Ehkä ensimmäisen kerran toimin Valokuvatorstain, inspiraatioblogin, varsinaisen tavoitteen mukaisesti: tartuin kameraan! Tähän asti olen löytänyt sopivan kuvan albumeistani. Katsojalle se lienee yhdentekevää. Kuvani ei huonone siksi, että se on otettu aikaisemmin, jos hän näkee sen ensimmäisen kerran. Miksi pitäisi arvostaa vain uutta?
Mutta nytpä on kysymys siitä, mikä minulle itselleni on merkittävää. Arvelen että jokaiselle luovalle ihmiselle prosessi on arvokkaampi kuin produktio!
Yleensä en katso toisten postauksia, ennen kuin itse olen syventynyt haasteeseen; - osallistunut tai päättänyt jättää väliin. Eksyin kuitenkin Tiinan blogiin, jossa hän kertoo omasta prosessistaan. Se antoi ajattelemisen aihetta.
Niinpä vietin tänään aikaa kameran ja jalustan parissa, ja otin runsaasti kuvia, joista yksi vastasi parhaiten ideaani. Kuva esittää ihan oikeasti muistojeni kaappia, sellaisena kuin se aamupäivän valossa näyttää. Kaappiin olen järjestellyt rakkaita esineitä, vanhoja ja vähän uudempiakin. Ne peilaavat elämääni, muistojani.
Kuva ei ole manipulaatio, vaikka ensi näkemältä voisi luulla. Olen editoinut sitä maltillisesti tavalliseen tapaan: rajaus ja valotuksen korjaus, ja hiukan terävöitystä.
Vaikka tämä ei ole kilpailu, on kuitenkin mukava lukea valokuvatorstain säännöt aina välillä. Tuskin osaan jatkossa vastustaa kiusausta entisten kuvien käytössä (se ei ole kiellettyä), mutta siitä pidän kiinni, että kuvat ovat omiani. Ja kuvamanipulaatioille löytyy toisia foorumeita.
Valokuvatorstain 160. haasteena on
Caj Westerbergin runo kokoelmasta Uponnut Venetsia (Otava 1972)
muistot kaikuvat loputtomina kuin
vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
itsensä kuviin,
ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira
Moni kerroksia todella noissa heijastuksissa. Mietin, katsotko tuossa -varjona- omia esivanhempiasi. Ja ulkoa heijastuu valo ja uudet heijastukset...
VastaaPoistaMm, oikein päättelet. Esivanhempien kuva oli äitini seinällä.
VastaaPoistaSe variskin on hiano :)
VastaaPoistaItseasiassa minäkin olen luvattoman usein tyytynyt jo olemassaoleviin kuviini, mutta juuri tällä kertaa runo inspiroi tarttumaan ideaan tuoreeltaan ja keräsin tarvittavan materiaalin samaan kuvaan ja näin sain kerrankin vartavasten haastetta varten otetun kuvan. Olet saanut upean kuvan aikaiseksi ilman sen suurempia manipulointeja. Minulla meni myös vain viisi minuuttia kaiken kokoamiseen ja kuviakaan en ottanut kuin pari. Mitään manipulointeja en kuvalle tehnyt, vaan julkaisin sen as it was.
VastaaPoistaPeikko Peikko! Taidatki vitsailla kun sanot varikseksi hianoa räyskää! On muuten tossa kaapissa variskin, toisella hyllyllä :)
VastaaPoistaTeeTee, katsojalle vanha kuva voi olla ihan yhtä arvokas. Ei sitä aika huononna, jos muuten istuu aiheeseen. Vanha kuva kertoo myös, että olet jo kauan harrastanut kuvaamista, ja käyttänyt siihen aikaa ja ajatusta, kartuttanut taitojasi.
Mutta minusta on paikallaan, että kuvan julkaisija kertoo milloin kuva on otettu. Kuten myös sen, onko kyseessä manipulointi, taitolaji sekin ;)
Kas, minun puuhasteluni saivat Marjatan myös kuvailemaan, siis ei mennyt se työ täysin hukkaan minultakaan.
