Siihen aikaan, kun perhe vielä kokoontui yhteisen joulupöydän ääreen, päätin kerran olla oikein ehtoisa emäntä, ja valmistaa ihan itse imellytetyn perunalaatikon! Se kun näytti kuuluvan aattoaterian välttämättömiin lisukkeisiin, naistenlehtien ohjeiden mukaan.
Aloitin ajoissa, aatonaattona, ja jätin sitten muussin hellanreunalle imeltymään. Pieni napsahtelu ja kalahtelu aamuyön tunteina kertoi kattilankannen iloisesta hypähtelystä, käyminen siis edistyi kuten kuuluu.
Hiukan omituinen aromi sekoittui kinkun tuoksuun paistamisen loppuvaiheessa. En antanut sen häiritä, kuuluu varmaan asiaan.
Seurasin juhlaillallisella vaivihkaa perunalaatikon kulkemista pöydässä. Ensin maistoi kuopus. Tarkkailin ilmettä. Ilme pysähtyi hetkeksi, mutta sanaakaan ei kuulunut. Oliko se hienotunteisuutta vai vahingoniloa? Sillä muutkin ottivat laatikkoa lautaselleen kenenkään estämättä, mutta minä jo tiesin että laatikko tulisi saamaan nimen: katastrofi!
Kuka meistä sitten sai sanotuksi: Kammottavaa mäskiä! Ehkä esikoinen tai itse isäntä. Onneksi oli pöydässä kaikki totutut herkut, joten kenenkään aatto ei mennyt pilalle. En muista itsekään vuodattaneeni kyyneleitä, vaikka kieltämättä nolotti.
Mutta sitä en ymmärrä vieläkään, miksi noin kävi? Toista kertaa en ole edes yrittänyt.
Mun äiti teki aina tosi hyvää imellettyä perunalaatikkoa. Silloin, kun äiti vielä oli mukana jouluriennoissa, hän teki muutkin laatikot, jotka aina maistuivat. Olisinko joskus yrittänyt minäkin sitä imellettyä, mutten ole sen jälkeen. Kaupan imelletytkään eivät ole mun suuhun sitä oikeaa. Tänä vuonna ostin ensimmäistä kertaa bataattivuokaa, joka ei ollut pahaa, kun vähän lisää kermaa ja voita :)
VastaaPoistaToiset osaa...Tuota bataattia voisi kokeilla, perinteet ei paina :-)
VastaaPoista