maanantai 23. huhtikuuta 2012

Saanko esitellä: Rose!

























Nukkesivulleni on tupsahtanut uusi tyttönen, Rose nimeltään. Pään ja jäsenet valmistin  jo vuosi sitten, ja nyt oli Rosen aika ruumiillistua. Piirteet on lainattu pojantyttäreltä, pikkusiskolta. Ensimmäinen versio on matkustanut Kanadaan, kuten isosiskokin. Tämä on siis toisinto samalla muotilla. Vartaloon käytin rautalankatekniikkaa, mihin olen suuresti  mielistynyt. Kampaus on päivitetty ja piirteetkin hiukan varttuneemmat. Hiukset ovat mohairia, mikä on viehättävän luonnollinen materiaali. Rose halusi pukeutua 20-luvun muotiin, ja sieltä etsittiin malli Knicker-asulle sekä korkeavartisille nauhakengille. Ensimmäiset nahkakenkäni! Mekkokangas löytyi vaatekaapistani, kuten tavallista. (Hyvästi söötti kesämekko...) Polvihousut vilahtavat helman alta ja jättävät näkyviin kaitaleet mustia puuvillasukkia.

Isosisko on parhaillaan syntymässä. Vartalo on pääällystämistä vaille valmis. Odotan malttamattomasti  tilaamaani hiusmateriaalia. Aion kokeilla aitoa hiusta, sillä  esikuvan hiukset ulottuvat yli vyötärön. Niin pitkävillaisia Mohair-vuohia ei taida löytyä. Tänään kiinnitän osat yhteen, ja Kathleen herää henkiin.

Aamupäivän maalasin uusia posliinipäitä, joista kerroinkin äskettäin. Kevätpuuhat ja kesän hankkeet ovat jo alkaneet vietellä pois nukkekammarista, ja saattaakin tulla pitkä paussi. Mutta mikäs kiire tässä.

P.S. Ja juuri kun olin tämän julkaissut, rapsahti postilaatikko! Melkein kädet täristen tutkin ihanuutta, ja huomaan olevani peruukintekijänä uuden haasteen edessä.

12 kommenttia:

  1. Hello Rose!
    Kylläpä onnistuit hienosti kaikissa vaiheissa. Vaatteet ovat upeat varsikenkineen. Rose on niin aidon ja oikean näköinen, onhan sinulla ollut rakas malli.
    Ja nyt tuli lisähaastetta. Rosenkin hiukset ovat tosi kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rose kiittää :) Tukka onnistui aika hyvin, värjäsin teellä. Ompelussa on opettelemista, mutta työ neuvoo vanhaakin.

      Poista
  2. Oi, olet taitava! Niin suloiset kasvot ja ihanat vaatteet. Ja vielä peruukintekijäksikin! Voi ihmisen intoa, voi ihmisen taitoa. Respektiä täältä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ihmisethän näitä tekee ;) Innostus on hyvä opettaja joka alalla, kuten sinäkin tiedät. Kiitos kannustuksesta.

      Poista
  3. Ihastuttavia nukkeja, kuin kaksoset!

    Kaunista muotia menneiltä ajoilta.
    Aidon näköiset ovat nämäkin hiukset, ainakin kuvasta katsottuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus. Itse asiassa tässä onkin kaksi kuvaa Rosesta, nakuna ja puettuna :) Isosiskon esittelen myöhemmin, hän on kyllä omannäköisensä.
      -Mohair on tosiaan luonnollinen ja hyvä materiaali. Ainoa puute, että sitä ei saa pitempänä.

      Poista
  4. Aina yhtä ihastuneena tervehdin Rosea. Viehättävä suloinen tyttönen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin muitakin nukkiasi. Melko monta olet tehnyt ja aina vaan täydellisempiä. Aiemmista ihastelin kovin Tellervoa.
      Eihän näin upeita nukkeja voi kaupasta ostaa, jotenkin tuntuu, että puhallat jokaiseen nukkeesi sielunkin, siis täyden persoonallisuuden.
      Kaunotar on Rosekin!

      Poista
    2. Rosen mallina onkin toinen kahdesta maailman kauneimmasta lapsesta ;) Ehkä huomaat, että Rose ja Kathleen muistuttavat Nukkesivun Laaraa ja Almaa 2009? Valmistin muotit silloin. Vaikka muoto on sama, voi kasvoille antaa hiukan varttuneemman ilmeen siveltimellä. Samalla muotilla valetut "taiteilijanuket" on tapana numeroida, aivan kuten grafiikassa vedokset. Ehkä tyydyn näihin kakkosiin, ykköset ovat Kanadassa malliensa hoivissa.

      Poista

Mitä tuumaat tästä?