perjantai 9. maaliskuuta 2012

Ryhmäkuvaoireyhtymä



Tämä toistuu aina! Olenkin alkanut kutsua sitä henkilökohtaiseksi syndroomaksi. Näen joukon ihmisiä kuvauksellisessa ryhmässä, rohkaisen ujon mieleni ja pyydän lupaa valokuvaamiseen. Ja nämä ponnahtavat ripeästi ylös, asettuvat riviin ja napittavat kameraan.Tässä kolme munkkiveljeä istui muurilla rupattamassa, Aku Ankan ja Buddhan välissä, vastavalon kultaamina kaikki. Nolona sitten näppäsin tämän poseerauskuvan, jossa Buddhakin jäi päätä vailla ja tarkennus meni pieleen.

Vastaavanlaisia kuvia löytyy albumeistani vuosien varrelta runsaasti. Tilanteet punastuttavat vieläkin. Kadehdin Miestä, jonka henkilökuvat ovat luontevia ja eloisia. Minulta kai puuttuu rohkeutta ja hengen voimaa. Oma ujouteni tekee kuvaustilanteen epävarmaksi ja jäykäksi. Myös sopivaisuudentajuni estää kuvaamasta ventovieraita ilman lupaa. Varsinkin vieraassa kulttuurissa on syytä olla varovainen ja hienotunteinen. Minusta ei tosiaankaan olisi paparazziksi.

Niinpä olen ylpeä edellisen postauksen kuvasta. Tosin se ei ole ohikulkijan otos, rupattelimme pitkään kissoista ja koirista temppelin puutarhassa, ja tuo nuori munkki salli suosiolla näppäilemisen, jossa hänen kissansa olivat päähuomion kohteena.

3 kommenttia:

  1. Tämä on Thaimaan totuus. Näin aina käy, jos ei pidä varaansa. Toisaalta, kun tietää, että ihmiset haluavat tulla kuvatuksi kauneimmillaan, alkaa itsekin epäillä omaa kuvaushaluaan tirkistelyksi. Niin näitä rivikuvia tulee... Niin ja joskus saattaa ohikulkija innostua tulemaan kuvaan mukaan. Meidän Kuopus oppi pienenä varsinaiseksi linssiluteeksi, kun hänet usein siepattiin riviin mukaan...

    Hauskinta on kaikissa juhlissa, häissä jne. Hääpari kuvataan tuollaisessa rivissä seisovien ihmisten kanssa mitä moninaisimmilla kokoonpanoilla. Siis moni juhlavieras on mukana monessa kuvassa jne...Eikä se vielä riitä. Jos menee kylään, nuo kaikki rivikuvat ovat kansioissa ja niitä olisi kohteliasta katsoa... (Yritänpä muistaa blogata tästä joskus....Heh.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhejuhlien rivikuvia onkin mukava tutkia. Niiden arvo vain nousee vuosien varrella. Olisipa kaikki varustettu nimiluettelolla...

      Mutta tilannekuvia havitteleva amatööri tuskin riemastuu ilmiöstä. Onneksi sain parempiakin kuvia munkeista, luvan kanssa tai katunäkymissä.

      Poista
  2. Hei, nyt annoit uuden näkökulman, joka ei Thaimaassa tullut mieleen. Totta kai jälkeenpäin nuo rivit (jos vielä sai nimineen) ovat mitä tärkeintä materiaalia. Niitä itsekin tihrustelen vanhoista sukukuvista. Näinhän se on.

    Luulen, että se on niin, että ensin täytyy käydä läpi nuo "pakolliset kuvat" muistoksi, siis esim ryhmäkuva tapahtumapaikan kyltiltä (ei välttämättä itse paikasta) ja sitten voi ottaa meidän mielestämme oikeita kuvia. Kiitos :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?