Palaan temppelipuutarhaan päivänvalolla. Palaan vielä monta kertaa, milloin ei ole muuta yhteistä menoa. Puutarha on aivan vieressä ja korvaa mainiosti oman pihan puutteen. Vaeltelen hitaasti, pistäydyn sisällä Wat Chiang Man-temppelissä ja alueen uudemmissa temppelirakennuksissa. Kaikkein uusimman näemme ikkunasta, se on rakennettu aivan äskettäin. Muitakin vaeltelee harvakseltaan poluilla kameroineen, enemmän kotimaalaisia kuin 'farangeja' (valkoihoisia). Saattaa olla runsaasti varakkaampia tulvapakolaisia kaupungissa myös. (Väentungos SundayMarketilla oli meille ennenkokematon.)
Tutkin puita ja kasveja. Saisinpa lähikuvan jostakin koreasta perhosesta, että voisin tunnistaa lajin. Koiria lojuu ja maleksii kaikkialla, eivätkä ne ole vähääkään kiinnostuneita minusta. Vain öisin kuulen yhtäkkiä niiden yltyvän haukkumaan ja rähisemään.
Valitsen varjoisan penkin, ja kaivan laukustani luonnoslehtiön. Päätinhän elvyttää vanhan tavan piirtää matkoillani. Piirtäessäni näen paremmin. Opin näkemään. Tuloksella ei ole niin väliä. Piirtäminen antaa luvan viipyä. Pitäisikö kaiken aikaa rientää toisaalle, kuvitella että huikeimmat elämykset odottavat muualla? Kulkea ohi näkemättä tätä tässä. Minussa on pienestä pitäen ollut tämä halu omistaa paikka josta pidän, jäädä siihen pitkäksi aikaa. Lapsena se oli ison puun oksanhaara tai sammaleinen kivi metsässä. Sinne leiriydyin yksikseni leikkimään keijujen kanssa. Sitten löysinkin piirustuslehtiön, jonka vein piilopaikkaani kallion koloon meren rannalla. Ja tietenkin kirjat kelpasivat seuraksi. Ehkä parin viikon päästä maltan ottaa kirjankin mukaan puistonpenkille. Kirja kuitenkin vie muualle...
Tuo piirtäminen maisemia on minullekin tuttua. Ennen kuljin matkoillani mukana aina pieni kirja, johon tein luonnoksia näkemistäni maisemista, joskus nopeita luonnoksia, joskus tarkempiakin tutkielmia. Eikä väliä ollut siitä, oliko kuva onnistunut. Mutta maisemaa, taloa, näkymää piirtäessä se piirtyi pysyvästi mieleen, varjoineen ja väreineen ja muotoineen.
VastaaPoistaNyttemmin minulla tuon piirtämisen on korvannut valokuvaus. Se on nopea ja voisi sanoa laiskan ihmisen vastine piirtämiselle. Toisaalta, kotiin palattuani palaan matkakuviin, tutkin niitä, hienosäädän niitä kuvankäsittelyssä ja joskus joitain esittelen blogissakin. Ne kuvat joiden kanssa olen pisimpään puuhastanut ovat syöpyneet piirosten tavoin takaraivoon tai mihin ne tapaavatkaan syöpyä.
Olen iloinen että sinulla on tuo rauhallinen hiljainen temppelialue siinä lähelläsi - voin jo nähdä sinut siellä lierihatussa, hiljentyneenä, keskittyneenä ja rauhoittuneena. Ja kiltit hauvat siinä lähellä - kunhan et vain eksy niiden reviirille öiseen aikaan!
Kerronpa vielä, että minua kohtasi maanantaina ihan uskomattoman jännä asia, postilaatikkooni oli saapunut pieni karhu. Se oli oikein kiltti eikä murissut yhtään kun nostin sen takan reunalle pitämään seuraa siniselle laulavalle karhulle. :)
tuossa puutarhassa varmaan vain istuisin hiljaa ja kauan. antaisin ajan ja paikan tulla sisälleni, muuttua pieniksi sanoiksi,, muistoksi tuokiosta
VastaaPoistaAikatherine, taidat olla hengenheimolainen :)
VastaaPoistaTiina, viestisi ilahdutti ja jäi mieleen. Ihmettelen, kun en näe vastaustani, nyt kun kotona kerkiän käydä läpi matkakirjoituksiani. Varsinkin kun muistan vastanneeni... Ehkä se oli sinun blogissasi :) Kameran, näkemisen ja piirtämisen suhde on mielenkiintoinen. Siitäpä riittäisikin juttua, ja varmaan jatketaankin näissä blogeissamme.
VastaaPoistaPehmonalle olikin helpompi lähettää kuin keraaminen :)