 |
Wat Chiang Man on ChiangMain vanhin buddhalainen temppeli. Se rakennettiin 1297 paikalle, jossa kuningas Mangrai leiriytyi, kun ChiangMain kaupunkia suunniteltiin. |
Chilin ja curryn viipyvän poltteen vielä hyväillessä makuhermoja vaelsimme iltasella kahdenkesken kohti 'kotiamme' täällä Chiang Main Vanhassakaupungissa.
On jo myöhä, voisimme varmaan oikaista temppelin puutarhan läpi? Muurissa on pieni portti myös temppelin takana, se on aivan vastapäätä kotiovea. Ohitamme norsu-chedin ja temppelin sinisessä korkeudessa kullalle kimaltavan Buddhapatsaan. Puutarhapolulla tulee pimeys vastaan. Ensimmäinen epäluuloinen haukahdus kuuluu. Siihen liittyy toinen ja kolmas. Koirat hiipivät taaksemme, seuraavat yhä lähempänä, haukkuvat kuorossa. -Mekö pelkäisimme koiria? Niitähän lojuu päivisin kaikkialla varjoisissa loukoissa lepäämässä, joskus keskellä tietä. Mutta nyt niistä onkin tullut virkeitä reviirin vartijoita! Yritämme näyttää luontevilta, mutta ensimmäisen hyökätessä Mies huudahtaa päättäväisesti: -Mene pois! Koira hypähtääkin kauemmas, mutta jatkaa seuraamista, ja lauma kasvaa. Minkä metelin saammekin aikaan! Onneksi portti on jo lähellä, toivottavasti se ei ole...? Kyllä, portti on suljettu. Päättäväisin askelin kaarramme vasemmalle palataksemme toista kautta. Torjumme ajatuksen, että pääporttikin on tällä välin suljettu.
Ja mikä helpotus! Muurin sivussa on myös portti, ja sen kohdalle on kokoontunut ryhmä munkkeja rupattamaan paikallisten mopoilijoiden kanssa. Myös koirien kokous on tässä. Meidän seuraajamme vaikenevat, ja liittyvät joukkoon. Me kaksi muukalaista astelemme muina miehinä portista kujalle, ja pääsemme kotiin taas hiukan viisastuneina.
Huh-huh, olipa pelottava kokemus. Hyvä että pääsitte yhtenä kappaleena perille. Tehtäväänsä koirat suorittivat, mutta laumassa ne saattavat villiintyä ja saada pahaa jälkeä aikaiseksi.
VastaaPoistaNo voi kamalaa! Nuohan näyttävät oikein näteiltä ja sävyisiltä... onko niillä kotia vai antaako ohikulkijat ruokaa? Jospa ne sen takia teitä jahtasivat, ruoan toivossa?
VastaaPoistaAina matkoilla pitää vähän jännitystä olla, semmoinen jää mausteena mieleen ikiajoiksi. Huh sentään, aika rohkeaa lähteä pimeässä oikaisemaan.
VastaaPoistaOlen kyllä huomannut, että olet maailman matkaaja, mielenkiintoinen tämäkin ote Reissupäiväkirjasta.
No jopas!
VastaaPoistaTuosta budhapatsaasta tuli mieleeni, että olen varmaan niin vääräuskoinen, että en koskaan saa niistä kunnon kuvaa. Huomasin viimeksikin, että vaikka kuinka otan tukea, teen mitä tahansa, niin kuvasta tulee epätarkka.
Tiina, meinasi kieltämättä muistua mieleen ikävät tapaukset.
VastaaPoistaSylvia, siinäpä se. Lauhkeita ovat kaikki päivisin. Munkit varmaan ruokkii kodittomia. Täällähän ei kulkukoiria tapeta, semmoinen voi näet olla vaikka isotätisi…
Aimarii, mitäpä kertomista siinä olisi, että aurinko paistoi ja oli niiin ihanaa ;) Tuo oli kieltämättä pähkärohkea päähänpisto, niinkuin ei olisi pimeistä reiteistä meitä varotettu.
Vallaton, Budhapatsas tuskin on asialla, sille ei varmaan kukaan ole 'vääräuskoinen'. Sinun pitää kertoa se kamerallesi ;)
Minulle kävi niin, että koirapelkoni lisääntyi viimeisinä Thaimaan vuosina. Se johtui ehkä siitäkin, että tiesin ihmisiä, jotka olivat todistettavasti olleet vesikauhuisen koiran lähellä ja joutuivat rokotukseen tai tehosterokotukseen. (Kerran naapurin poika kotiportillamme ja toisen kerran toistakymmentä henkeä eräällä kirkolla...)Meilläkin Keskimmäinen sai nuo tehosteet varmuuden vuoksi kerran koiran purtua. Kun se koira löytyi myöhemmin, sillä ei todettu vesikauhun merkkejä, joten sinänsä tehosteita ei olisi tarvittu.
VastaaPoistaMm, tuo vesikauhu onkin tärkeä pointti, ihan asiallinen syy pelätä.
VastaaPoista