VastaaPoistaEnsin palaan Valokuvatorstaihin, ja ajatuksiini siitä. Tottahan toki se tarjoaa mukavan foorumin esitellä omia kuviaan ja Marjatta on oikeassa siinä että ei katsojalle ole merkitystä onko kuva uusi vai vanha.
Ja vanhojen kuvien käyttö on täysin hyväksyttävää ja sääntöjen mukaista.
Minä olen nyt kolmeen haasteeseen paneutunut uudella kuvalla ja voin kertoa että se on ollut minulle itselleni aivan äärimmäisen mielenkiintoista ja virkistävää ja opettavaakin.
Esimerkiksi haaste 'Tuli' sai minut miettimään hyvän tovin sitä mitä tuli minulle merkitsee, mikä on sen symboliarvo, millaisia tulia on olemassa.
Mietin millainen on kaikkein kuumin ja polttavin tuli, löytyykö se sepän pajasta vai tehtaiden tai valimoiden uumenista.
Ja mietin tulta joka ihmisessä palaa jne. jne... ja sitten löysin tulen niin läheltä, lähimmäisestäni.
Ja vasta sitten aloin miettiä, MITEN kuva on mahdollista toteuttaa... osaanko, mitä siihen tarvitsen jne...
Sama juttu oli tämän runollisen kuvan laita, mukavasti siinä meni aikaa kuvaa tehdessä, elementtejä etsiessä, ja teknistä lopputulota yrittäessä samalla kun aivot painiskelivat sen kysymyksen kanssa, saanko runon ytimen, kuten minä sen ymmärsin, parhaalla mahdollisella tavalla toteutettua.
Joten minulle tämä oli oppitunti ja antoisa ja mielenkiintoinen sellainen!
Ja sitten Marjatan kuvaan.
Löysin sen tänä aamuna ja lieneekö väsymys vai mikä vaivannut mutta aluksi en saanut hahmotettua kuvan elementtejä.
Lintu siinä on ja valokuva ja kiviä kuin linnunmunia. Kaikki muistoja ja symboleita. Mutta mikä ihmeen valkea riekale kuvan päällä on? Nenä ruudussa sitä tihrustin ja raavin päätäni.
Tietäen Marjatan monipuolisen taiteellisuuden ja osaamisen olin varma että, vaalea riekale oli tarkoituksellisesti kuvassa, sillä oli merkitys.
Sitten keksin kääntää pääni ja silmäni ylösalaisin ja olin näkevinäni heijastuksessa saman linnun pään, ylösalaisin.
Ja samalla kun asiaa mietiskelin silmäni äkkiä muljahtivat, vaalea kaistale siirtyi taka-alalle ja sen reunamista sukelsikin esiin Marjatta itse.
Olin melkein kiljasta riemusta ääneen.
Nyt äkkiä kaikki kuvan elementit saivat merkityksen, asettuivat uudelleen paikoilleen.
Tiedättehän niitä siluettikuvia, mustavalkoisia, joissa toinen näkee maljakon, toinen profiilin. Ja kun silmiään riittävästi muljuttelee voi nähdä vuoronperään joko valkoisen tai mustan hahmon. Juuri näin minulle kävi.
Lähdin sitten hakemaan lisää kahvia. Kahvinkeitin sijaitsee n. 4 metrin päässä tietokoneesta. Ja vilkaisin sattumalta siltä etäisyydeltä kuvaa ja se muuttui jälleen! Nyt harmaa riekale oli täynnä värejä, ja heijasti kauniisti ulkoa näkyvää maisemaa.
Että tällainen sukellusretki Marjatan kuvaan! Kiitos!
