Värit

Kaikki sateenkaaren värit

Valokuvatorstain haaste vappuviikolla on 'Värit'. 

Lomamatkalla?

Isoäiti mielipuuhassaan. (photo JH)

Monet ovat toivottaneet hyvää lomamatkaa. Lämmin kiitos!

Vaan onko eläkeläisellä lomaa? Kaukomatka on huomattava projekti, ja valmistautuminen katkaisee leppoisan päivärytmin. Yhtäkkiä on valtavasti huolehdittavaa ja juoksemista. Eläkeläisen on siis noustava kiikkutuolistaan, ja ryhdyttävä työhön ja toimeen!  Mitäs lomaa semmoinen on?

Kymmenen tunnin lentomatka koneenvaihtojen välissä ei välttämättä ole kadehtimisen arvoista  huvia. Kuvittele keskikäytävä, keskimmäiset istumapaikat. Vieressä  iranilainen  mummo kyynärsauvoineen. On odotettava, että hän lähtee liikkeelle ennen kuin itse tohtii liittyä vessajonoon. Miehen vieressä juro japanilaistyttö, joka pitää läppäriä avatulla pöydällä. Jalat puutuvat ja kivistävät. Edessä istuva haluaa nukkua, joten pikku tv-näyttö on melkein nenässä kiinni.  Ei auta kuin panna vahinko kiertämään (dominoefekti). Vuorottelet miehesi kanssa käsinojan käytöstä, toinen on herttaisen iranilaismummon hallussa tietenkin. Jos onnistut nukahtamaan, lentoemo läimäsee eteesi peltikanaa (kanaa kuumassa peltirasiassa). Sivistynyt aterioiminen vaatii akrobaatin taitoja. Joten huumorintaju on syytä pakata mukaan käsimatkatavaroihin.

  Olen keksinyt viime aikoina mainion ajankulun lentomatkoille: käsityöt! Tällä kertaa syntyi kaksi pientä virkattua amigurumia lapsenlasten pääsiäispesiin. Viime kerralla, itäisen suunnan kaukomatkalla valmistui sukka. Bambuiset puikot läpäisevät turvatarkastuksen!

Entä perillä, olemmeko lomalla? Matkailijana en tahtoisi olla turisti, mieluiten tutustuisin arkeen ja tavalliseen elämään toisessa maassa, toisenlaisessa kulttuurissa. Hotelleissa yleensä pitkästyn (kunnes keksin ottaa mukaan käsityöt ja läppärin!),  uima-altailla tai rannoilla en ole koskaan osannut loikoilla. Omaisten tai tuttavien seurassa  pääsee ikäänkuin pujahtamaan arkeen sisälle. (Nuoret rohkeat reppumatkailijat osaavat solmia kontakteja, ja pääsevät siten mukaan paikallisiin rientoihin.)

Täällä saaressa  tupsahdimme keskelle remonttia. Vähän ennen tuloamme kaatosateen synnyttämä tulva  turmeli pohjakerroksen kokolattiamatot. Niinpä isä pääsi poikansa avuksi sirkkelin ääreen, ja uudet kauniit puulattiat valmistuivat rivakasti. Saimmekin ihastella poikamme kirvesmiestaitoja. 

    Minä löysin tieni tutuksi tulleeseen puutarhaan, jossa ensi töikseni sain istuttaa mansikantaimia tyttöjen kanssa. Puutarhassa on muutakin tekemistä kuin kolibrien tarkkailua. Täällä on kevät ehkä kolme viikkoa pitemmällä kuin Etelä-Suomessa, maasta nousevat pontevasti niin sipulit, kukat kuin rikkaruohotkin. Innolla tartun siis  töihin, joita kotona odotinkin malttamattomasti lumen reunaa tarkkaillen. 

Tyttöjen opintoja seuraan mielenkiinnolla. Kunhan saan perehdyttyä  opetusministeriön tukemaan SelfDesign-projektiin paremmin, kerron siitä. Yritän myös rohkaista orastavaa mielenkiintoa suomen kieltä kohtaan.  11-vuotias lukee minulle ääneen, ja lausuu varsin luontevasti, sillä hän on vauvasta asti kuullut suomea aika ajoin.

Pääsiäisen jälkeen on arkiviikko edessä. Ja tosiaan, on tässä pieni lomamatkakin suunnitteilla!  Isäntäväkemme järjestää itselleen pari vapaapäivää, ja suunnittelemme retkeä Vancouver-saarelle.

Joten otan tietenkin kiitollisena vastaan hyvän lomamatkan toivotukset!

