viiraan vangitut
nujerretut murskatut
puuvillakuidut
heräävät paperina
siveltimen
hyväilyyn
***
Tämän huolellisesti rakennetun 'asetelman' kuvasin joulukuussa Thaimaassa pienen kylän syrjäisellä kujalla, uhmaten äriseviä koiria. Oli kiehtovaa seurata paperinvalmistuksen vaiheita ikivanhoin menetelmin.
Kuva ja runo yhdessä herättävät kysymyksiä. Kenellä on halua ja aikaa luoda paperia näin vaivalloisesti, ja kuka sitä haluaa käyttää? Ja miten?
VastaaPoistaMinne päätyvät syrjäkadun käsintehdyt paperit? Kuka niille kirjoittaa, piirtää? Kuka tekstejä lukee ja kuvia katsoo?
Tiina, vastaan hyvään kysymykseesi myöhemmin!
VastaaPoistaKävin muokkaamassa runoa jukaisun jälkeen, kesken saunomisen :)
Minä toin mukanani Suomeenkin tuollaista paperia. Osa on tehty paikallisista puulajeista murskattuna. Joissakin on mukana paikallisia prässättyjä kukkia, lehtiä, roskia tai neulasia (niin kuin tässä sivussa) joissakin on maalattu orkideoita jne. Jostain olen tehnyt kortteja, jotkut olen liimannut sisäikkunaan jne Osa odottaa paikkaansa.
VastaaPoistaTuo herääminen siveltimen hyväilyyn.. Voin kuvitella ainakin jotain siitä, miten taiteilijana tuon koet. Jotain samaa rauhaa koin kun japanilaisen kielikoulutoverini teki japanilaista kukka-asetelmaa...
kyllä, Tiinan kysymykset ovat tosia, mutta itselle nousi ensimmäiseksi mielihyvä kuvan ja tekstin muodostamasta kokonaisuudesta. sitten tuli oivallukset runon sanojen sisällöstä ja melkein näin siveltimen hyväilevän paperin(kankaan) pintaa...
VastaaPoistaja anteeksi että innostun näin läpisemään, mutta vaikka kuva esittää lähes täydellistä asetelmaa, se ei ole tylsällä tavalla muodollinen, rajattu vaan odottava; kohta tapahtuu jotain,tuolta reunalta tai takaa ilmaantuu joku katsomaan kankaiden kuivumista.... siis elää...!
Eivät ne sitä paperia tekisi jollei sitä joku haluaisi :) Jos se on oikeasti puuvillakuitua,, se on lähes jalopaperia :)
VastaaPoistaMm, käsintehtyyn paperiin voi rakastua.. Voin uskoa, että toit niitä mukanasi.
VastaaPoistaCrane, iloitsen kuvittelutaidostasi :) Valokuva on tosiaan silmänräpäys, jotakin tapahtui juuri ennen, ja heti jälkeen tuon pysäytetyn hetken.
Isopeikko, täsmälleen juuri niin. Jotkut paperit tehdään siellä myös silkkiäispuusta. Aina luonnonkuiduista. Suomessa taitajat tekee esim. pellavasta.
Minäkin tykkään molemmista
VastaaPoistaSamoin minä. Jo sana viira herätteli tämän joskus paperitehtaallakin kesätöissä olleen kuvittelemaan. Itse en ole tehnyt. Hieno runo. Ja kuva.
VastaaPoistaIlona, kiva kuulla.
VastaaPoistaJl, paperitehtaan viirat on aika isoja...
Lupasin vastata Tiinalle .
Siitä syntyi kuvakertomus Picasaan, joka vastannee kiperiin kysymyksiin.
Kirjoitin myös paperisen artikkelin, ja se on nyt näkyvissä: Rakkaus paperiin. Kuvatkin löytyy sitä kautta.
Itämaista rauhaa ja kärsivällisyyttä luen kuvastasi ja runostasi.
VastaaPoistaPidän asetelmasta, niin sanallisesta kuin kuvallisesta. Täälläkin viirat saavat taas pian töitä kun tavara kulkee, mutta kuvan tehtaan tuotteiden ahtaamiseen ei valtamerilaivoja tarvita.
VastaaPoistaSusu, kiire ei tuolla kuulu sanavarastoon :)
VastaaPoistaDemetrius, tosiaan. Nämä paperituotteet taitavat pääosin kulkea turistien kapsäkeissa. Helppoa logistiikkaa :)
Itsetehty paperi on paitsi kaunista, niin se on myös hyvin elävää pinnaltaan.
VastaaPoistaHyvä on siveltimen hyväillen herätellä paperia.
Sinulla on hyvä asetelma.
Joskus on ollut rimakauhua kun oon meinannut käsintehdylle paperille jotain raapustaa :)
VastaaPoistaAimarii, kaunista se on katsoa ja koskettaa.
VastaaPoistaJohn, sanos muuta! Akvarellipaperit olen joskus kuurannut puhtaaksi, ja käyttänyt uudelleen.
Rakastuin heti kuvaan ja runoon. Olen itse ollut paperintekokurssilla. Se oli kivaa, mutta enpä ole sen kurssin jälkeen kotona tullut tehneeksi paperia, vaikka pikkuiset viiratkin ovat vielä käyttökunnossa.
VastaaPoistaMummeli, sormet muistaa paperin kosketuksen ja viehätyksen, jos joskus on itse tehnyt.Eläköön siis kurssit :)
VastaaPoista