Kuva: Äiti ja päiväkirja 1927
Aluksi kirjoitin päiväkirjaa itselleni, niin kuin päiväkirjoja on tapana kirjoittaa. Digimuodossa löytyy tallenteita vuodesta 1995. Kotisivut perustettuani, viime vuosituhannella nekin, aloin myös julkaista kirjoituksiani. Kohderyhmänä oli aluksi puutarhaihmiset, joista vuosien myötä rakentui tärkeä virtuaaliyhteisö.Varsin myöhään eksyin harharetkilläni Blogistaniaan, hämmästyin ja ilostuin uusista kontakteista. Paljon uusia ajatuksia, tai vastakaikua omille kiinnostuksen kohteille!
Kysymys jäi mieleen Kirjoittajatreffien artikkelista: Jokainen blogiviesti on puheenvuoro, ja heräsi taas Utukan kirjoituksesta: Erilaisia bloggaajia, jonne itse vastasin mm.:
"Kirjoitan, siis elän. Elämä on kaoottinen, kirjoittaminen on yksi tapa antaa sille merkitys ja juoni. On myös mielekästä kehittää ilmaisutaitoaan, kuten muillakin taiteenaloilla."Usein kirjoitettuani sähköpostia jollekin reaalimaailman ystävälle, hoksaan että tässähän on julkaisua vailla valmis kirjoitus! Kirjoittaminen on luontevaa kun sen kohdistaa jollekin.
Siksi päätänkin, että minähän kirjoitan sinulle!Yksiä ihmisiä on monia, mutta kukaan ei lue teksiäni joukolla, vaan kahdenkesken kanssani. En kuvittele itseäni yleisön eteen puhetta pitämään, ei, vaan haluan puhua sinulle. Ja uskotko, haluan myös kuunnella sinua.
Siksi sinun kommenttisi on arvokas. Tietenkin egoni iloitsee kehuista, mutta olen myös innoissani uusista ajatuksista, joita joskus heität. Kiitollinen olen kritiikistä, jos se on rehellistä eikä halveksivaa.
Kommenteista syntyykin toisinaan hieno keskustelu, joka usein onkin se paras anti. Julkinen kommentti vie keskustelua eteenpäin, se ei ole vain minulle tarkoitettu.
Samasta syystä haluan tutustua sinuun paremmin, ja vierailen myös sinun blogissasi. Tunnustan, että käyn siellä usein salaa. Saattaa olla, etten keksi mitään sanottavaa, jos siellä on jo 35 hyvää kommenttia. Ehkä ensi kerralla...
Seuraako blogeja vain toinen blogaaja? Niin kovasti toivoisin, että sinä joka tunnet minut 'oikeasti', haluaisit myös tutustua tähän puoleeni. Uskotko, ajattelen sinua kirjoittaessani. Lupaat lukea, kun kerron blogista nenäkkäin. Mutta miksi suotta, mehän voimme puhua kaikesta..?
On todellakin mielenkiintoista välillä pohtia, miksi bloggaa. Itselleni se on toisinaan aika selvää -kirjoitan fiktiota, teen kuvia jne, mielestäni ne ovat julkaisuja, siksi julkaisen ne. Ne on kohdistettu yleisölle, ei pöytälaatikkoon pantavaksi.
VastaaPoistaPöytälaatikossa on sitten muuta, esim. päiväkirja, joka on itselleni.
Totta kai on myös aikoja, jolloin miettii bloggaamisen mielekkyyttä, mutta se liittyy yleensä yleiseen pohdintaan ylipäänsä minkään tekemisen mielekkyydestä.
Bloggaaminen on saanut minut tekemään asioita, joita en ennen tehnyt. Bloggaamisen myötä olen oppinut ottamaan valokuvia, oppinut kuvankäsittelyä, oppinut paljon tietotekniikasta, oppinut tekemään videoita, oppinut jopa vähän piirtämään (digitaalisesti).
Voisi sanoa, että bloggaaminen on vapauttanut luovuuteni ja uskon, että monelle muulle bloggaajalle on käynyt samoin.
Kommentit ovat tärkeitä, koska bloggaaminen on myös vuorovaikutusta. Kanssabloggaajat ovat inspiroivia, ilman heitä oma "tuotanto" olisi paljon ankeampaa ja laihempaa.
Sinun blogistasi löydän sanojen harmoniaa, joka viehättää minua. Runoistasi löytyy voimaa ja rauhaa.
Susulle:
VastaaPoistaTaiteilijalla on se 'vika', että haluaa töitänsä esitellä, teostensa kautta viestiä, se on taiteilijan tehtävä tässä kaaoksessa. Ja nämä uudet keinot inspiroivat huikeasti, kuten kerrot.
"Totta kai on myös aikoja, jolloin miettii bloggaamisen mielekkyyttä, mutta se liittyy yleensä yleiseen pohdintaan ylipäänsä minkään tekemisen mielekkyydestä."
Näin varmaan. Arvatenkin blogaisin, vaikka en kysyisi miksi.
Kiitos kauniista kannustuksesta :) Palaute kannustaa parempiin suorituksiin. Ja ilahduttaa.
Liitin kuvan kommenttisi jälkeen. Ja viilasin tekstiä poistamalla sanoja kuten 'tavattoman', erittäin' :)
Tosiaan ajatuksia herättävä kirjoitus. Miksi bloggaan? Miksi kirjoitan lehtiartikkeleita? Ja jopa miksi ompelen tilkkutäkkejä? Minulleko vain? Ystäville vain? Kaikille halukkaille katsojilleko?
