keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Tyhjä koti



Isäntäväki muutti uuteen kotiin aivan lähelle entistä. Suuri kauhakuormaaja vyöryi paikalle ja aloitti hävitystyön. Valkoinen ja kirjava kissa seurasivat kummissaan tapahtumia, eivätkä halunneet muuttaa, ennen kuin nälkä viimein  pakotti, ja tontilta oli viety viimeisetkin entisen kodin rippeet.

Tunnustan, että kuva on manipuloitu. En onnistunut saamaan kissoja tähän näkymään. Valitus vain kuului raunioista illan pimetessä. Alla alkuperäinen kissakuva  aikaisemmin kuvattuna:


13 kommenttia:

  1. Raunioissa on jotain kaunista. Eikö kotia olisi voinut vielä kunnostaa?
    Hieno kuva haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raunioromantiikkaa :) Varmaan olisi voinut mutta omistaja päätti toisin.

      Poista
  2. Tämä tyhjä koti lienee muualta kuin Suomesta? Surullinen kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Thaimaassa ollaan. Raunio tuo mieleen tuhon, ja herättää surullisia mielikuvia. Tässä tapauksessa vain kissat ovat onnettomia. Asukkaat löysivät uuden, ehomman kodin ja omistaja pääsee toteuttamaan hankkeitaan.

      Poista
  3. Saattaa joskus olla, että vanhan remontointi kysyy enempi rahaa, kuin uuden rakentaminen. Kaunis talo on kyllä aikoinaan ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis talo ja paljon mieluisia muistoja... mutta eteenpäin katsotaan.

      Poista
  4. Oi, noin kaunis ja maan tasalle piti laittaa... harmitus..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kumminkin myös asukkaiden uusi koti on kaunis. Vain kissat ovat eri mieltä...

      Poista
  5. Jotenkin tuttu näky etenkin Bangkokissa. Toisaalta, uuden rakentaminen ei ole niin suuri projekti kuin Suomessa.
    Tulin kurkistamaan tänne ja miettimään, kaikuvatko tämänpäiväiset Bangkokin kaiut mitenkään sinne pohjoiseen. Vai oletko siellä vielä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, nopeasti kohoaa talot tuossa ilmastossa, sen olemme ehtineet huomata.
      Palasimme kotiin sunnuntaina. En usko että Bangkokin tapahtumat häiritsevät ChiangMain rauhaa. Saan varmaan kuulla jos niin on.
      Sieluni ei varmaan oikein vielä palannut kotiin. Saattaa olla että postailen yhä Thaimaasta. Mahtaako Mm sinun sielusi koskaan palata ihan kokonaan sieltä... ? :)

      Poista
    2. Tuskin se koskaan ihan kokonaan palaa. Toisaalta, semmoinen jännä juttu mielestäni on se, että en oleta sikäläisten kuitenkiaan pitävän minua "thaimaalaisena", vaikka itse olenkin siihen suuntaan muuttunut. Toisaalta, siellä ehdottomasta arvostetaan sinne "palaamista", mitä useammin sen parempi. Sillä tavalla saa paikallista arvostusta.

      Poista
  6. Siellähän on nopeaa touhua, entinen talo alas ja uusi ylös. Kissat ovat tottumustensa perään, mutta pian ne tottuvat uuteenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Kissat piankin huomasivat missä ruokatarjoilu pelaa :)

      Poista

Mitä tuumaat tästä?