lauantai 10. tammikuuta 2009

Opiksi ja ojennukseksi

Viimeksi kotosalla istahdin illansuussa ihanan iMaccini ääreen. Rakas puoliso pistäytyi ojentamassa pikarillisen kirkasta sydämen vahvistukseksi.

Sormeni hyppelivät kevyesti ihanalla langattomalla näppikselläni. Yhtäkkiä käsi teki tahattoman huitaisevan liikkeen, kuului kilahdus ja kiljahdus! Pikarin koko 4 cl sisältö oli hulahtanut arvaatko mihin! - En ryhtynyt näppistä nuolemaan, vaan kuivaamaan raivokkaasti. Myöhemmin sain neuvoja, että olisi heti pitänyt viedä suihkuun. Ehkä pilailivat vahingonilossaan...

Laite kerkisi imaista kunnon huikat, ja villiintyi aivan julkeaksi. Se ryhtyi suoltamaan omia aikojaan ties mitä hölynpölyä vakavahenkiseen viestiini. Suljettuani kirjoitusikkunan ryhtyi se tuhoamaan työpöydän kuvakkeiden tiedostonimiä minkä kerkesi. Vasta pattereiden kaataminen pöydälle sai juopuneen sammumaan.
Siinä sitten nolona muistelin entisen oravan lausumaa slogania:-Käpy olis vaan ei hampaita...

Oletkos yrittänyt surffata ilman näppistä? Hyvinhän se sujuu, kunnes pitää vaikkapa painaa enteriä päästäkseen eteenpäin. Mutta varmaankin kasvattavaa on pysytellä mykkänä, ja jättää vastaamatta viesteihin vaikka kuinka halkeaisi.

En kuitenkaan antanut periksi, vaan jo päivän päästä rupesin tutkimaan eikö koneen uumenista löytyisi hätäratkaisua. Se löytyi! Järjestelmäasetuksista löytyi virtuaalinen näppäimistö. Siis kuva näppiksestä, jota voi käyttää klikkaamalla hiirellä kirjaimia, ja etenkin sitä kaivattua enteriä! Hidasta kuin tekstarin tekstaaminen, mutta mahdollista.

Kakkosasunnossa odottaa läppäri. Tänne saavuttuani otin selvää, löytyisiko sama myös Windowsin uumenista, ja löytyihän se heti haulla 'näppäimistö'. Tuossa se nyt kelluu työpöydällä, nimi on OnScreen-näppäimistö.

Vielä viimeinen vinkki:
Puoliso kävi heti arkena hankkimassa mulle uuden näppiksen ja arvaatkos mitä muuta:
Pienessä paketissa on silikoonista valmistettu täysin umpinainen näppiksen suojus: iSkin Arctic ProTouch Protector. Otin lahjan nöyränä ja häpeissäni vastaan. Vaikka olen päättänyt lopettaa näppäimistön huuhtelun iltajuomalla, suojaa se toki pölyltä ja patinalta. Kunhan pääsen kokeilemaan.

2 kommenttia:

  1. Viisailta nörttiystäviltä sain kommentteja : olisi pitänyt viedä laite suihkuun samantien, ja kuivata sitten hyvin. Eikä se ollutkaan pilailua, kuten ensin luulin. Joten julkistan tässä lukijalle tiedoksi.

    VastaaPoista
  2. Voi anteeksi, mutta ääneen nauroin sinun juopuneelle näppiksellesi!

    Miten hulvattomasti kuvailetkaan vakavaa paikkaa!

    Vieläkin naurattaa

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?