Ota harppi ja viivain
mittaa kärsimys
onko surulla pohja
onko tuskalla katto
mittaa kaksi surua
onko se enemmän
kuin yksi
mittaa sota
terrori ja
maanjäristys
rakkaan sairaus
mittaa koiran kuolema
saat aina tulokseksi 1350 cm3
maailmankaikkeus laajenee sisäänpäin
kunnes päättyy eikä kärsimystä enää ole
huhtikuu nostaa lumikellot
kuolleesta maasta
***
***
Runotorstain 161. aihe on Kärsimys
Kaunis, ajatuksia herättävä runo.
VastaaPoistaKärsimystä ei voi mitata, ei surua, ei onnea.
Lumikellojen korkeuden ainoastaan.
Näin sanovat tietokirjat:
VastaaPoistaNykyihmisen kallon tilavuus, joka on siis sama kuin aivojen tilavuus, on keskimäärin 1350 cm3.
On minun surulla iso alue vaeltaa.
Miksi siis suruni kiertävät kehää kuin eläimet ahtaissa oloissa?
Suruni ei taida kuulua ISO-standardeihin, ei ymmärtää aritmetiikkaa.
Lohdullinen runo, erityiskiitos siitä juuri tänään. Rauhallista pääsiäistä!
VastaaPoistaMitaton on kärsimys.
VastaaPoistaKaunis on runo ja ajatuksia herättävä. Mahtava tuo aivojen tilavuu verrattuna lumikellon haurauteen!
VastaaPoistaSusuPetal, kiitos. Lumikellot tuovat toivon.
VastaaPoistaTiina, heti hoksasit mittalukuni :) Silti maailmankaikkeus mahtuu sen sisään. Surut ja ilot piirtävät ratojaan ja tekevät tilaa uusille...
Jl, samoin sinulle!
Helanes, mitaton ja vertaamaton.
Sylvia, kiitos. Lumikellot palaavat senkin jälkeen, kun kallomme ovat tähtipölyä...Elämä on ikuinen. Kärsimys ajallinen.
Hyvä. Pidin.
VastaaPoistaHyvä kun Tiina Linkama toi tuon tiedon kallon tilavuudesta esille. Surua ja kärsimystä ei voi mitata, tunteilla ja kivulla ei ole asteikkoa. Ne voi vain jakaa sanoilla, teksteillä ja teoilla. Siksikö taide ihmisillä ja sen mittaamattomat mahdollisuudet?
VastaaPoistaRunon ymmärtämiseen ei yleensä vaadita tietoa mutta nyt siitä oli apua, muuten olisin juuttunut miettimään mitä tekemistä pikkuauton moottorilla on kärsmyksen kanssa :-O
VastaaPoistaPasanen, annan arvoa.
VastaaPoistaRailaterttu, sinäpä sen sanot. Juuri siksi on taide.
Demetrius, kylläpä hämmästyin kun Googlasin. Vasta seitsemäs hakutulos tiesi ihmisen aivojen standardimitan. Kuusi ensimmäistä kertoi autojen moottoreista! Ne on tehneet sen tahallaan...
Olen mykistynyt. Isäni vertaili aina omia kokemuksiaan toisten 'mitättömiin' murheisiin ja opin siitä jo lapsena, ettei murheita eikä iloja voi mitata, voi vain elää myötä. Pari päivää sitten kyykin pihalla ensimmäisen lumikellon äärellä, se tuntui pienen kukkavartensa voimalla nostavan koko kevättalven ahdistuksen pois vietäväksi ja kertoi että kohta musta maa on täynnä vihreää elämää.
VastaaPoistaMiten elämänmakuinen ja lohdullinen runo.
Mahdottoman monisyinen aihe, tuo kärsimys.
Outo Emo, hyvä kuulla että runoni löysi vastakaikua. Niin, taisin kirjoittaa juuri sinun lumikellostasi :) Kiitos kommentista.
VastaaPoistaSamasta mitasta löytyvät myös ne lukemattomat jumalat joita on niin runsaasti etteivät ne taida enää uskoa edes toisiinsa.
VastaaPoistaTzori kun olen harvoin kommendeeraamassa
vaikka käynkin runotorstain suoritteet läpi
säännöllisesti.
Verkkopyynti keväällä vie paljon vapaa-aikaa.
trew. Harmaasusi.
Susihukka, se Jumala, johon kernaasti uskoisin, on huumorintajuinen ja suvaitsevainen. Hän tunnistaa kaikki nimet ja kuvat, joita kömpelöt ihmisaivot ovat luoneet Hänen lepyttämisekseen.
VastaaPoistaKeväällä tosiaan itsekullakin on viettelyksiä houkuttamassa pois virtuaalimaailman rauhasta. Hyvää kalaonnea toivotan!
Minäkin vain mykistelen (olen mykkänä) ihastuksesta.
VastaaPoistaLohdullinen runo. Kärsimyksellä on loppu, kun on mitattu tarpeeksi.
VastaaPoistaMummeli, hämmentyen kiitän kommentista.
VastaaPoistaArleena, toivoa ei saa menettää.