 |
| Olen nähnyt Michelangelon Pietà-veistoksen! |
Wikipedian kuvaa suurentamalla voin tarkastella Marian korjattua nenää sekä Michelangelon ainoaa signeerausta, ja melkein koskettaa marmorin hohtavaa pintaa. Mykistävän upea teos ja myös jännittävä historia on sillä.
Näkeminen on taitolaji, tuumaa vanha kuviksenopettaja. Osaanko itse nähdä muuten kuin kuvien kautta? Kaunis maisema tulee nähdyksi vasta kun otan/teen siitä kuvan. Tai tunnistan aikaisemmin näkemäni kuvat. TV tarjoaa loistavia taideohjelmia. Veistosta on mukava tarkastella nojatuolista käsin, kun kamera sitä panoroi, tilttaa ja zoomaa. Maalaukset muuttuvat elokuviksi samoin konstein. Niin helppoa. Paikan päällä katsominen vaatii ponnistelua. Muistuu mieleen oppilaani näyttelykäynneillä. Nopea kierros taululta toiselle: - Nähtiin jo, saadaanko mennä?
Niin jatkui meidänkin vaelluksemme kohti m/s Kristina Katarinan ihanaa viileyttä. Ja nyt selaan kuviani mukavasti Vanhan Huvilan nojatuolissa, kahvikupposen tuoksuessa vieressä.
nojatuolimatka jatkuu
 |
| Konstantinuksen riemukaari |
Mielenkiintoista pohdintaa. Samasta aiheesta tai ainakin sitä sivuten keskusteltiin yhden kaverini kanssa, joka epäili että näenkö minä yhtään mitään kun aina kuljen kameran kanssa. Kaverin teoria oli että kun hän ei kuvaa vaan katsoo, hän myös näkee. Minä olin eri mieltä ja totesin vain että erilaisia ovat ihmiset. Minä näen nykyisin maailman, kaikkineen, kuvina, asetelmina, sommitelmina, värisinfonioina, ja juuri siksi että kuvaan niitä. Ja siksi minulle kuvaus on tehnyt maailmasta kauniimman, mielenkiintoisemman, haasteellisemman. Nähdä suurta myös pienessä.
VastaaPoistaEn tiedä osasinko selittää ja osuiko tämä kommentti edes lähellekään sitä ajatusta mistä sinä kirjoitit.
Jäämme odottamaan lisää matkakertomusta ja kuvia ja pohdintaa. Mutta ota sinä rauhallisesti ja nauti Vanhan Huvilan rauhasta ja kaffesta. Me maltetaan kyllä odottaa.
Kiitos Tiina hyvästä kommentista. Luovasta näkemistä passiiviseen bongaamiseen on pitkä asteikko. Sinä edustat vahvasti näkijöitä, kuten kerrot sanoin ja kuvin. Kuvantekijät näkevät enemmän, ja tuovat muidenkin nähtäväksi :)
PoistaEhkäpä kaverisi hyvinkin osaa nähdä, vaikka ei itse luo eikä tallenna. Se on taitolaji, jota voi oppia, ellei se ole myötäsyntyinen. Niin väitän ihan viran puolesta ;)
Olemme tosiaan erilaisia. Ajatteles vaikka eideetikkoja!
Taidetta sen enempää tuntemattomana tallaajana minullekin on tuttu ainakin Michelangelo, tuo kuvaamasi Riemukaarikin, mutta tietysti on aivan eriä tuijotella niitä paikan päällä.
VastaaPoistaTaidat elää matkaasi ja sen antamia elämyksiä uudelleen nyt kuvia selaillessasi kaffekupposen kera.
- Katsoppas vaikka Wikipedialinkkiäni ja sen kuvaa täydellä resoluutiolla. Näet veistoksen taatusti tarkemmin kuin paikan päällä. -Matkoissa onkin parasta kotiinpaluu :) Kotona voi sitten tuumia matkan antia, ja tehdä sen uudelleen kuvien kautta, ilman väsymystä.
PoistaHyvää keskustelua ja totta joka sana ja ajatus.
VastaaPoistaKuvien välityksellä pääsee niinkin kauas, mitä ei muista, ennen kuin näkee kuvan.
Väärinkäsityksen vuoksi google sulki blogini tilin, kun olin kesälomamatkalla, enkä voinut ajoissa ottaa yhteyttä. Kuvien välityksellä palaan nyt takaisin ja luon uutta Uunaa. Vaikka minulla on muita blogeja, mikään niistä ei ole samaa, kuin vuosia ollut Uuna (vaikka pohja on vaihtunut ja hiukan nimen muotokin, niin kirjoittaja on aina ollut sama). Mutta uusi alku merkitsee kaikenlaista uutta, mitä on alkanut tapahtua elämässäni. Hienoa aikaa.
Toivon sitä sinullekin siellä nojatuolissasi. On hienoa, että on mieli, mikä innostuu, kokeilee, näkee ja tekee. Hyvä sinä!
Ja miten paljon informaatiota kuvaan mahtuu! Silmä ei paikan päällä ehdi kaikkea vastaanottaa.
PoistaSinun blogeissasi aina sattuu ja tapahtuu :) Onnea uudelle alulle niin blogisfäärissä kuin elämässä!
Siellä on erilaista kuin metsässä :)
VastaaPoistaNiinpä, ei puiden varjoja :I
PoistaNiin tuttua on kertomasi, katson maailmaa kehyksissä.
VastaaPoistaLiikkuessa vaistomaisesti huomaa rajaavansa maisemaa, noin näyttäisi hvyvältä kuvassa. Pienet kohteet näkee uusin silmin kameran kanssa. Nehän todennäköisesti jäisi huomaamatta jollei kameraa olisi.:)
Mukava on jälestäpäin muistella kuvien parissa, ne voimistavat muistoja.
Esim. nyt tehdessäni kollaasiin, koen vahvana Turkin muistoja.
Se herättää myös samalla keskustelemaan koetusta.
Lysti on selailla vanhoja arkistoja, poimia kulloinkin toimivaa blogiin.
Mukavaa syksyä Sinulle!
Kehnokin kuva avaa muistot sen ottajalle, avartaa rajat ja ajan. Katsojalle kaikki on rajojen sisällä. Siinäkin voi olla kylliksi. Mielenkiintoista, tästä voisimme rupattaa loputtomiin :)
PoistaSamoin sinulle mukavaa syksyä!