tiistai 3. helmikuuta 2009

25 asiaa minusta

Sain Facebookissa haasteen kirjoittaa itsestäni "25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitetta", ja kehoituksen kutsua 25 kaveria samaan puuhaan. Blogipiireissä näkyy kiertävän meemi "6 asiaa minusta", mutta kun en ole saanut kutsua semmoiseen pistänkin paremmaksi ;-)

Tosin 6 asiaa on vaativampi tehtävä kuin 25 asiaa. Joutuu kiteyttämään. Kenties en nyt suhtautunut tehtävään täydellä vakavuudella, blogaajana olen jo syyllistynyt kertomaan itsestäni.

Mutta näitä juttuja on hauska lukea toisista, niinpä haastan sinut epävirallisesti kirjoittamaan omaan blogiisi! Ja kutsumaan omia lukijoitasi. Laita kommentti + linkki jos näin teet. Naamakirjakavereilleni tehtävä onkin helppo.

----------


1.Olen 66 vuotta nuori, enkä millään muista olevani vanha.

2. Kotiimme on muuttanut outo mummo. Aina kun aion ihailla kauniita kasvojani, se hyppää peilin ja minun väliin. Sen kanssa on vaan pärjättävä; - onneksi on syntipukki kaikelle kummalliselle, mitä täällä tapahtuu.(kommentti 1)

3. Olen onnellisesti naimisissa. "She is happy, and I'm married", vahvistaa mieheni ensimmäisestä avioliitosta. (Sama kulta edelleen)(kommentti 2)

4. Olen ollut koiraihminen, ja myöhemmin minusta tuli myös kissaihminen. Nyt sipsuttaa täällä vain näkymättömät kissat,ja niiden katse on vangittu kivipatsaisiin.

5. Innostun asioista pohjamutia myöten. Siitä seuraa usein putkinäköisyyttä, joka onneksi menee ohi, koska uusi hanke on tulossa tilalle, kunnes taas...

6. Olen erakkoluonne, ja viihdyn tavattoman hyvin omassa työhuoneessani.

7. Hyvien ystävien seura on harvinaista ja mieluisaa herkkua , kunhan minut saa poistumaan pajastani.

8. Puutarhanhoitoon hurahdin aikuisessa iässä. En pidä liioitteluna väitettä, että puutarha tekee onnelliseksi elämän loppuun asti.

9. Matkustelen mielelläni, ja kotiin on aina hienoa palata. Tosin Thaimaassa katseltiin taloja sillä silmällä...

10. Olen musiikin suurkuluttaja, mutta en ollenkaan kaikkiruokainen. Voin uskoa, että pelimannimusiikkia on kiva soittaa, mutta kuuntelemaan en rupee. Vanha musiikki vetää puoleensa, ja uuttakin kuuntelen kiinnostuneena. Viihde ei viihdytä ollenkaan.

11. Olen koko ikäni harrastanut alkeiden opettelua eri soittimilla. Huilun kanssa kerkisin peräti amatöörisinfoniaorkesterin kakkoshuilistiksi, mutta nyttemmin soittelen okariinoa.

12. Kirjoittelen mielelläni, privaatisti ja julkisesti. Olen tosi ylpeä, että kuuskymppisenä opin kymmensormijärjestelmän!

13. Siivoan aina perjantaina, mutta enpä kerro missä kuussa!

14. Minua on vaikea saada suuttumaan. Luultavasti olen niin tyhmä, että luulen loukkauksia leikinlaskuksi.

15. En vihaa ketään tuntemaani ihmistä, sillä jokaisessa on hyvät puolensa. Mutta maailmassa riehuva pahuus ja vääryys murehduttaa.

16. En ole koskaan ajanut autoa, ihailen ja kunnioitan ihmisiä, joilla on tuo vaikea taito. Tosin liikenteessä heitä näkee vähän.

17. Minulla on paha alkoholiongelma: jo toinen lasillinen laukaisee ikävän päänsäryn. Niinpä joudun juhlimaan selvin päin.

18. Olen ollut tietokoneriippuvainen jo kauan ennen internettiä. Eikä edes yhtään hävetä. Se vaan keljuttaa, etten löydä täältä juuri luokkatovereita. Ihaninta on, että tavoitan täällä rakkaat ihmiseni.

