torstai 29. elokuuta 2013

Matkapäiväkirjasta

Picnic
 Matka Cortes-saarelle on aina seikkailu. Se alkaa viimeistään Vancouverin lentokentällä. Kaikki  ei välttämättä suju nuottien mukaan. Aivan viime tingassa, liukukäytäviä  pitkin juosten, passi- ja turvatarkastusjonot ohittaen (kiitos virkailijoiden ystävällisyyden) kerkisimme kaksimoottoriseen pikkukoneeseen jossa totisesti huomaa lentävänsä, vuorien ja saarien välitse tutisten ja vaappuen. Tällä kertaa ohitimme pitkät lauttamatkat. "Shuttle buss"odotti lentokentällä  ja vei meidät venerantaan, missä tilattu vesitaksi odotti. Muut asiakkaat jäivät lähisaareen, me kaksi jatkoimme kohti kaukana häämöttävää kohdetta. Aaltojen yli lentäminen oli hauskaa, mutta jokainen rysähdys veteen tuntui irroittavan lihakset luista. Jo kaukaa erotimme korkean laiturin ja siinä pomppivat ja vilkuttavat pisteet. Pian näkivät lapsenlapset meidänkin vilkutuksemme, ja perheen iPadiin tallentui lähestymisemme vastaanottajien mainioiden kommenttien säestämänä. Ehjin nahoin pääsimme rakkaitamme halaamaan. Yhtäpäätä siis onnistui 24 tunnin matka koneenvaihtoineen, harvinaista!

Nyt olemme solahtaneet perheen arkeen, työhön ja juhlaan. Minä tietenkin innostun auttamaan uuden puutarhan hoitamisessa. Ihastuttava kukkaloisto on jo toisena kesänä loihdittu tontille, joka paikalliseen tapaan on rakennettu piiloon, metsäpolun päähän. Vähitellen vallataan lisää tilaa luonnolta. Korkea aita pitää kauriit ja sudet loitolla, mutta kaikenpeittävä salalGaultheria shallon, ja kaikenkietova blackberry, mustavadelma, eivät välitä aidoista. Kotoinen vuohenputki on lastenleikkiä verrattuna monien metrien pituisiin piikkilankaversoihin, joita kiskon daalioiden, leimujen ja saniaisten lomasta nahkarukkaset käsissä ja pyöritän  vyyhdiksi. Ikivihreä salal-pensas on oikein soma, ja näyttää ihan puutarhakasvilta kun sen lomaan rakentaa polkuja. Kelpaisi minulle!

Mustat korpit hallitsevat nyt äänimaisemaa metsässä. Ilokseni onnistuin näkemään ehkä kesän viimeisen, muuttomatkalta myöhästyneen kolibrin, joka pysähtyi tutkimaan daaliankukkaa ihan nenäni edessä, kun istuin puutarhassa sukkaa kutomassa.

Kysyin isosiskolta, mihin ovat hävinneet somat kanat, joista näin kuvia viime kesänä? No, kun ne houkuttelivat tontille susia ...Yksi kana oli jo siepattu  ja lisää himoittiin. Tytöt näkivät aamutuimaan kaksi sutta kiilusilmää takapihan polulla, ja hälyttivät isän apuun. Sudet onnistuttiin tällä kertaaa häätämään rauhanomaisin keinoin. Siskokset suostuvat apein mielin luopumaan kanoistaan, sillä asutuksen liepeille eksyneet sudet ovat henkipattoja.  Eivätkä nuoret luonnonsuojelijat toivo mitään pahaa susille, vaikka isoäidillä on tukka pystyssä.

Näin kalpenee täällä kettutarinani...



10 kommenttia:

  1. Jännitystä ja eksoottisuutta ei puutu matkastasi.

    Susia on muuallakin, kuin täällä.:)
    Lieköhän koskaan susi käynyt ihmiseen kiinni syödäkseen.

    Mielenkiintoinen matkakertomus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. Tytötkin vakuuttavat, että susi pelkää ihmisiä. Mutta kotieläimet ovat vaarassa.

      Poista
  2. Miten mielenkiintoista kuulla matkastanne ja perillä olosta. Miten intensiivistä ja tiheää aikaa. Sudet ja savipaja ja merellä olo. Ja nuoret neidot. Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiheää aikaa, hyvin sanottu. Kiitos kommentista, yritän arvailla kuka olet, hyvä Anonyymi :)

      Poista
  3. Olet melkoinen maailmanmatkaaja. Taidat olla enempi jo jossain kaukomailla, kuin kotisuomessa. Kiehtova matkakertomus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkäs teet, kun poikamme ovat muuttaneet niin kauas kuin pääsee, toinen itään, toinen länteeen. Eläkeläisten on helpompi matkustaa, niin kauan kuin kuntoa riittää. Jutun aihetta tosiaan löytyisi, jos malttaisi istua kirjoittamaan :)
      Kiitos palautteesta!

      Poista
  4. Haasteellinen poimittava tuo marja, jota olen mielessäni kutsunut karhunvatuksi... Vai onkohan tämä toinen laji kuin eurooppalainen sukulaisensa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rubus-lajikkeita lienee monia. Tämä rikkavadelma on melko pienimarjainen, vaikkakin syötävä. Luonnossa täällä leviää myös vieraslajike, musta ja isomarjainen, jota on mukava poimia. Karhunvattu vaikuttaa hyvältä nimeltä.

      Poista
  5. Näyttää ja kuulostaa paratiisilta. Paitsi ne sudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monille saari onkin kesäparatiisi. Sitkeimmät 1000 viihtyvät täällä talvenkin, joka on varsin leuto. Tarhurin unelmailmasto. Mutta raaskisinkohan julkaista kuvaa etanoista...;)

      Poista

Mitä tuumaat tästä?