Neljä vuotta sitten uppouduin salapoliisityöhön.Selasin kellastuneita papereita Kansallisarkistossa, kelasin mikrofilmejä Kuvataiteen keskusarkistossa. Haastattelin äitiäni, isoveljiäni, serkkujani, tutkin vanhoja kuvia ja kirjeitä. Otin yhteyttä Suomen tärkeimpiin taidekokoelmiin, kävin amanuenssien kanssa kirjeenvaihtoa. Puhuin Ollilan omaisen kanssa. Tarjosin muutamaan lehteen artikkelia, se jätettiin hyllylle, ei julkaistu, ei hyljätty. Vedin jutun pois ja julkaisin Villamussalon blogissa v. 2008:
Äitini sairastuminen ja kuolema viime vuoden kuluessa jätti taka-alalle tämän hankkeen. Nyt nostan sen esille, ja referoin tähän tiivistelmän laajemmasta jutusta. Siinä toivossa taas, että joku, joka asiasta jotakin tietää, osuisi sivulleni. Eihän sitä koskaan tiedä mitä Googlebot löytää...
14.10.2008
Äitini kirjoituslipaston kätköistä löytyy ajan hapertama mustavalkoinen valokuva. Lapsesta asti olen tiennyt että kuvan nimi on ”Lentäjämadonna”. Se esittää Yrjö Ollilan öljymaalausta. Valokuva on aikoinaan saatu taiteilijalta, omistuskirjoitus häämöttää takana. Teos oli esillä Taidehallissa Septem-ryhmän näyttelyssä 1928, ja näyttää sen jälkeen kadonneen jäljettömiin.
Haluan löytää sen taulun!
Itse ”Madonna” ei ole suinkaan hukassa, hän on äitini. Henkisesti vireä äitini on viettänyt 102-vuotissyntymäpäiväänsä tammikuussa 2008.
Lentokone viittaa isääni, joka nuorena kapteenina palveli ilmavoimissa. Kuvan lapsen mallina oli vanhin veljeni.
Kiinnostus sukuhistoriaan ja rakkaus taiteeseen sai minut aloittamaan salapoliisityön. Haluan tietää maalauksen vaiheet, haluan tietää missä se on! Haluan myös nähdä sen värit. Keskimmäinen veljeni muistaa nähneensä kuvan sinisävyisenä kauan sitten. Sehän merkitsee että siitä olisi värikuva jossakin julkaisussa! Äitini muistikuva vahvistaa väitteen, maalaus on sinisävyinen. Lapsen nuttu on vihertävä. Värillinen painokuva olisi hieno löytö, maalauksen näkeminen olisi unelman täyttymys! Ostamisesta en edes unta näe.
Oheinen kuva on (luvalla) skannattu Onni Okkosen kirjasta ”Finsk Konst” WSOY 1944. "Barnet och den unga sköterskan". Äitini on harmissaan nimen muuttumisesta, sehän on aivan virheellinen!
Suuri Ollila-näyttely odottaa vielä toteutumistaan. Samoin elämäkerta runsaine kuvineen.
Toivon hartaasti että ”Lentäjämadonna”eli ”Äiti ja lapsi” olisi silloin mukana.
Tahdon uskoa, että maalaus on olemassa. Toivon ettei se ole tuhoutunut sodan jaloissa. Onko se myyty jo ensimmäisessä näyttelyssään? Julkisista kokoelmista ei löydy, se voi olla naapurisi seinällä? Ehkä se on myyty ulkomaille? Siitäkin täytyy olla maininta jossakin. Joku tietää…ehkä joku tämän tarinan lukija?
Pienistäkin vihjeistä ja ideoista olen kiitollinen.
marjattah(ät)me(piste)com
Toivotan sinulle onnea ja menestystä aarteenmetsästykseen!
