"Inukshuk" jonka Hannu rakensi kävelyllämme Quadra-saarella Kanadassa v 2003.
Kuva on ollut kotisivullani, matkakertomuksen yhteydessä esillä aikoinaan.
Valokuvatorstain 138. haaste
Missä minä olen?
Tässäkö huoneessani,
ajatusten poukkoillessa soman kalloluun sisällä?
Minähän poimin sieniä maalla,
vaellan Chiang Main kuumalla kadulla,
tähtään kolibria kameralla valtameren kaukaisella saarella.
Kissa vieressäni, -ammoin kuollut ;
vieläkin käsivarteni muistaa turkin pehmeän kosketuksen.
Eläimellisesti tässä ja nyt,
tietokoneen lämmössä.
Runotorstain 138. haaste
Inhimillistä on muistaa kissan turkin kosketuksen. Sitä välillä vieläkin ikävöiden.
VastaaPoistaIhminen on usein itsensä ulkopuolella.
VastaaPoistaPuinen inukshuk on upea.
VastaaPoistaUukka, kissat palaavat usein, ja ikävä muuttuu viehätykseksi, vähitellen :-)
VastaaPoistaHelanes, melkein useammin kuin sisäpuolella...Mikä on todellisuutta?
Demetrius, niin minustakin! Se oli myös enteellinen, poikamme muutti perheineen ennen pitkää naapurisaareen.
Kissat palaavat... kissankaipuu ennemmin tai myöhemmin varmaan tuo syliisi uuden hyrisevän karvapallon!
VastaaPoistaPatsas on upea!
Jaa-a, Sylvia, koskaan ei pitäisi sanoa 'ei koskaan'. Toistaiseksi tyydyn muistojen hyrinään :-)
VastaaPoistaPatsaan on varmaan vuorovesi jo vuosia sitten vienyt mukanaan, onneksi valokuvasin :-)
Runossasi piilee haikeus, huone, tietokone ja totuus.
VastaaPoistaPaljon meihin mahtuu...
VastaaPoistaMm, johtuneeko siitä, että se kaikki ei ole pääkopassa :-)
VastaaPoistaJa täysin inhimillsesti.
VastaaPoistaHieno kuva. Runossasi ollaan niin monessa paikassa että. Kaipa se on inhimillistä, vähän niinkuin hallitusti irrationaalinen :)
VastaaPoistaNiinpä, Harmaasusi :-) John, kiitos. Tiedä siitä hallinnasta...
VastaaPoistaRailaterttu, löysitkin isoja asioita runostani :)
VastaaPoista