Elchen daami

Kuvan otti JH, muokkasi MH 2012

Kuva on vastaukseni Mustavalkomaanantain 131. haasteeseen "Historian siipien havinaa". Varmaan arvaat että veistos ei esitä 20-luvun Art Deco-tyylistä kaunotarta, vaikka hetken voisi kuvitella. Ei myöskään Sofi Oksasen uutta tukkalaitetta. Alkuperäinen "Dama de Elche" on noin 2400-vuotias iberialainen veistos, ja sitä säilytetään Espanjan arkeologisessa museossa Madridissa. Tämän jäljennöksen kuvasimme elokuussa Välimeren-risteilyllä, Alicanten Elchessä, "Papin puutarhassa" (josta edellinen postaukseni kertoo). Rintakuva on pystytetty palmunkannon nenään, ja jäimme tuokioksi kuuntelemaan oppaan kertomusta.


Jatkan vielä, sillä edellisessä jutussani  lupasin kertoa kiehtovasta löydöstä "Papin puutarhassa". Kyse oli juuri tästä Daamista, joka houkutteli minut etsimään tietoa.
     Elchessä ollaan ylpeitä tästä aarteesta. Se löydettiin aivan kaupungin tuntumasta 1897.   Elchen neito on kaikkialla, suurena, pienenä, matkamuistona, julisteena.

Kioskimyyjänä. MH

Monenlaisia arvailuja patsaan alkuperästä ja tarkoituksesta voi löytää. Jopa väärennökseksi sitä on ehditty arvella, nykyajan luomukseksi. Tyyliseikat viittaavat silti vahvasti hellenistiseen taiteeseen, josta Iberiassa saatiin vaikutteita. Varmin todiste daamin iästä näyttäisi olevan väri! Tutkijat siis löysivät daamista väripigmenttihiukkasia, jotka eivät olen meidän aikamme maaleista peräisin. Tosiaan, kauniin yksivärinenhän veistos nyt on, kuten myös Kreikan antiikin veistokset. Eikö totta, ajatus ihanien hiekkakivi- ja marmoriveistosten kirkkaista väreistä tuntuu melkein banaalilta. Olemme tottuneet ihailemaan kiven herkkää pintaa, ja tuohon väärinkäsitykseen perustui myös renessanssi ja vielä uusklassismi. Nyt tiedämme, että veistokset kuten rakennuksetkin maalattiin kirkkain värein. Tiedämme, mutta yritämme unohtaa... .

Rekonstruktioluonnokseni on täysin epätieteellinen väritystehtävä Elchen daamista sellaisena kuin hänet mielessäni kuvittelen:

Tietoja Elchen neidosta kaivelin Googlen avulla, ja mm.   Wikipedia kertoo lisää.

Papin puutarha, Huerto del Cura

"Papin puutarha", Elche, Alicante, Espanja

Onhan toki komeaa nähdä nähtävyyksiä, kuvista tuttuja, jo koulussa opittuja. Matkustella opaskirja repussa ja ruksata kohteita. Kulkea valmiita polkuja. Ottaa valokuva minusta ja Kuuluisasta Paikasta. Tai peräti kulkea kuin pyhiinvaeltaja ja viimein päästä unelmiensa kohteeseen. Onhan se huikeaa, kuten ehkä niille toisillekin jotka kurottelevat kameroitaan väkijoukossa.

Mutta kohdata yllättäen puutarha, josta ei mitään tiennyt, kaupungissa, jota ei ennen tuntenut! Ottaa kuvia, ja etsiä tietoa jälkeenpäin. Jokainen matka tarjoaa tilaisuuden sellaiseen, niin myös Kristina Cruisesin 'Löytöretki Välimerellä', josta kaksi edellistä postaustani kertoo.

Huomaan että kaikilla matkoillamme jalkani pyrkivät vihreisiin keitaisiin, korkeille vuorille tai veden ääreen.

Useimmiten kuljemmekin kahdenkesken omia polkujamme, Mies ja minä, mutta tällä kertaa osallistuimme bussiretkeen, koska kohde kiinnosti: Elchen palmumetsä. Palmuhulluna halusin tietenkin tutustua Euroopan suurimpaan ja pohjoisimpaan palmumetsään, joka on myös Unescon maailmanperintökohde. Eikä tästä aikaisemmin ollut meillä aavistustakaan. Nyt tiedän jo enemmän: taatelipalmut juurtuivat Elcheen ehkä 2500-3000 vuotta sitten foinikialaisten merenkulkijoiden syljeskelemistä taatelinkivistä, ja ennen pitää niitä ryhdyttiin viljelemään sadon vuoksi. Nyt niitä ja muitakin palmulajeja kasvaa Elchessä ehkä kaksi-, ehkä kolmesataatuhatta.

Matkan varrella huomasi, miten kaupunki piileksii palmumetsän suojissa luontevasti. Ihmettelimme maisemassa vilahtavia mustaan kankaaseen käärittyjä palmunlatvoja. Opas kertoi, että näin saadaan vaaleita, värittömiä palmun lehtiä, joita käytetään Palmusunnuntain juhlamenoissa. Niistä valmistetaan myös käsityötuotteita: koreja, hattuja.

