Nyt on siirrytty savipajasta ompelimoon. Tosin vasta ompelukoneen viereen.
Käytän uutta tapaa nuken rakentamiseen, sillä Tellervo haluaa laittaa jalkansa nätisti ja kätensä viehkeästi. Ei se suostu retkottamaan niin kuin Mollamaijat. Vinkin löysin kirjasta (Ala-Louko: Oma nukke), ja se toi mieleen lapsena valmistamani rautalankarunkoiset nuket. (Ne olivat nukkekotikokoa.) Rautalangan kiinnitin nyt kipsillä jäseniin, mistähän keksin? Ehkä siitä, että posliininukkien lasisilmät kiinnitetään kipsillä.
Mittasuhteet piirrän aina jo muovailuvaiheessa. Polton jälkeen ne on piirrettävä uudelleen, sillä posliini kutistuu voimakkaasti uunissa. Valitsin mielestäni nukkemaiset mittasuhteet, pää on hiukan aikuisen päätä isompi. Esikuvillani, vanhoilla chinanukeilla puolestaan on huomattavan pieni pää. Jätän kuitenkin sen idean museoihin.
Rautalankaluurangon päällystin suikaloidulla levyvanulla. Jotenkin vierastan superlonia, jota kirja suosittelee. Kieltämättä tämä on aika pehmeää, ja vaatii kekseliäisyyttä saada vartaloon ryhtiä. Nyt on jäljellä päällystäminen kankaalla; nuken iho. Luulen, että minulla on paljon apua kirjan kaavoista. (Kaavat ovat 40-senttiselle nukelle, tämä on 48cm.) Siitä aiheesta tulee toivottavasti tämän projektin kirjoitus nro 8.
***
Ajattelin ensin lähettää tämän postauksen Valokuvatorstain haastevastaukseksi. Aihe nro 200 on mainio: kuva ja sen kuvausprosessi. Ja sitä olikin ehdottanut Tiina, Suomalainen Virossa.
VastaaPoistaMinullahan on tässä menossa prosessi, ja kuvaan sitä. Kuvat otin tänään, haasteen nähtyäni. Kuvat kertovat minun suhtautumisestani valokuvaukseen: dokumentoin. Tietenkin pyrin ottamaan hyviä kuvia, mutta niiden viesti on tärkeämpi kuin itse kuva. Nämä kaksi ovat havaintokuvia. Haluan että kuvaaminen on vaivatonta, ja että kamera on aina käsillä. Viime aikoina mobiilikameroista löytyy niin laadukkaita, että toiveeni on tullut mahdolliseksi.
Mutta kunnioitan sääntöjä. Olisin ottanut kuvat ilmankin haastetta. Jatkan myös kuvausta, kunnes työ on valmis.
Kamera on väline, jota voi käyttää myös taiteelliseen ilmaisuun. Olen ihastellen seurannut ystäväni Tiinan uppoutumista kameran mahdollisuuksiin. Hän sekä dokumentoi että luo kamerataidetta. Tiinan haastevastaussai minut mykistymään ihastuksesta.
Marjatta, entäs nukkevilla (huovutusvilla) sinne nuken täytteeksi? Se täytyy kyllä työntää tiukasti, mutta tulee painavampi kuin keinoaineilla ja muutenkin luonnollisemman tuntuinen. Itse olen tehnyt neljä pehmeää nukkea eli ns. Steiner-nukkea, joissa tätä villaa käytetään. Ovat aivan eri asia kuin sinun valmistamasi nukke mutta ehkä ei kuitenkaan niin eri juttu tuon vartalon suhteen?
VastaaPoistaVanhemmillani on tallessa pari tosi vanhaa risavartaloista nukkea, joita olen suunnitellut korjaavani. Niillä on siis posliinipää ja isolla nukella muistaakseni myös muita posliiniosia mutta pehmeät vartalot ovat hiirensyömiä tai muuten rikkoontuneita. Ehkä joskus... Sitä ennen saatan käydä taas nukkekurssilla tekemässä yhden pehmeän nuken, kun olen tähän mennessä tehnyt vain lapsilleni nuket, ja kuulemma ensimmäinen pitäisi aina tehdä itselleen. :)
Jl, kiitos vinkistä! Tuotapa täytyykin kokeilla, sillä haluan nimenomaan painavaa ja napakkaa sisusta. En ole kuullutkaan 'nukkevilla'-nimitystä.
