torstai 17. lokakuuta 2013

Yrjö Ollilan kadonnut maalaus

Valokuvan takana näkyy osa omistuskirjoituksesta:              "—toivottaa Lyyli ja Yrjö Ol—"

Äitini käsialalla on kirjoitettu:
"Yrjö Ollilan maalaama kuva minusta ja Juhanista. Ollila antoi kuvalle nimen lentäjän madonna, mutta näyttelyssä sen nimi oli lapsentyttö."

Aika on hapertanut kuvaa. Muistan sen varhaisesta lapsuudesta asti äitini sekretäärin laatikossa. Mutta missä on itse maalaus?



Vuosia sitten aloitin etsinnän, vietin aikaa kansallisarkistossa ja kuvataiteen keskusarkistossa. 

Otin yhteyttä taidemuseoihin. Kaikki jäljet loppuvat Septem-ryhmän näyttelyyn lokakuussa 1928, missä tämä maalaus oli esillä ja sai huomiota.  Kuvassa Onni Okkosen artikkelikuva Uudessa Suomessa. Tämän jälkeen "Lentäjän madonnaa" ei ole näkynyt taidenäyttelyissä.

Ainoa myöhäisempi maininta taulusta löytyy mummini kirjajäämistöstä: Onni Okkonen, FINSK KONST, WSOY 1944. Mustavalkoisen kokosivunkuvan tekstinä on "Barnet och den unga sköterskan".

Olen julkaissut aiheesta blogikirjoituksia parin vuoden välein siinä toivossa, että joku tietäisi. Ehkäpä vielä tulee aika suurelle Yrjö Ollila-näyttelylle. Silloin voisi tämäkin komea maalaus löytyä jonkun yksityiskokoelman kätköistä.

"Lentäjän madonna", malleina:
Toini Warén (Waris) 1906-2009
Juhani Warén (Waris) 1927
(Lentäjä: Paavo G. Warén (Waris))


Laajempi kirjoitus aiheestä löytyy täältä:
Missä olet, Lentäjämadonna?

5 kommenttia:

  1. Onko tästä Lentäjän madonnasta kuulunut sittemmin mitään? Olen kyllä pitänyt silmälla mahdollisia näyttelyluetteloita jotka on silmiini sattunut mutta eipä ole näkynyt tätä.
    Siispä saat kai puhua Taidemuseon kanssa mahdollisesta Ollila-näyttelystä ja pyytää niitä peräänkuuluttamaan yksityisten Ollila-tauluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeinen "suuretsintäni" tapahtui 2007. Sain kannustavaa palautetta kirjeenvaihdossani Suomen taidemuseoiden kanssa. Maalauksen löytyminen kiinnostaisi taatusti muitakin kuin minua. Seuraan näyttelytietoja. Suunnitelmat kaatuvat usein varojen puutteeseen. Vahvasti epäilen, että taulu on myyty ulkomaille. Ollila osallistui ahkerasti näyttelyihin monissa maissa taidehallin näyttelyn jälkeen. Ote Kuvataiteilijamatrikkelista: Tukholma ja Oslo ja Kiel, Saksa 1929, Tallinna, Eesti 1930, Tartto, Eesti, Amsterdam, Hollanti ja Antwerpen, Belgia 1931: edustettuna: Moskova, Neuvostoliitto 1934 jne. Melkoinen heinäsuopa neulan etsimiseen...

      Poista
  2. Muistan nämä aikaisemmat kyselysi. Lähdin etenemään netissä ja huomasin, että tämä kuva on Wikipediassa Yrjö Ollilan kohdalla ja Wikimedia Commons - sivulla. Löysin nuo Googlen kuvahaulla ja ajattelen, että jossain päin maailmaa voi olla joku, joka etsii tuon kuvan taustoja samalla tavalla... SIksi on hyvä, että sitä pidät esillä näin netissäkin.
    En tiedä, onko kukaan löytänyt tällaisia juttuja erilaisten kuvahakujen kautta. Itse niitä käytän välillä ihan mielenkiinnosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota Mm, että olet etsinyt. Googlen kuvahaku on verraton palvelu. Nyt tunnustan sinulle, että minä olen tuon kuvan lisännyt Wikimediaan. (Silloin tällöin kirjoittelen Wikipediaan juttuja.)
      —Johtolangat yhä kiertävät ympyrää... Mutta ei pidä menettää toivoaan.

      Poista
    2. Vähän tuota arvelinkin :) Muuten, pidän hyvin tärkeänä, että kaltaisesi järkevät ihmiset päivittävät WIkipediaa ja avaavat uusia uria sielläkin - ja nostavat esiin tärkeitä vanhoja asioita, jotka ovat vaarassa kadota tietoisuudesta. Tunnen ainakin yhden muun sinne kirjoittelevan.

      Poista

Mitä tuumaat tästä?