Jatkoa: Vierailu lapsuudenkodissa
 |
| Ruokasalissa 1955 |
Etsin albumeistani kuvaa uunista, ja tässä ainoassa sen voi havaita. Olisikohan jonkun nimipäivät, kun kahvipöytä on katettu ruokasaliin? Mummin maalaama posliinivati seinällä on nyt minun aarteeni. Ovesta häämöttää eteisen läpi makuuhuone, missä 'Mukelo' on päiväunillaan. Äiti on juuri haukannut korvapuustia, ja silmät sanovat :—Paavo, ota jo se kuva! Mutta kenelle Armi hymyilee? Kuka kumma on seurassamme? Käsi ei näytä Matin kädeltä. Hänellä olisi sotilaspuku, sillä hän oli tuohon aikaan suorittamassa asevelvollisuutta. Nuori perhe kuului sen vuoden ajan meidän ruokavahvuuteemme. Ehkä arvoitus vielä ratkeaa.
Onko kaunis Jugend-uuni vielä tallella?
Siitäkin kerron Villamussalossa, samalla kun suljen lapsuudenkotini oven ja kiitän lämpimästi isäntäväkeä vierailusta!
Kiitos viehättävästä ja kiinnostavasta lapsuuden muistelosta - erään asunnon kautta. Hauska ja oivaltava ja erilainen näkökulma yhteen aikakauteen.
VastaaPoistaTulee kuva onnellisesta, rauhallisesta lapsuudesta hienossa kulttuuriympäristössä. Miten muistatkin niin paljon! Tekisi mieli kirjoitella muistiin omia satunnaisia muistoja valokuva-albumin avulla - ehkä kaikenlaista muistuisi sittenkin. Muutin oman perheeni kanssa entiseen lapsuudenkotiini takaisin varhaiskeski-iässä, mikä piti muistoja pinnalla. Harmi kyllä, useimmat lapsuudenaikaiset valokuvat ovat siitä kodista missä asuimme ensin ja mistä en muista yrittämälläkään kuin katkelmia.
VastaaPoistaP.S. Esikatselu ei edelleenkään toimi, vaan pelästyttää että nyt koko kommentti katosi. Kun painaa selaimen takaisin-nappulaa, katoaa kommentinlisäyslaatikko kokonaan ja näkyvillä on vain "view comments" -toiminto. Sitä rohkeasti painamalla saa kommenttilaatikon takaisin, ja kirjoitettu kommentti näkyy kuin näkyykin siinä vielä.
Kiitos, kiitos, lapsuutesi muisteloista. Luin kiinnostuneena. Ja olit kirjoittanut niin mukaansatempaavasti kivojen kuvien kera.
VastaaPoistaMinulla on ollut jo vuosia mielessä mennä soittamaan erään Lautasaaren asunnon ovikelloa, ja pyytää päästä katsomaan ja muistelemaan. Asuntoon, jonka muistan ensimmäisien lapsuusvuosien ajalta aina tuonne n. 15 v, jolloin muutimme toisaalle Lauttasaareen, asuntoon, jossa isäni sitten asuikin loppuun asti. Mutta tuo edellinen, siitä olisi jo yli puoli vuosisataa kun olin siellä. Ulkopuolelta olen käynyt katselemassa, jtaa, ties milloin. Mutta kirjoituksesi antoi minulle sysäyksen tehdä jotain asialle. Kiitos siitä.
Tiina, mukavaa että viihdyit talossa :) Miten monta tarinaa sinne kätkeytyykään! (Kuten kaikkiin vanhoihin taloihin) Olisikin kiehtovaa saada talteen lisää tämän talon kertomaa.
VastaaPoistaAnna-Liisa, jos aloitat, tulet hämmästymään, miten paljon kuva palauttaa mieleesi.
Orvokki, olenpa mielissäni, jos onnistuin antamaan sinulle suotuisan tönäisyn! Toteuta ihmeessä aikeesi.
Ja kiitos kommentoijille kärsivällisyydestä. Anna-Liisan havainnon olen minäkin jakanut, mutta liian monimutkainen selitettäväksi.... Ilman säikäystä selviää, jos ei ollenkaan esikatsele.
