Kesä Baden-Badenissa

Monasti vieraillessani kirjastossa huomaan unohtaneeni kotiin toivelistani. Niinpä onkin mukava tutkia kirjaston suosittelu- ja uutuushyllyjä, ja tarttua ennakkoluulottomasti kirjaan josta ei mitään tiennyt aikaisemmin. Viimeksi lähti mukaani  pieni, sidottu, pokkarin kokoinen kirja: Leonid Tsypkin, KESÄ BADEN-BADENISSA. Dostojevskini lukeneena minua tietenkin kiinnosti aihe, mistä takakannessa kerrotaan mm:

”Kesä Baden-Badenissa on Fjodor ja Anna Dostojevskin avioliiton ensimmäinen kesä 1867, jolloin he pakenivat Dostojevskin velkojia ja ahnaita sukulaisia Eurooppaan ja kirjailija koetti päivästä toiseen onneaan rulettipäydän ääressä.”

Susan Sontag, kirjan löytäjä ja esille tuoja, on kirjoittanut mielenkiintoisen esipuheen, josta otteet:

”KESÄ BADEN-BADENISSA on lukukokemus, jonka jälkeen tuntee olevansa puhdistunut, järkyttynyt ja vahvistunut, hengittää syvempään kuin ennen ja on kiitollinen kirjallisuudelle siitä mitä se voi kätkeä sisälleen ja tuoda esiin.”

”Jos rakastaa Dostojevskia, mitä voi tehdä - mitä voi juutalainen tehdä - tietäessään, että hän vihasi juutalaisia?”

”Kesä Baden-Badenissa on tehokurssi joka perehdyttää kaikkiin venäläisen kirjallisuuden suuriin teemoihin, mutta nerokas ja vauhdikas kieli valaa sen yhdeksi kokonaisuudeksi.”

En malta olla hiukan kokeilemattaTsypkinin kerrontatekniikkaa, missä  vaihtelevien  konjunktioiden yhdistämät lauseet saattavat jatkua jopa viiden sivun verran - ehkä pitempäänkin, sillä lopetin pisteiden tarkkailun - mutta jäljittely-yritykseni  on  epäilemättä yhtä amatöörimainen kuin sunnuntaimaalarin halu kokeilla Picasson kubismia täysin tietämättä, miten Picasso, uutta luova nero,  imi itseensä vaikutteita ajan koneromantiikasta ja Afrikan neekeritaiteesta, tai yrittää matkia Seuratin  täplämaalausta ymmärtämättä tuon taivaallista tieteen  uusista huomioista valon näkyvistä aallonpituuksista ja värien synnystä, - siitä huolimatta yritän tässä välttää pisteen käyttöä, vaikka en sentään tavoittele Tsypkinin virkkeiden pituutta varmana siitä, että lukija ei silloin edes yrittäisi käydä kömpelöä tekstiäni läpi ja saattaisi jopa pelästyä ja jättää tutustumatta kirjaan joka minut lumosi.

   Lukiessani Kesää Baden-Badenissa vertaisin kokemusta musiikkiin, missä aloitusteeman jälkeen seuraa alati uusia sivupolkuja, taitteita ja käänteitä, jotka samalla vihjaisevat uusista aiheista, ja kuitenkin  jättävät kaipauksen siihen alkuteemaan, joka jää ikäänkuin täyttymystä vaille, kunnes sävelten suunta alkaakin lähestyä loppua silti vielä  kääntyillen kiihottavasti sivupoluille, ja viimein, lopultakin tulee vapauttava loppusointu, toonika, piste, ja vaikka lukukokemus on aluksi hämmentävä ja aivan uudenlainen - edes Marcel Proust ei kirjoita niin pitkiä virkkeitä kuin Tsypkin -  tempaa kerronta nopeasti mukaansa vyöryttäen esiin ainutlaatuisen rikkaita mieli- ja kielikuvia, jotka kuitenkin ovat selkeitä ja melkein visuaalisia, niin että lukija heti  huomaa milloin siirrytään Tsypkinin nykyajasta - junamatkasta Leningradiin -  Dostojevskin pariskunnan aikaan Baden-Badenissa, vaikka siirtymät tapahtuvat keskellä virkettä kuten taitavasti suunnitellussa elokuvassa, missä huomaamattomat leikkaukset,  ristikuvat tai kameran liikkeet kuljettavat tarinaa milloin todellisuuden, milloin mielikuvien ja unien läpi, eikä lukija yhtäkkiä enää kaipaakaan pisteitä kahlitsemaan ajatuksia täsmällisten rajojen sisään, vaan on oppinut ikäänkuin aivan uuden tavan vastaanottaa kirjoitettua tekstiä,-  ja tapahtui niin, että ahmittuani kirjan loppuun halusin aloittaa sen uudelleen alusta.