Viimein ilmastoitu bussimme pysähtyi kauniin puutarhan portilla. Kelpo oppaamme kertoi alustavasti  tietoja "Papin puutarhasta" ennen kuin seurue hajaantui puutarhan poluille, missä saatoimme harhailla palmujen varjossa, suojassa polttavalta helteeltä. Eniten kuvia taisin ottaa tästä kohteesta.

"Papin puutarha" oli paikallisen kappalaisen José Castano Sánchezin omistuksessa 1918 saakka, siitä nimi. Ja kuuluisa nähtävyys toki, vaikka meille aivan uusi. Tietenkin olen opiskellut Googlen avulla lisää tietoa.
Tässä puutarhan omat sivut: Huerto del Cura, National Artistic Garden

Rakkaat terkut kotipuutarhaan, omalle pasuunalle!

Täältä löytyy kaikki palmulajit, joita voi kasvattaa Euroopassa

Monet kuuluisuudet ovat saaneet täällä nimikkopalmun.

Ehkäpä palaan vielä Elcheen, ja kerron toisestakin kiehtovasta löydöstä.

Roomassa yhä

Olen nähnyt Michelangelon Pietà-veistoksen!

Ensimmäisen kerran  näin veistoksen jo koulutyttönä kuvisluokan hämärässä, missä Lukki (Ikimuistoinen Kerttu Luukannel) näytti runsaita  diakuviaan taidehistorian tunnilla. Sen jälkeen olen näkemällä nähnyt tuon mestariteoksen kuvateosten sivuilla, elokuvissa, TV:n ruudulla, Googlen hakutuloksilla. Kuten varmaan useimmat  kanssaturisteista. Tämän lähemmäs panssarilasia en jaksanut luovia tuossa saunalämpötilassa.      Nyt siis pikemminkin 'bongasin' veistoksen.

Wikipedian kuvaa suurentamalla voin tarkastella Marian korjattua nenää sekä Michelangelon ainoaa signeerausta, ja melkein koskettaa marmorin hohtavaa pintaa. Mykistävän upea teos ja myös jännittävä historia on sillä.

Näkeminen on taitolaji, tuumaa vanha kuviksenopettaja. Osaanko itse nähdä muuten kuin kuvien kautta? Kaunis maisema tulee nähdyksi vasta kun otan/teen  siitä kuvan. Tai tunnistan aikaisemmin näkemäni kuvat. TV tarjoaa loistavia taideohjelmia. Veistosta on mukava tarkastella nojatuolista käsin, kun kamera sitä panoroi, tilttaa ja zoomaa. Maalaukset muuttuvat elokuviksi samoin konstein. Niin helppoa. Paikan päällä katsominen vaatii ponnistelua. Muistuu mieleen oppilaani näyttelykäynneillä. Nopea kierros taululta toiselle: - Nähtiin jo, saadaanko mennä?

Niin jatkui meidänkin vaelluksemme kohti  m/s Kristina Katarinan ihanaa viileyttä. Ja nyt selaan kuviani mukavasti Vanhan Huvilan nojatuolissa, kahvikupposen tuoksuessa vieressä.

                                                                                                                    nojatuolimatka jatkuu

Konstantinuksen riemukaari

Risteillen Välimerellä

Historian näyttämöllä

Nunna kulkee mietteissään tuttua reittiään. Helteet jatkuvat, monet tarvitsevat apua. Päättyykö tämä lopulta melkoiseen rajuilmaan? Valkoinen vaate suojaa hyvin auringon polttavilta säteiltä. Mutta hiki virtaa selkää pitkin ja pisaroi otsalta silmiä kirvelemään, kuten minullakin. Olen uskaltautunut keskelle Pietarinkirkon aukiota, sillä tässä voimme täyttää muovipullot raikkaalla vedellä. Rooman vesi on kuuluisaa hyvästä laadustaan, ja tällaisena päivänä kaikissa piazzojen vesipisteissä näkyy siitä nauttivia. Kuvan oikeassa reunassa vaeltaa päättymätön jono hitaasti kohti Pietarinkirkon turva- ja siveystarkastusta, ja kirkon vasemmalla puolella uupuneet turistit etsivät varjoa tai opastaan. Sisällä pyörryttävän loiston keskellä  oli vielä kuumempaa.

Vaikka olen nyt ensimmäistä kertaa Roomassa, unelmieni kohteessa, haaveilen jo ilmastoidusta m/s Kristina Katarinasta ja  suihkusta. Mutta vielä on kohteita jäljellä, ennen kuin bussi meidät noukkii paluumatkalle laivaan. Mies sen sijaan voi sitä paremmin, mitä lämpimämpää on. Eiköhän tässä 40° olisi mittarissa? Ihmettelen mielessäni, miten eri tavoin olemme rakennetut. Miehen merkkipäiväreissulla helmikuisella Maltalla oli hyytävän kylmä, ja siellä jaksoin kävellä vaikka seitsemän tuntia väsymättä. Täytyy huomata, että olen nyt minäkin siirtynyt seuraavalle vuosikymmenelle…

Kaunis Corsica oli seuraavana päivänä kohteena.  Enpä voi olla kehumatta kotkalaisen  Kristina Cruises'in palveluita ja hyvää henkeä, joihin tutustuimme jo viisi vuotta sitten pienemmällä m/s Kristina Reginalla. Ihmeen hyvin sujui tämä juhlaristeilymme, ilman kommelluksia tai vahinkoja. Nyt kotimaan suloisessa viileydessä on mukava muistella matkaa.

jatkuu