Tällä viikolla on aikomukseni käydä Hietaniemen hautausmaalla. Äidin kuolemasta on tasan vuosi kulunut. Vieläkään en ole tottunut,tunne ei noudata järjen ohjausta. Tuon tuostakin kuvittelen, että hän on puhelinsoiton päässä. Tänäkään keväänä puutarhaa ei valmistella vastaanottamaan rakasta kesävierasta.Pionit varmaan silti muistavat...
Aika ajoin tutkin muistiinpanojani, jotka aloitin vasta Äidin 100-vuotiskesänä. Tutkin myös käsikirjoitusaarretta, äidinäidin, minun mummini, muistiinpanoja. On kiehtovaa vertailla niitä äitini muistikuviin. Hän oli hiljainen silminnäkijä, joka joutui seuraamaan mummini elämän kuohuvia vaiheita. On yllättävää sovitella omat muistikuvat turvallisesta Mummista kertomuksiin äidin ja tyttären kipinöivistä väleistä.
Villamussalon päiväkirjassa kerron aamuhetkestä kesällä 2006, jolloin puhelimme Mummin muistiinpanoista. Keskustelu kääntyi pian koulumuistoihin. Minunkin mieleni vaelsi helsinkiläiseen koululuokkaan kauan sitten:
Koulumuisto
Koulukiusaaminen 'keksittiin' vasta 1990-luvulla. Ilman nimeäkin se on ollut ikiaikaista. Eipä tänäänkään kasvattajan ole helppoa havaita henkistä kiusaamista, vaikka näkyvään väkivaltaan olisi nollatoleranssi. Mielen arvet säilyvät elämän loppuun asti.
Voi näitä elämän tarinoita! Mitä muistoja todella geeneissämme kannamme.
VastaaPoistaOn ollut arvokasta, että sait sellaista aikaa, jolloin äitisi ei ollut enää vain "äiti" vaan ihminen...
Mm, hyvä näkökulma todella: ihminen. On kiehtovaa retkeillä sukuhistoriaan, aikaan, jolloin minua geeneineni ei vielä ollut.
VastaaPoistaNiin ihania muistoja ja koukuttavasti kirjoitettu! Tuon Äidit ja tyttäret -muistelman lukee aina uudelleen ja uudelleen ahmimalla ja aina lukiessa tulee itsellekin monenlaisia muistoja mieleen. Hyvä, kun välillä laitat linkin muistutukseksi.
VastaaPoistaLehdissä on tämän tästä juttuja koulukiusaamisesta ja minulle tulee ihan sama mieleen, että nimi on tehnyt siitä kuin uuden ja vain nykypäivään kuuluvan käyttäytymisilmiön.
Mummeli, voisipa kiusaamisen kitkeä! Mutta kaikki olemme kiusaajia, kaikki kiusattuja. Harvoin tilanteet ovat yksiselitteisiä.
VastaaPoistaMukava kuulla, että pienet juttuni inspiroivat :)
Ihana kuva.
VastaaPoistaItse menen huomenna Kettulanlahdenhautausmaalle. Vien kynttilän 2 poikani haudalle. ..
Anna, rakkaus antaa voimaa. Se ei katoa. Lohtua sinulle!
VastaaPoistaVanhoissa kuvissa on lumoa.
SE on hieno juttu, että sulla on säilynyt vanhat valokuvat!
VastaaPoistaJa tämäkin vanha kuva äidistäsi ja mummistasi.
Mullakin on vanhoja kuvia äidiltä ja isältä jääneitä, mutta kukaan ei tiiää, ketä ovat?
Olis aikoinaan, jo silloin kun isäkin vielä eli, niin ottaa nimiä kuvien taakse ylös.
Mutta se vaan silloin nuorena jäi, ei välittänyt, ei ymmärtänyt niin..
Että itekkin vanhenee!
Mutta nyt tyäkkäis tietää, ketä on ja missä ovat, tai ovat olleet ja asuneet!
Harakka, äitini täytettyä 100v aloin skannata kuvia hänen albumeistaan. Kerkisin kysellä nimiä. Nyt ovat albumit hajallaan perillisillä, mutta sain talteen aarteita. Aika vanhaksi sain elää, että älysin.
VastaaPoistaSinulla onkin salapoliisitehtävä edessä. Ehkä voi löytää johtolankoja.