Mielenkiintoista!
VastaaPoistaOlen pitkän rupeaman tutustunut lapsuutesi muiteluihin. Erittäin kiinnostavaa luettavaa. Minä olen jo aikaa harmitellut, ettei ole valokuvia muistikuvien tueksi juuri lainkaan. Koko blogisi ulkoasu on niin muuttunut - uudistunut, että eksyin vähän väliä, mutta perille selvisin.
VastaaPoistaInkivääri, mukavaa että ilmoittaudut. Se ilahduttaa.
VastaaPoistaAimarii, itselle blogi on selkeä kuin kartta.... Kiitos sisukkuudesta :) Harvatkin vanhat valokuvat käyvät ajan myötä yhä arvokkaammiksi.
Meidän jälkeemme ongelmana varmaan on kuvien liiallisuus... Minä säilytän kehnotkin, koska niissä saattaa olla arvokasta informaatiota.
anteeksi,
VastaaPoistaminulle kävi taas niin, että kirjoitin pitkähkön kommentin ja sitten se hävisi.
Tahdon kiittää.
Lastu, voi harmi. Ja kiitos kiitoksista :) (Jäin uteliaaksi....) Kunpa itsekin muistaisin aina kopsata kommenttini hiiren nenään ennen kuin painan lähetä-nappia. Mahdottomasti ottaa päähän vaivannäön hukkaaminen.
VastaaPoistaKiitos muisteluista! Jotenkin tuntuu niin kovin samanlaiselta kuin oma lapsuuteni, porvarillisen kotoisalta ja säntilliseltä! Ei silloin tosiaan farkuissa kouluun menty ja kahvikekkeritkin tuntuu kuin olisi meiltä... tosin, eihän minulla sisarta ollut, vanhemmat vain....
VastaaPoistaSylvia, turvalliset raamit taisi meillä kummallakin olla kotona. Sinäkin Suomessa silloin vielä.
VastaaPoistaMinusta on hienoa, että uudet asukkaat ottivat sinuun yhteyttä ja pääsit palaamaan lapsuudenmaisemiisi, muuttuneisiin, tottakai. Olen useasti miettinyt samaa, että menisin lapsuudenkotini oven taakse, soittaisin ovikelloa... Näen useasti unta, että teen niin.
VastaaPoistaAi niin luulin, että ollaan kaksosia, mutta oletkin isosisko :)
Vallaton, pikkusisko, se oli kyllä uskomattomin palaute blogikirjoitukselle :)
VastaaPoistaAivan ihastuttava muistelusarja. Nautin kanssasi siitä, että sait elää nuo ajat nyt uudestaan...
VastaaPoistaMinä palasin maailmalta kotiin, johon muutin neljävuotiaana. Nyt naputtelen tätä seinän takaa lisätilaksi ostetussa pienemmässä asunnossa. Tämäkin kierros on oma tarinansa.
Mm, ihmeellinen ympyrä sinunkin elämässäsi on kiertynyt! (En sano: sulkeutunut, sillä koen elämän ympyrät spiraalina.) Tämä minun paluuni oli niin vaikuttava, että meni toista vuotta ennen kuin sain kirjoitetuksi. Lapsuuden muistelu avaa niin hämmästyttävän paljon ovia, että oli hyvä löytää aiheeseen rajat, mikä nyt oli: koti.
VastaaPoistaTuo spiraali on hyvä vertaus. Emmehän me koskaan "palaa" minnekään. Lapsistani tajusin sen tietysti heti, koska he olivat kasvaesaan aina muuttunut paljon ihan erilaisiksi eri-ikäisiksi Suomeen palatessaan. Omalla kohdalla tuon tajuaminen kesti kauemmin.
VastaaPoistaNyt olen siirtänyt koko kertomuksen, 7+1 osaa, Villamussaloon. Jätin kuitenkin tänne introt, ennen kaikkea hyvien kommenttien ja keskustelujen takia. Kiitos niistä!
VastaaPoista