Isoäidin leikit

Kanadalaiset pojantyttäreni ovat ehkä juuri nyt liian isoja  leikkimään nukeilla. Thaimaalainen katutaiteilija ikuisti heidän veikeät hymynsä postimerkin kokoisista  lompakkokuvista kolme vuotta sitten, jolloin he olivatkin ihan sopivan ikäisiä. Isoäidin nukkeja on tässä kokoontunut ryhmäkuvaan heidän ympärilleen. Siinä on tuttua väkeä kun tarkemmin katsoo: tätejä ja setiä ja  sukulaisia. Pikkuinen isoäidinäiti ujostelee uusissa kouluvaatteissaan viime vuosisadan alussa, ja setä lukee thaikielistä satukirjaa. Isotäti  on solminut hiuksensa  poninhännäksi, ja toivoo että uusi vannealushame vilahtaisi kellohameen alta. Oma isä 70-luvun muotifarkuissaan on hyppäämäisillään ulos kuvasta. Kenties hän lähtee etsimään tyttäriään, jotka ovat juuri sopivan ikäisiä leikkitovereiksi.

Nukkemaailmassa on kaikki mahdollista.

Aamulla lauantaina

Yritin Facebookissa luoda onomatopoeettisen arvoituksen, ja kommenttiketjusta tuli 55 tekstin mittainen, ennen kuin oikea arvaus löytyi. Yritän vielä hiukan parannella ääniefektiä tässä:

Mikä sanoo: 
"KLONKKODONK PLONKLONKprlprlprlprlrlrlrlrlrl" 

ja säikyttää hereille monta kertaa yössä?

Säästän lukijani arvauskilpailulta, sillä vastauksen voi päätellä lauantaisesta valokuvasta. Sehän on tietenkin japaninjalopähkinäpuu, joka on valmistanut elämänsä ennätyssadon. Puun oksat kaartuvat peltikaton ylle juuri makuukammarimme kohdalla, ja erityisesti aamuyön tunteina se alkaa pudotella painavia pähkinöitään. Kavahdan kalpeana hereille kuvitellen että ammunta alkoi rauhallisella sivukadullamme.

Tämmöinen 'peitto' löytyi lauantaiaamuna ja näköjään vielä monena tulevana aamuna kadun varren nurmikaitaleelta. Niinpä lähetän sen vastaukseksi Valokuvatorstain 217. haasteeseen 'Kuvapeitto' lauantaiaamuna.

Kaappia siivotessa

Omakuva Rovaniemellä

Kaappisiivouksen pyörteissä  tuli eteen paksu nippu vanhoja hiilipiirroksiani.  Niitä selatessa ja karsiessa pysähdyin tuijottamaan silmiin itseäni kauan sitten. Hyvin muistan miltä tuntui olla minä, ilmeenkin tunnistan. Muutama vuosi aloittelevana kuviksenopettajana Helsingissä on takana. Olemme muuttaneet toiselle puolelle Suomea,  Lapin portille, mikä tuohon aikaan oli hesalaiselle yhtä kaukana kuin kuu. En ole palannut äitiyslomalta takaisin koulutyöhön, ei, ikinä en edes katso kouluun päin. Minusta tulee vapaa taiteilija!
   Nyt katson elämääni samoin silmin, mutta eri suunnasta. En saattanut kuvitella, että työvuosien jälkeen odotti vielä se vapaan taiteilijan ura, eläkeiässä. Vailla suorituspaineita kutsunkin itseäni nyt päätoimiseksi harrastajaksi.
   Tämän piirustuksen säästin, ja digikuvasin kuten monet muut löytöni. Ehkäpä ne saavat uuden elämän digitaalisessa muodossa...

Mustavalkomaanantain 84. haaste on MUISTO.