--
Mitä tulee kuvamanipulaatioihin Valokuvatorstaissa, minusta ne ovat mielenkiintoisia ja katson niitä mielelläni. Esimerkiksi SusuPetal ja Kuvatar ovat tämän viikon haasteeseen yhdistelleet ilmeisimminkin vanhoista kuvista täyden uuden ja raikkaan kokonaisuuden, joka vastaa haasteeseen. Ja minusta se on vain hienoa!
Jokainen varmasti suhtautuu Valokuvatorstain haasteisiin omalla tavallaan ja kaikki tavat ovat tietenkin oikeat, edellyttäen että sääntöjä ei rikota eli käytetä esimerkiksi jonkun toisen kuvaa.
Ymmärrän myös että kaikilla ei ole samalla tavalla aikaa paneutua tehtävään kuin mitä minulla tai nyt Marjatalla, joten sekin puoltaa aiemmin otetun kuvan käyttöä.
Mutta niille, joilla aikaa ja kiinnostusta on, suosittelen jokaiseen haasteeseen yksilöllistä paneutumista. Se antaa itselle paljon ja parhaimmillaan tuottaa yllä olevan kaltaisia jänniä otoksia.
Ugh, olen puhunut ja nyt haen lisää kahvia ja katson Marjattah:n kuvaa vielä hieman lisää kauempaa.
Muistot konkretisoituvat hyvin pieneen kokoelmaan, valikoituvatko ne. Ei, yksi kivikin voi kuljettaa muistoja vuosikymmenen verran
VastaaPoistaHyvä oivallus haasteeseen, antoi muisteluun aihetta.
Kiitos Tiina pitkästä ja mielenkiintoisesta kommentista. Sehän jo tuo lisäarvoa postaukseeni. Hyvin puhuttu:)
VastaaPoistaJa mainiota, että mainitset 'maljakkoilmiön'. Tuumasin, että mahtaako kukaan hahmottaa kuvaa juuri niin, vaihtuvana. Niinpä palautteesi ilahduttaa, tapahtui kuten toivoin:)
Arleena, niin se on.( Siksi kaappien siivoaminen on joskus ylikäymättömän vaikeaa...)
Mutta eikös olekin yhtä ylpee nokka minulla ja räyskällä;)
Hieno kuva, jossa taas minä näin ensimmäisenä oikealla naisen, muistelijan, muistot, itsekin muistona jolle kulle ja itselle joskus...
VastaaPoistaMinäkin olen miettinyt sitä uusiko kuva vai vanha ja käytän molempia Valokuvatorstain säännöt tuntien.
Matkan varrella kuvien laatu on parantunut kaluston ja kuvaajan kehittymisen myötä - jotenkin minulle merkityksellisin on ajatus kuvan takana, minun ajatukseni, ja tietysti kuvan laatu. Mielenkiintoista on lukea kommenteista mitä ajatuksia muille herää.
Erittäin vaikuttava ja hieno toteutus. Syvällinen. Minäkin näen niin, että tämän päivän ihminen (varjo) katsoo menneeseen (valokuva) ja peilaa itseään siihen.
VastaaPoistaKiitos kommentista kuvaani - sitä minkä mainitset, en osaa tehdä..
Inkivääri, sehän se antoisinta, vuorovaikutus. Joskus vanha kuva on juuri se oikea, joskus taas yllättää inspiraatio.
VastaaPoistaPantteri, kiitos. (Ehkä ei olisi
kannattanut mainita, sillä se on myös kuvankäsittelyohjelmasta kiinni.)
"vaihtuvana". Niin juuri minäkin sen koin, vähän nopeammassa tahdissa eikä ehkä yhtä syvällisesti kuin Tiina. Tuo "vaalea riekale" oli minulle myös ensin se vaikein kohta. Heijastuksessa näkynyt talo siirtyi vasta lopuksi oikeaan paikkaansa...
VastaaPoistaMm, kiva kuulla, tosiaan. Enpä olisi arvannut, että 'riekale ' on niin hallitseva. Vaatii siis viitseliäisyyttä nähdä tuo kuva :)
VastaaPoista