keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Täytyy kokeilla!


Kerkisin aloittaa blogini aivan toisaalla, mutta tiedon- ja opinhalu pistää minut tutkailemaan tätäkin muotoa. Varsinkin kun monet kaverit blogaa täällä. Saattaapa  olla, että pistäydyn täällä mainostamassa päivityksiäni  ;-)

Olen juuri tehnyt ison webbiremontin, ja tunnen olevani hiukan kadoksissa. Poistin 10 vuoden työn , vaihdoin palveluntarjoajaa , ja nyt odottelen vanhan kunnon osoitteeni voimaantuloa. Se tulee avaamaan upouudet sivut vanhassa osoitteessa. Harmittelen odotusajan pituutta.  Osoite, joka saavutti yllättävän suuret kävijämäärät näyttää nyt ei oota. Onneksi minulla on sen verran suhteellisuudentaju herännyt, että en enää luule olevani maailmankaikkeuden keskus. - Tai, no, en luule olevani ainoa maailmankaikkeuden keskus.
Ensimmäinen blogini löytyy Applelta, aloitin sen siirryttyäni Macin-käyttäjäksi.
Siellä kirjoittelen kirjoitelmia, kerron puutarhasta, kuvataiteesta työnä ja harrastuksena, webbinikkaroinnista, matkoista. Olen yhä Thaimaanmatkamme lumoissa; viimeksi kirjoitin koskenlaskusta viidakossa. ( Kuva) Sivujen ja kuvien julkaiseminen on näppärää ja helppoa, mutta kommentointi hiukan hermoillekäypää. Monet kertovat, että ei toimi, tulee virheilmoitus. Iloitsen jokaisesta, joka on päässyt läpi! Täällä bloggerissa tuo näyttää toimivan erinomaisesti. Niin että, en pane pahakseni kommentteja täälläkään :-)

5 kommenttia:

  1. Ei voi mitään, mutta tätä on selkeästi helpompi lukea kuin Applen omaa sivua. Tämä avautuu nopeasti, ja kun rakenne on tuttu, on täällä helppo kulkea.

    Kävin myös lukemassa niin Pirkon kuin Sylvian blogit, ja Pirkon pohdinnat kiinnostivat, Sylvian joulukalenteri ihastutti.

    Täytyykin vielä kommentoida asianomaisille.

    T. Tiina

    VastaaPoista
  2. Totta puhut Tiina, täytyy todeta. Apple tekee raskasta koodia, ja sivut latautuu kunnolla vain kaikkein uusimmilla selaimilla, nopeimmilla yhteyksillä. Tämä formaatti sopii loistavasti keskustelevaan blogaamiseen. Kuten sinunkin blogisi osoittaa :-)

    VastaaPoista
  3. Nonniin, täältähän löytyy tuttuja :) Sivut avautuvat nopeasti, mutta vähän pitää harjoitella tätä rakennetta, koska minulle se ei ole ennestään tuttu. Tykkään kyllä googlesta, koska se on selkeä, ei vilkkuvia valoja eikä mainoksia (Yäk).

    Klikkasin ensin sitä Sylvian "valkoista" ja siinähän menikin tovi, kun tavailin ruotsia. Luin oikein ääneen, että tulisi kieli tutummaksi. Olin ymmärtäväni muutaman itselleni uuden ilmaisun (siinä tilkkutyöhommassa).

    Tiinan sivut tunnenkin jo ennestään, vaikka en ole varmaan ihan kaikkea sieltäkään lukenut.

    Jatkan tutustumista Varamussaloon.

    t. Pirkko

    VastaaPoista
  4. Itse kurkin tässä toiselta koneelta. Että mitä vierailija näkee. Yritin lisätä erään Vallattoman Mummelin blogin, mutta sain virheilmoituksen. Pitää tutkailla.

    Pirkkolla onkin paljon läksyjä nettievakon jälkeen :-)
    Eipäs onnistu kommentointi anonyymisti, hm. Pitää kirjautua G-tililleen. Mitenkäs Pirkko pääsi läpi?

    VastaaPoista
  5. No niin, Pirkollakin on tietysti G-tili!

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?