19. Kaihdan järjestötoimintaa ja kokouksissa istumista, ja kursseillekin olen laiska osallistumaan. Opiskelen itse ja yksikseni ja etsin alati tietoa.

20. Rakastan aamuja, nyt kun en enää ole töissä. Inhoan kiirettä, ja yritän pyyhkiä sen sanavarastostani.

21. Rakastan myös iltoja, kun annan itselleni luvan käpertyä sohvaan kirjan tai telkun ääreen. Digiboksista löytyy aina jotakin kivaa.

22. Tykkään aivan holtittomasti suklaasta ja jäätelöstä.

23. Vaikka olen erakko, tarvitsen ja kaipaan ystäviäni. Monista nettiystävistä on tullut läheisiä.

24. Uusin villitys on posliininuket. Uuniin on menossa taas päitä , käsiä ja jalkoja.

25. Kerron mielelläni itsestäni...Mitä, joko tämä on 25. kappale? Vastahan pääsin vauhtiin :-)

8 kommenttia:

  1. 1.Tämän jutun olen vohkinut muistaakseni Seijalta? Hän kirjoitti aikoinaan jutun 'Oudosta mummosta', mutta olen tietenkin hukannut sen.

    VastaaPoista
  2. 2.Toistakymmentä vuotta sitten osallistuin mieheni siivellä suureen konferenssiin Anaheimissa. Minun mieleeni ja Juhanin anekdoottikokoelmaan jäi sveitsiläisen harmaantuvan herrasmiehen puheenvuoro esittäytymiskierroksella:
    "My name is 'xxx' and this is my wife 'xxx'. We have been 35 years happily married. She's happy, and I'm married."

    VastaaPoista
  3. Nyt pettää joko sinun muistisi tai minun. En nimittäin muista kirjoittaneeni outomummojuttuja, en yhtä enkä useampaa. Kysäise olisiko Pirkytin peilin edessä viuhahdellut tämä kaivattu henkilö, sananvalinnat viittaavat vahvasti häneen.

    VastaaPoista
  4. Heh, minä olen sanonut, että miten näin kauniista ihmisestä huonot valokuvaajat aina saavat omituisia kuvia - tai jotain. Toi peilimummojuttu on varmaan niitä kiertokirjeitä, joita vuosien saatossa on putkahdellut erilaisina versioina.

    t. Pirkyt

    VastaaPoista
  5. Löysin sinut ja kiertelin. Kiertelen toistekin...
    Ihastuttavaa löytää lisää kuusikymppisiä... Kyllä meitä täällä sentään on melkoisesti.

    Thaimaan kuvissasi vierailen joskus ajan kanssa ja niitä kommentoin. Yksi oli minulle ylitse muiden. Autonrenkaasta valmistettu roskis. Toimme sellaisen tullessamme viimeksi. Se on aina välillä ollut rekvisiittana eri tilanteissa.

    Vallan mainioita olivat nuo "Minäkö vanha" ja "25 asiaa minusta" Niitä lueskellessani alkoi tuntua, että sinuunkin sopii erään blogituttavan käyttämä käsite: "sosiaalinen erakko"...

    VastaaPoista
  6. Mm, hykertelen täällä mielissäni :-) Olen viime päivinä lueskellut blogiasi löydöstäni innostuneena. Tarkoitus on lukea se kokonaan.Täytyykin käydä jättämässä merkki, kunhan rohkaistun.
    Tuttavasi määrittely osuu naulankantaan: 'Sosiaalinen erakko!'

    Ja se thaimaalainen roskis!!! Kernaasti olisin tuonut mukanani!
    (Muille tiedoksi: kuva löytyy reissublogista, linkkilistalla)

    VastaaPoista
  7. Jopas jotakin! Ihanan tervettä itseironiaa elämänkokemuksen suomalla viisaudella ja lempeydellä.
    Ihanaa, että näytät mallia asenteella ja energialla nuoremmille. Kas, kun perästä tullaan!

    Tämä blogi oikein kutsuu lukemaan!

    VastaaPoista
  8. Crane, hauska tutustua, kiitos kannustuksesta:-)
    Ja sinun blogisi on löytö, kiitos siitä!

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?