Cortes-saarella

Iltapurjehdukselle töiden jälkeen! photo JH

Heräsin liian varhain, ja maltoin avata Macbookin. Viimeinkin on täällä kunnon nettiyhteys. Sen hyödyllisyydestä nuorille opiskelijoille tulen varmaan vielä kertomaan. Silmäilin vanhoja matkakertomuksiani Kanadasta, uusia kirjoituksia suunnitellessani. Nyt vierailemme kolmatta kertaa Cortes-saarella, minne kuopuksen perhe muutti Vancouverista. Viime kerralla vuodenaika oli sama. Mekin varmaan samoja, mutta lapset kasvaneet ja varttuneet!
   Ote kirjoituksesta toukokuussa 2007:

Aarniometsästä verkkoaidan takana kuuluu rasahduksia ja outoja ääniä.Puutarhasta karkoitetut kauriit piileksivät ja odottavat tilaisuuttaan.Viidakko on villi ja läpitunkematon, hiipivätkö sudet siellä öisin? Saaren pohjoisissa metsissä niitä asustaa. Valtavat seetrit luovat alleen suuren hämärän huonetilan minne lapset rakentavat salaista leikkimaailmaansa. Lännessä pilkottaa puiden välistä meri, takana kohoavat Vancouver Islandin lumiset vuoret. Valkopääkotkat leijuvat taivaalla, haikara istahtaa Arbutuksen oksalle. Täällä, omenapuun aukeavissa kukissa, näin elämäni ensimmäisen kolibrin! Se pörisi kuin iso mehiläinen ja välkkyi kullankiiltoisena aamuauringossa.

Koko kirjoitus löytyy täältä: Cortes Island

Tuon jälkeen ovat sudet tulleet rohkeammiksi, talvella nähtiin talon ympärillä jälkiä kauriin jälkien perässä, ja tihutöitä tapahtui maatiloilla. Kissakin halusi pysytellä yöt sisällä. Saarelaiset ovat luontoa kunnioittavia, joten suhtautuminen susiin aiheuttaa päänvaivaa.

Ystävällisyys ja seurallisuus täällä hämmästyttää juroa suomalaista. Jokainen vastaantulija tervehtii, kaupoissa ja parkkipaikoilla ryhdytään juttusille. Epäilemättä olemme nähtävyys, sillä kaikki tuntevat toisensa täällä. Kesällä sitten saareen tulvahtaa mökkiläisiä ja turisteja, mitä en ihmettele.

Kolibrit ovat saapuneet!

Kamelia kukkii pääsiäisenä takapihalla, Cortes-saarella, Kanadassa

Tiedän, että ne ovat täällä. Kuulin pörinän, aavistus kimallusta välähti auringossa, ja se oli kadonnut. Yritän tarkkailla kameliaa. Kunhan omenapuut avaavat kukkansa, voi kolibreja helpommin nähdä puutarhassa. Lapsenlapset tietävät, että olen niistä aivan innoissani.
 - Hummingbirds are here!

Ennen matkaa ihmettelin taas, miten voin olla niin kauan poissa. Unohdin, että en suinkaan ole poissa, tässähän minä olen. Omieni parissa. Juuri nyt en kaipaa minnekään muualle.

Pääsiäisen iloa toivotan kaikille blogiystäville!

Hällä väliä

Liki parikymmentä vuotta sitten , kaupungin tuella, oppilaani saivat tehtäväkseen jalankulkutunnelin somistamisen. Seinämien harmaa betonipinta oli töherrelty tavalliseen tapaan. Erikoiskurssini ryhtyi innokkaasti työhön. Lopputulos olikin komea. Toisella seinustalla kumotti kuu, toisella hehkui etelän aurinko. Tulos ilahdutti myös alueen asukkaita, kiitostakin sai kuvisryhmäni kuulla. Joskus aamu paljasti tihutyön, ja oppilaani kävivät korjaamassa, -maalia oli riittävästi tallella. Ihmeen kauan somistus pysyi kohtalaisessa kunnossa. Varmaan juuri niin kauan, kuin taiteilijat olivat tuttuja paikallisissa jengeissä.

Äskettäin reittini kulki entisen työpaikkani ohi. Tunneli muistui mieleen, ja kävin valokuvaamassa. Siellä se kuu vielä kumottaa, ja aurinkokin hehkuu.. Hyvin ovat maalipinnat kestäneet aikaa, ja muodostavat nyt komean taustavärin uusille 'somistuksille'.

Valokuvatorstain 203. haaste 'Hälläväliä'.

Kevät rynnistää

Tasan kuukausi sitten (12.3.) poljin tämän 'maataideteoksen', valokuvasin ja postasin kuvitukseksi  kirjoitelmaani: Vain pieni planeetta linnunradalla. Spiraalin kiertäminen onkin ollut verraton tapa tuumailla ja ulkoilla   kevätpuuhia odotellessa.
   Tänään talvenharmaa nurmikko jo kurkistelee ihmeissään aurinkoa, joka nyt tuhoaa kinoksia täydellä voimallaan. Tuijien juurella krookukset avasivat teränsä kohti etelää ensimmäisen kerran. Tietenkin valokuvasin ne kuten jokaisena keväänä.
   Kannoimme tuolit patiolle. Istuin pitkään päiväkahvin jälkeen neulomassa ulkona. Nyt naama hehkuu.
   Uusia ääniä ilmaantuu lintukuoroon. Peipponen, mustarastas ja viherpeippo luovat oikean tunnelman. Punarinnan suloisuus tuo mieleen 'Salaisen puutarhan'. Uusi tulokas tässä pihapiirissä on sepelkyyhky, joka tepastelee päivittäin spiraalipolullakin ihmeen luottavaisena. Sen huhuilu kuuluu Vanhan Huvilan äänimaisemaan.