VastaaPoistaMutta kuten jo todetaan, taiteilija haluaa mielellään palautetta työlleen. Kommentteja, eikä vain ruusuja.
Jos kukaan ei pitkään aikaan kommentoi vaikka arkistossa näkyy että siellä on käyty lukemassa, alkaa pohtia mikäs nyt on vikana. Minussako? Liiassa tarjonnassa? Kiinnostuksen puutteessa? Ajan puutteessa? Välinpitämättömyydessä?
Mutta saa myös todeta että toisten blogeja lukiessa monesti kyllä ajteelee kommentoida, mutta sitten ei kuitenkaan saa mitään järkevää sanottua jota joku toinen ei jo ole sanonut, niin kommentoiminen jää sikseen. Näinköhän on?
Sylvialle hajamietteitä:
VastaaPoistaYksi syy unholaan on siinä, ettei blogaajaa ole löydetty. On jätettävä itsestään jälkiä sinne, mistä itse löytää hengenheimolaisia. Jokainen kommentti on myös käyntikortti.
Joillekin meistä on annettu luomisen pakko. Ainainen kupla päässä :) Jos kaikki luovat, kukaan ei kerkiä vastaanottaa...Kuka ehtii lukea, jos jokainen kirjoittaa?
Stressi vaanii, alkaa tulla sosiaalisia paineita. Lukijana on pakko pysyä kohtuudessa.
Blogistaniassa onkin löydettävä vuorovaikutuksen tasapaino. Palautetta ei saa enempää kuin itse antaa, näin arvelen. Ellei ole superjulkkis...
Kävin lukemassa tekstiäsi kun huomasin kommenttisi utukan sivuilla. Päätin jättää tämän merkin käynnistäni :)
VastaaPoistaKiva kun ilmoittauduit. Isopeikko :)
VastaaPoistaPuheenaiheen inspiroimana lisäsin kaipaamani 'tykkään'-painikkeen.
Tiedä sitten, onko siinä tolkkua, kun tykkääjän nimi ei tule tietoon... Kunhan kokeilen.
Ihan mukavaa, jos toisilla olisi semmoinen!
Tykkään. Ihan nimellä. :)
VastaaPoistaMukavaa Liisa, että kokeilit uutta nappiani :)
VastaaPoistaTänään poistin 'tykkään'-painikkeen, koska kukaan ei tykännyt. Paitsi Liisa :)
VastaaPoistaNappi kun ilmaantui vanhoihinkin postauksiin, '0' kaikkialla näytti liian masentavalta...
Silti voisi olla ihan kiva toisten blogeissa! Löytyy Bloggerin temppuvalikoimasta.
Kiitos vinkistä, pitää kokeilla tuota "tykkään"-painiketta. Jos minä vain löydän sen ja tietäisin, mihin se tulee. Tulen kysymään uudestaan, ellen löydä.
VastaaPoistaKirlah, helposti löydät jos haluat. taitaa kulkea nimellä 'reaktiot' Bloggerin temppuvinkeissä. Sitä voi käyttää ,tykkäämisen' tai muun mielipiteen ruksaamiseen. Otin käyttöön upouuteen blogiini, jonka perustin ihan harjoittelua varten: K50 Tervetuloa!
VastaaPoistaBloggaamista on tullut pohdittua.
VastaaPoistaSe millä tapaa sanoin ja kuvin ilmaisen itseäni, on vielä hiukan etsinnässä. Kotisivuilleni olen dokumentoinut kokemuksiani, runoilllut ja kuvallisesti ilmaissut itseäni ja siellä ei ole kommentointi mahdollisuutta....kirjoittaminen ollut helpompaa.
Koen kyllä antoisaksi ja mukavaksi blokkauksen vuorovaikutellisuuden, luovuuden virtaus (ideat) ja kanssa bloggaajien inspiroivat ilmaisut.....mutta kyllä kirjoittaminen on hyvä miettiä toisin, kuin ns. itsekseen kirjoittelu kotisivuilla. Varmaan totun ja löydän ilmaisun kunhan pitempään blokkaan.
Katsoin äitistäsi kaunista kuvaa.
Kyllä kuvan laatu on pysynyt hyvänä liki sata vuotta...
Liplatus, olipa mukavaa että nostit esiin tämän yli vuoden vanhan postauksen. Itsekin luin kiinnostuneena tuumaten, ovatko ajatukseni muuttuneet. Oman 'kynänjäljen' etsintä on kuten sinullakin mietinnässä. Ja tuo on tärkeä huomio: kirjoittaessa ei pidä ajatella kommentteja. Ei pidä yrittää olla mieliksi.(Kysymykset ja provosointi onkin erikseen)
VastaaPoistaEn kirjoita, ellei ole sanottavaa. Saattaa tulla pitkiä paussejakin. Turha kuvitella, että se ketään häiritsisi ;)
Kirjoitettuani korjaan, tiivistän, poistan turhia sanoja. Suhtaudun kirjoitukseen kuin veistokseen, olenhan veistäjä ;)
Nuo satavuotiaat kuvat ovatkin laatutavaraa. Sensijaan kolmekymppiset ovat mennyttä kalua...