perjantai 27. helmikuuta 2009

Huoneita ja elämäntiloja

Näen usein unia huonetiloista. Seikkailen uutuuttaan hohtavissa huoneissa, oi tänne muutamme kohta! Tästä tulee minun työhuoneeni, tuosta sinun. Niin paljon tilaa! Tai löydän tutusta kodistani käytävän, jonka olin aivan unohtanut. Avaan suljettuja ovia, näen huonekaluja paksun pölyn peitossa. Alan siivota ja suunnitella innoissani huoneille uutta käyttöä. Herättyäni tunnen lievää pettymystä.
Painajaisten huone alkaa narahdella, liikahdella. Katson ikkunasta, ja kauhukseni näen maiseman liikkuvan. Vauhti kiihtyy, ja talo alkaa luisua alas vuoren rinnettä. Ennen mereen syöksymistä herään. Ahdistus viipyy, kunnes saan kerrottua uneni.
-Joskus saavun kotiovelle, mutta oven takana onkin aivan vieras huone. Tämä uni toistui usein lapsuudessani.

Crane kirjoittaa blogissaan aiheesta Elämäni huoneita Hän käyttää huonetta vertauskuvana elämänvaiheisiin, ja näkee niitä neljä. Vertaus viehättää minua. Itsekin toisinaan numeroin elämäni kuten moni muu, mutta tuo huonevertaus on omaperäinen ja puhutteleva.

Hän haastaa myös kanssablogaajansa pohtimaan aihetta. Olen kuvitellut, että minäpä en kirjoita annetuista aiheista, sehän olisi kuin ainekirjoitustunnilla, missä koin ankaria suorituspaineita, ja kädet hioten ojensin joskus opettajalle tyhjän paperin.

Kuitenkin tämä aihe alkoi pyöriä päässäni, ja vaati tulla kirjoitetuksi. Minunkin huoneeni liittyvät elämänvaiheisiin, mutta ovat myös muistikuvia. Asuinpaikalla ja kodilla on ollut niin suuri merkitys, että koen eläneeni enemmän kuin ne neljä elämää, jotka on tapana luokitella ikäkausia määritellessä.

Syntyi kirjoitus:"Elämäni huoneet"

5 kommenttia:

  1. Laitoin sinulle vähän helpomman haasteen blogissani :)

    VastaaPoista
  2. Laitoinkin jo kommentin varsinaisen blogisi puolelle. Jostain syystä se tänään suostui minulle avautumaan.

    Huoneet, tilat, unet ovat kiehtovia.

    VastaaPoista
  3. Unessa huone, yllättäen seinästä puhjennut kutsuu uuteen. Mikä avara hengitys sielussani ja elämässäni. Pölyinen huone salpaa hengen, uusi huone yllätä uneni!

    VastaaPoista
  4. Apo, kiitos käynnistä! Lisää auvoisia huoneunia toivotan, pysyköön pölyt loitolla :-)

    VastaaPoista
  5. Poistin vanhentuneita linkkejä, ja samalla hävisi pari kommenttia.
    Tässä uudelleen Mm:n kommentti:
    Jäin miettimään periaatteessa Huonetta unissa. Huoneen pitäisi olla hallittu ja selkeä tila, jossa useimmiten on mahdollista nähdä kaikki ympärillä oleva ainakin suurin piirtein. Yhdessä huoneessa pysyminen on turvallista. Tai tylsää...

    Huomaan, miten sinä unissasi liikut huoneesta toiseen tai katsot ikkunasta ulos. En muista aikoihin tehneeni tuota. Ehkä kaikella on aikansa. Ulos uskaltautumisella on aina riskinsä...

    Tämä tarinasi oli kuin uniterapiaa...

    Marjattah:

    Mummeli, kävin katsomassa. Mietin ankarasti. ei ole helppo haaste, ehei. Korkeintaan rakenteellisesti ;-)

    Tiina, kiitos kommentista ja mainiota että kerrot täällä.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?