torstai 14. huhtikuuta 2011

Hällä väliä


Liki parikymmentä vuotta sitten , kaupungin tuella, oppilaani saivat tehtäväkseen jalankulkutunnelin somistamisen. Seinämien harmaa betonipinta oli töherrelty tavalliseen tapaan. Erikoiskurssini ryhtyi innokkaasti työhön. Lopputulos olikin komea. Toisella seinustalla kumotti kuu, toisella hehkui etelän aurinko. Tulos ilahdutti myös alueen asukkaita, kiitostakin sai kuvisryhmäni kuulla. Joskus aamu paljasti tihutyön, ja oppilaani kävivät korjaamassa, -maalia oli riittävästi tallella. Ihmeen kauan somistus pysyi kohtalaisessa kunnossa. Varmaan juuri niin kauan, kuin taiteilijat olivat tuttuja paikallisissa jengeissä.

Äskettäin reittini kulki entisen työpaikkani ohi. Tunneli muistui mieleen, ja kävin valokuvaamassa. Siellä se kuu vielä kumottaa, ja aurinkokin hehkuu.. Hyvin ovat maalipinnat kestäneet aikaa, ja muodostavat nyt komean taustavärin uusille 'somistuksille'.


8 kommenttia:

  1. Se on kumma, kun pinnat houkuttelevat luvattomiin tekosiin.
    On varmaan pohdittu, mikä saa nuoret toimimaan näin. Ehkä halutaan ilmaista jotain ahdistavaa, sisään patoutunutta. Emme vain huomaa sitä.

    VastaaPoista
  2. Minusta on ihan silkkaa ilkivaltaa maalata taideteoksen päälle! Onhan niitä rumia, maalaamattomiakin betoniseiniä jos nyt niin kamalasti maalauttaa. Ja täytyy myöntää että joskus kun on ollut taitava graffitimaalari hommissa niin on tosi upeeta! Ainakin kauniimpaa kuin likainen betoni. Mutta nämä ovat harvinaisia, sen sijaan kaikenlaiset jengit laittaa omat puumerkit, tagit, joka paikkaan! Pyh!

    VastaaPoista
  3. Eivätpä sotkijat taida miettiä mitää, kunhan vain saa oman puumerkin näkymään minne tahansa

    VastaaPoista
  4. Itseilmaisua on niin monenlaista, mutta mitä tuo ilmaisee?

    VastaaPoista
  5. Minua kiinnostaa, keskustelivatko oppilaasi näistä jutuista. Yksi perheessämme liikkuneista aveceista, nykyisin taiteilija ja kuvisopettaja, oli todella kiinnostunut näistä kerroksellisista grafiteista, varmaan itsekin niitä teki. Harmittaa, kun en silloin osannut enemmän kysellä näistä asioista ja taustoista.

    Jotain kuvittelen: Olen elossa! Olen tärkeä! EN välitä muista! Vanha on rumaa! Kivaa! Minun on valta! Näytän keskisormea aikuisille! Näin ymmärrän maailman!...

    VastaaPoista
  6. Arleena. Oletan, että tutkimuksia on tehty. Olisi mielenkiintoista tutustua. Me 'normaaliaikuiset' vain hämmästelemme outoa villiheimoa, joka näyttää soluttautuneen keskuuteemme, ja jättää outoja jälkiä.
    Sylvia, yksi tavoite onkin varmaan saada meidät suuttumaan.
    Pappilan mummo, niin arvelen.
    Isopeikko, ehkä ne ilmaisee, että 'Kilroy kävi täällä'. Ja kertoo, että spray-maaleja on helppo näpistää.
    Mm, hyvin uskottavia tulkintoja sinulla. Kyllähän luokassa nousi spontaaneja keskusteluja tuostakin aiheesta. Harmittaa, etten kirjoitellut päiväkirjaa noina vuosina.

    VastaaPoista
  7. Minulta meni kauan ennen kuin ymmärsin, mitä tägäys on. Pitää jättää oma "puumerkki" mahdollisimman moneen paikkaan. Nykyään puumerkki on spray-merkki.

    VastaaPoista
  8. Liisa, kaikki me haluamme jättää puumerkkejämme. Meillä blogaajilla on siistimmät työkalut ;)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?