tiistai 9. helmikuuta 2010

Kahdeksan viikkoa

hymyjen maassa
muistan kodin kaapissa
mustan leningin

laukusta jäi pois
puuhat, kinkku ja kuusi
mahtuiko joulu?

vanhan vuoden vie
kohoten kohti kuuta
paperilyhty

paratiisissa
on vaikeaa oppia
risti-istunta

joku kulkija
erämaassa huomaako
juovan taivaalla

pikku risutkin
tervehtivät palaajaa
pitsivaatteissaan

taakseen katsoen
vastahakoinen sielu
seuraa mukana

ilman lapsia
itsekseni rakennan
lumilinnoja

-------------------

Runotorstain 153. haaste

10 kommenttia:

  1. Tuo 5-7-5 rytmi on hyvä. Runosi on jäntevä ja kysyvä, hienoja kuvia: pikku risutkin / tervehtivät palaajaa / pitsivaatteissaan.

    Hieno loppu, vaikuttava ja puhutteleva.

    VastaaPoista
  2. Sisällön luontevuus tiukassa muodossa on haaste, mutta sujuu sinulta.

    VastaaPoista
  3. Ajatella, miten vähiin sanoihin saa mahtumaan niin paljon! Upea!

    VastaaPoista
  4. Jl, haikumuodon niukkuuttako yritän kiertää sillä...

    Hirlii, meinasin käydä muuttamassa lopun, mutta kommenttisi jälkeen päätin: Minkä kirjoitin , sen kirjoitin :)

    Pasanen, kiitos, sitä harjoittelen.

    Mummeli, osaat vissiin lukea rivien välit :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis, kaunis.

    Tätä voi ja pitää lukea monta kertaa, joka kerta eri kohta aukeaa jälleen hieman eri lailla.

    VastaaPoista
  6. Höh, lähti kiireessä viesti ilman nimimerkkiä. Tuo ylempi anonyymi olen siis minä.

    VastaaPoista
  7. Tiina, kiitos palautteesta. Kun pakkaa runsaat ajatuksensa pieneen pakettiin, ei voi tietää, saako lukija sitä auki :)

    VastaaPoista
  8. Tietty tuo eka säkeistö puhutteli eniten, paikasta johtuen.
    Hymy ilo suru muistot...

    Ja sitten viimeinen. Siinäkin voi aistia monta puolta. Haikeutta, mutta samalla kykyä vielä itsekin rakentaa itselleen itsensä iloksi...

    VastaaPoista
  9. Mm, saatan kuvitella. Sinulla on melkein elämänmittaiset muistot sieltä.
    Iloa ei pidä hukata :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?