perjantai 2. huhtikuuta 2010

Hiljaisella viikolla





Ota harppi ja viivain
 mittaa kärsimys

onko surulla pohja 
onko tuskalla katto

mittaa kaksi surua
onko se enemmän 
kuin yksi

mittaa sota
terrori ja
 maanjäristys
rakkaan sairaus

mittaa koiran kuolema

saat aina tulokseksi  1350 cm3
maailmankaikkeus laajenee sisäänpäin
kunnes päättyy eikä kärsimystä enää ole

huhtikuu nostaa lumikellot
kuolleesta maasta    


***
          

Runotorstain 161. aihe on Kärsimys

17 kommenttia:

  1. Kaunis, ajatuksia herättävä runo.
    Kärsimystä ei voi mitata, ei surua, ei onnea.
    Lumikellojen korkeuden ainoastaan.

    VastaaPoista
  2. Näin sanovat tietokirjat:

    Nykyihmisen kallon tilavuus, joka on siis sama kuin aivojen tilavuus, on keskimäärin 1350 cm3.

    On minun surulla iso alue vaeltaa.

    Miksi siis suruni kiertävät kehää kuin eläimet ahtaissa oloissa?

    Suruni ei taida kuulua ISO-standardeihin, ei ymmärtää aritmetiikkaa.

    VastaaPoista
  3. Lohdullinen runo, erityiskiitos siitä juuri tänään. Rauhallista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. Kaunis on runo ja ajatuksia herättävä. Mahtava tuo aivojen tilavuu verrattuna lumikellon haurauteen!

    VastaaPoista
  5. SusuPetal, kiitos. Lumikellot tuovat toivon.
    Tiina, heti hoksasit mittalukuni :) Silti maailmankaikkeus mahtuu sen sisään. Surut ja ilot piirtävät ratojaan ja tekevät tilaa uusille...
    Jl, samoin sinulle!
    Helanes, mitaton ja vertaamaton.
    Sylvia, kiitos. Lumikellot palaavat senkin jälkeen, kun kallomme ovat tähtipölyä...Elämä on ikuinen. Kärsimys ajallinen.

    VastaaPoista
  6. Hyvä kun Tiina Linkama toi tuon tiedon kallon tilavuudesta esille. Surua ja kärsimystä ei voi mitata, tunteilla ja kivulla ei ole asteikkoa. Ne voi vain jakaa sanoilla, teksteillä ja teoilla. Siksikö taide ihmisillä ja sen mittaamattomat mahdollisuudet?

    VastaaPoista
  7. Runon ymmärtämiseen ei yleensä vaadita tietoa mutta nyt siitä oli apua, muuten olisin juuttunut miettimään mitä tekemistä pikkuauton moottorilla on kärsmyksen kanssa :-O

    VastaaPoista
  8. Pasanen, annan arvoa.
    Railaterttu, sinäpä sen sanot. Juuri siksi on taide.

    Demetrius, kylläpä hämmästyin kun Googlasin. Vasta seitsemäs hakutulos tiesi ihmisen aivojen standardimitan. Kuusi ensimmäistä kertoi autojen moottoreista! Ne on tehneet sen tahallaan...

    VastaaPoista
  9. Olen mykistynyt. Isäni vertaili aina omia kokemuksiaan toisten 'mitättömiin' murheisiin ja opin siitä jo lapsena, ettei murheita eikä iloja voi mitata, voi vain elää myötä. Pari päivää sitten kyykin pihalla ensimmäisen lumikellon äärellä, se tuntui pienen kukkavartensa voimalla nostavan koko kevättalven ahdistuksen pois vietäväksi ja kertoi että kohta musta maa on täynnä vihreää elämää.
    Miten elämänmakuinen ja lohdullinen runo.
    Mahdottoman monisyinen aihe, tuo kärsimys.

    VastaaPoista
  10. Outo Emo, hyvä kuulla että runoni löysi vastakaikua. Niin, taisin kirjoittaa juuri sinun lumikellostasi :) Kiitos kommentista.

    VastaaPoista
  11. Samasta mitasta löytyvät myös ne lukemattomat jumalat joita on niin runsaasti etteivät ne taida enää uskoa edes toisiinsa.

    Tzori kun olen harvoin kommendeeraamassa
    vaikka käynkin runotorstain suoritteet läpi
    säännöllisesti.

    Verkkopyynti keväällä vie paljon vapaa-aikaa.
    trew. Harmaasusi.

    VastaaPoista
  12. Susihukka, se Jumala, johon kernaasti uskoisin, on huumorintajuinen ja suvaitsevainen. Hän tunnistaa kaikki nimet ja kuvat, joita kömpelöt ihmisaivot ovat luoneet Hänen lepyttämisekseen.

    Keväällä tosiaan itsekullakin on viettelyksiä houkuttamassa pois virtuaalimaailman rauhasta. Hyvää kalaonnea toivotan!

    VastaaPoista
  13. Minäkin vain mykistelen (olen mykkänä) ihastuksesta.

    VastaaPoista
  14. Lohdullinen runo. Kärsimyksellä on loppu, kun on mitattu tarpeeksi.

    VastaaPoista
  15. Mummeli, hämmentyen kiitän kommentista.
    Arleena, toivoa ei saa menettää.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?