Nukkesiskokset

Tellervo ja Teresa 1920-luvulla

- Muistatko sen tappelun? Hiekkalaatikolla?
- Se oli hiekkasiivilä, ja sinä halusit sen minulta.
- Minäpäs, sanoin minä.
- Ei kun minä, sanoin minä.
- Sinä heitit hiekkaa.
- Sinä tartuit minun tukkaan.
- Ja sitten me kiljuttiin, ja vauva heräsi parkumaan.
- Hilma juoksi pihalle, ja retuutti meidät nurkkaan. Eri nurkkaan kummankin.
- Itkettiin ja nyyhkittiin. Ja sitten otettiin kaulasta kiinni, ja sovittiin. Suloisesti.

     - Sinä muistat Kaiju. Sinä muistat! Oltiin kai pari-kolmevuotiaita silloin. Sinähän olit jo kahdeksan, minä kuusi, kun äiti sieppasi minut mukaansa sinne Moskovaan. En voi käsittää miksi äiti jätti ihanan kodin, jätti isän, Pirkon, Aden ja Sirkan. Ja sinut, Kaiju. Joka päivä kaipasin isää ja siskoja. Uskotko? Miten ihanaa nähdä teidät viimeinkin! Huomasitko Kaiju: Pirkko ja Ade niiasivat minulle asemalla kun tulin junasta. He luulivat minua joksikin tädiksi. Mutta isä ja sinä tunsitte minut! Tiedätkö, en koskaan edes pakottamalla  suostunut sanomaan äidin uutta miestä isäksi, en koskaan. Minullahan on isä! Näin kauan jaksoin odottaa, että näkisin taas teidät. Nyt olen tarpeeksi vanha matkustamaan yksin, ja äiti päästi minut kyläilemään.

    -Toini, voi että me kaivattiin sinua.  Ja äitiä. Mutta me kyllä taidettiin olla sinulle kateellisia. Sinä sait äidin! Pikkusiskot eivät muista äitiä, mutta osaavat kyllä haaveilla hänestä. Miksi hän valitsi sinut? Sinä olit varmaan meistä kaunein?

    -Ei Kaiju. Ei se ollut niin. Ei ollenkaan. Muut olivat liian pieniä. Minä olen tummatukkainen. Äidin näköinen. Sinä olet vaalea. Sinä muistutit isää.

    - Mutta nyt emme koskaan eroa, emmehän? Kyläillään! Kirjoitellaan!

• Nuket