VastaaPoistaKiitos Tiina! Itseasiassa juuri sinä muistutit minua tästä aiheesta, ja innostus palautui :)
VastaaPoistaValtavan mielenkiintoinen haaste! Toivotan siihen onnea ja seuraan, miten etsintäsi edistyy.
VastaaPoistaJännittävä tarina, ymmärrän, että tuollainen asia ei jätä ihmistä rauhaan! Toivotaan, että tieto täällä netissä leviää.
VastaaPoistaYrjö Ollilan suurnäyttelyllä olisi kyllä tilausta – etiäinen oli jo Modernin kahdet kasvot -näyttelyssä, Timo Valjakkahan valitsi Ollilan Kellosepän näyttelykirjan kanteenkin. Valtion taidemuseolla näyttää itselläänkin olevan kunnon näyttelyksi asti Ollilan töitä, mutta jos se hakisi niitä ilmoituksella yksityishenkilöiltä, asiaan voisi tosiaan tulla lisätietoa.
Aimarii, todella. Toivoin kiihkeästi, että arvoitus olisi ratkennut äitini eläessä. Hänellä oli paljon tietoja ja muistikuvia Ollilasta ja myös maalaustilanteesta. Hanke kiinnosti häntä kovin, vaikka hän ei oikein pitänyt kuvasta, kuten artikkelissani kerron:)
VastaaPoistaSokea kana, sitä toivon. Netti on nyt yksi oljenkorsi.Tuon maalauksen löytyminen palvelisi muitakin kuin minun sukuani. Se sai paljon huomiota näyttelyssä, ja on komea ajankuva. Ollilan elämä jäi lyhyeksi, jokainen maalaus on arvokas lisä. Täytyisikin reippaasti käydä käsiksi ulkomaisiin kokoelmiin, sillä Ollila piti monissa Euroopan maissa näyttelyitä.
Kannattaa yrittää. Kaikki eivät esim. sodan melskeissä edes aina ymmärtäneet säilyneiden esineiden taustaa ja arvoa.
VastaaPoistaPikkutarina: Kymmenen vuotta sitten annoin serkulleni hänen isänsä nuorena miehenä maalaaman taulun, joka oli kulkenut vanhempieni mukana kaksi evakkomatkaa. Tuo arkkitehtienoni ei ollut taidemaalari, mutta tuo taulu oli kuitenkin ainoita, jotka häneltä oli säästynyt sotia edeltävältä ajalta, joten se on nyt mielestäni oikeassa paikassa...
Samalla toivotan sinulle Hyvää Naistenpäivää. Osoitat sen, että naisetkin ovat luovia, monella tavalla.
Miten toivonkaan että taulu löytyy! Pitäisikö nettiin perustaa "etsintäkuulutus"-sivusto :)
VastaaPoistaIsäni osti taidetta taidekauppias Assendelffilta, ja hänen kuoltuaan jaoimme sisarusten kanssa taulut. Isän muistoa kunnioittaen omat valintani ovat kodissamme näkyvällä paikalla. Aina kun katson maalauksia, muistan isän, 35 vuotta sitten kuolleen.
Mm, sota loi varmaan toisenlaisen tärkeysjärjestysen. Tämä oli näyttelyn kallein taulu, eikä varmaan unohtunut, mutta saattoi tietysti tuhoutua pommituksissa.
VastaaPoistaSinun tarinasi kertoo onnellisen esimerkin. Tuollaista aarretta ei voi rahalla mitata.
Lastu, siinäpä olisi mainio hanke :) Hyvin on teilläkin taulut saatu talteen. Minunkin seinälläni riippuu rakkaita muistoja. Mutta Lentäjämadonnaa en tahdo omistaa, tahdon vain nähdä sen. Koska minulla on sen tarina. -Museossa olisi sen paikka.
Hieno tarina taululle! Toivottavasti taulu löytyy ja pääset näkemään sen.
VastaaPoistaMummeli, etsiminen on tuonut valoon paljon mielenkiintoista. Taulu vaan piilottelee.
VastaaPoista