VastaaPoistaHieno aarre vanhemmillasi! Nukketietoa löytyykin netistä, jos haluaa oikeaoppisen korjauksen tehdä. Siinäpä kiinnostava projekti.
Tämä onki sellainen prosessi, että sen jälkeen jää muutakin kuin pelkkä prosessikuvaus!
VastaaPoistaOlen vasta sinun nukkeprojektiesi jälkeen tajunnut miten valtavasti ja monipuolisesti erilaisia taitoja, myös monia erilaisia kädentaitoja, sen valmistaminen alusta loppuun vaatii.
Jäämme odottamaan Tellervon kasvua kokonaiseksi naiseksi. Millainen on Tellervon kolttu. Tai arvaan, että eihän Tellervolla kolttu ole vaan kaunis tyylikäs leninki tai puku.
(Ja kiitos nöyrä kehuista. Minä itse tunnen kehittyväni omalla harrastusalallani niin hitaasti. Välillä tuntuu että polkee paikoillaan, ettei enää kehity. Ja turhautuu. Mutta sitten taas joskus huomaa, että kyllä tässä jonkinmoista edistystä on tapahtunut kun saa kuvaan jotain uutta ja pintaa syvempää. )
Tiina, sinun uusin posessikuvauksesi jätti myös upean kuvasarjan. Se luotaa pintaa syvemmälle. (Osataanhan me kaikki ottaa kuvia kauniista kukista ja kauniista maisemista, valmiiksi kauniista asioista;)
VastaaPoistaTellervo käy yhä haasteellisemmaksi. En ole ompelukoneen ääressä yhtään niin kotonani kuin savipajassa. Nuoresta ToiniTellervosta on kuvia, joiden 20-luvun mekkoja voin ihastella. Ehkä on vielä täydennettävä tietojaan tuon ajan muodista kirjaston kautta.
Kerronpa tämänkin sille, joka katsoo mallia tuosta rautalankakuvasta:
VastaaPoistaEilen ryhdyin verhoamaan 'iholla' nukkea, ja viime tingassa totesin, että se on aivan liian hentoluinen. Ei näytä mukavalta, jos reisi taipuu luokille. Niinpä Tellervo joutui täydelliseen lonkka- ja olkaleikkaukseen. Nyt olen vahvistanut käsien ja jalkojen 'luut' taipumattomiksi, vain nivelkohdissa on hiukan ohuempaa. Vielä pieni kipsaus lisävahvistusten kiinnittämiseksi sääriin, ja tyttö pääsee ompelun jälkeen toipumaan.
Aika paljon osaamista tarvitaan ja monelta alalta :)
VastaaPoistaIsopeikko, ei sitä tiedä mitä osaa ennen kuin yrittää :)
VastaaPoistaTämä nukkeprosessisi on hieno työ. Niin taidokasta jälkeä on syntynyt, että minua tumpelopeukkua huimaa.
VastaaPoistaAimarii, kiitos. Ja yhä vaikeammaksi käy. Tiedätkö, minusta silmäneulan käsitteleminen on hirveän vaikeaa, ja ohuen langan solmiminen melkein ylivoimaista ;) Ompelustyöt saan tehdä ainakin kahteen kertaan...
VastaaPoistaIhailen ja ihastelen. Tellervon syntymisen seuraaminen on kulkua elämän aurinkoisella - esteettisyyden ja hyvyyden - puolella. Ja kun tiedän, että kyse on rakkaasta äidistäsi, ihailuni yhä syvenee. Liikutukseksi asti.
VastaaPoistaKiitos Lastu. Tuntuu hyvältä saada vastakaikua.
VastaaPoista