Jostakin se aina kurkistaa: Kevään riemu!

Maailman taidemuseot näytölläsi!

K50: Maailman taidemuseot näytölläsi!

Kokeilen K50-blogista 'Luo linkki'- toimintoa.

Tästä linkistä suoraan asiaan, jos ei halua käydä mutkan kautta :

Google Art Project

Suosittelen tämänkin blogin lukijoille, jos tuo osoite ei vielä ole tiedossa :)

Puutarhapatsaita

Tämä talvinen puutarhapatsas löytyi Varamussalon Picasa-albumista. Olen sen aikoinaan julkaissut täällä. Juuri nyt voisi lumiveistoksen hyvin rakentaa, puutarha on vielä paksun lumen peitossa. Mieluummin jo haaveilen kesästä, ja sitä odotellessa rakensin pienen kesäisen albumin. Se löytyy tuosta oikealta, sivupalkista: Sivut >Puutarhapatsaat. Joka kesä pääsee muutama vanha tai uusi keramiikkaveistos viidakkooni asumaan. Jotkut näistäkin ovat jo muuttaneet toisiin puutarhoihin. Valitsin aika uusia kuvia, vanhin taitaa olla v.2005 otettu.
Puutarhakeramiikkaa olen rakennellut 1990-luvun alusta alkaen, tarhuriksi ryhdyttyäni, ja 1999 tein ensimmäisen pienen keramiikka-aiheisen kotisivun.

Tervetuloa siis kurkkaamaan puutarhaan!

Tien päällä

Mustavalkomaanantain 66. haaste on 'Tien päällä'

En malta olla lähettämättä näin hyvin haasteeseen osuvaa vanhaa albumikuvaa. Isäni on sen ottanut veljesten autoretkestä. Äitini on vasemmalla, ja kaksi setääni vaimoineen tunnistan myös. Hämmästyttävän tarkkoja nämä vanhat pinnakkaisvedokset! Digitaalinen suurennus tarjoaa paljaalle silmälle näkymättömiä yksityiskohtia, kuten auton rekisterikilvestä vuosiluvun 1929. Yritin tunnistaa paikan ajelemalla Aurajoen rantakatuja GoogleMapsilla edestakas, sillä minusta tuo näyttää vahvasti Turulta. Aikaisemmin arvelin paikkaa Helsingin Esplanadiksi, kunnes suurentaminen paljasti, että vieressä ei ole puisto. Vieläköhän nuo kauniit talot ovat paikoillaan?

Miten minusta tuli...

Mieleen jäi pyörimään Lastun kommentista äskettäin:
"... Millainen kirja syntyitsi teoksesta Miten minusta tuli kuvaamataidon opettaja / taiteilija? Mitä siihen kirjoittaisit?"

Mainio aihe vaikkapa blogihaasteeksi!
Sattumalta viime viikolla sain nuoruudenystävältäni vanhan piirustuksen. Olen sen riipustanut kirjeen mariginaaliin, innostuneena taideopiskelijana. Olinhan päässyt Ateneumiin! Opettajaksi oli vielä pitkä matka, tuskin edes ajattelin sitä. Nyt sain joka päivä kiivetä ylvään Ateneumin portaat, -vasemmasta sivuovesta,- ja olen ilmiselvästi ylpeä uudesta statuksestani. (Piippua en sentään ryhtynyt polttamaan.) En lainkaan muista tuota piirustusta, ja katson sitä uteliaana. Tietenkin muistoja tulvahtaa mieleen noista ajoista, jos vain raotan aarrerasian kantta.

Jääköön silti tähän toistaiseksi. Juuri nyt olen hiukan pitemmän aikamatkailun lumoissa. Kuva vaan osui niin mainiosti Lastun kommenttiin.

Tellervon kotimekko

Kotimekon mallia opiskeltiin muotikataloogista. Aukeamalla näkyy tavaratalo Sears, Roebuck and Co:n vuoden 1923 valikoimia. Pudotettu vyötärö on ihan uutta muotia, jäiköhän liian korkealle? Kangas on ohutta ryppypintaista puuvillaa, jonka olen tallettanut 70-luvun kesäleningistäni.

Hurmaavia alusvaatteita suunnitellaan ehkä  seuraavaksi. Nyt ei ole kiire, kun on jo jotakin päällepantavaa. Yritän opetella pitämään ompelukoneesta. Se ei tällä kertaa ollut niin vihamielinen kuin yleensä. Otan siitä  joksikin aikaa lomaa, ja jatkan muita hankkeita.  Tellervo saa  istua olohuoneessa, Äidin  tuolissa, mihin hän on jo kotiutunut..