorilainaksi. Viulut saivatkin kisassa huomiota.

    VastaaPoista
  3. Luittekos Jukka-Pekka Sarasteen lyhyet kommentit finalisteista tänään 4.12. HS:n? Onko ne masentavat vai ei? No, Emma-kommentti ei ollut ainakaan masentava. Pätkä jutusta on verkossa: http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Sibelius-kisan+tuomari+ei+palkkaa+finalisteista+ket%C3%A4%C3%A4n/1135262125223

    VastaaPoista
  4. Anna-Liisa, kiitos linkkivinkistä! Harmi kun en ole Hesarin tilaaja, pitäis varmaan ostaa nettilehti taas.
    (Paikallislehden tilaajana en tietäisi maailmankuulusta viulukisasta tuon taivaallista ilman nettiä...:/ Taisi jossakin nurkassa urheilusivun takana olla pieni maininta palkituista)

    Oikestaan tämä referaatti ei minua masentanut. Ammattilaisella on suhteellisuudentajua. Hän tuntee valtaosan aikamme huippuviulisteista. Me maallikot nyt sokaistumme viulukilpailusta, ja unohdamme että he ovat uran alussa. Saatan ymmärtää, että JPS ei pidä sielukasta voittajaa 'suurena persoonana'. Aika näyttää, kuka heistä jää tähtitaivaalle.

    VastaaPoista
  5. Ai miten mukavaa analysointia kisasta, jota en ehtinyt seurata, en ensimmäistäkään osiota. Kyllä minä vielä joskus... Jos en aikaisemmin, niin sitten pilven reunalta.

    VastaaPoista
  6. Vallaton, milloin tahansa voit tutustua kilpailuun Ylen Areenassa, vaikkakin ilman jännitystä. Vertaile vaikka voittajan ja finalisti Nancy Choun Sibeliusta . Ei hassumpaa ajankulua linnan juhlia odotellessa :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?