Tänään kuljin kaupungilla, ja melkein sokaistuin Sibeliuspuiston syyshortensioiden äärellä. Ne ovat juuri muuttumassa valkoisista vaaleanpunaisiksi, ja ne ovat valtavia, valtavia. Joka syksy muistan: Ah tuollaisen haluan!
Meidän puutarhassamme on vielä pieni nurmikkolämpäre jäljellä. Vuosien varrella se on kovasti kutistunut. Nurmikko on istutusten keskellä, eikä päinvastoin kuten on tavallista. Entä jos kuitenkin istuttaisin syyshortensian sen pienen nurmikon keskelle! Se kasvaisi ja kasvaisi, ja lopulta vain pieni polku kiertelisi istutusten ja hortensian välillä.
Entä jos huomenna siirränkin sen pienen ja soman pensaan, sen joka juuri ja juuri nostaa kukkaterttunsa kuunliljojen ylle. Kaivan ylös ja siirrän keskelle pientä päärynänmuotoista nurmikkoani.
Siinä se paistattelisi syysauringossa, ja pian ei olisi minulla nurmikkoa ollenkaan. Se kasvaisi yhä vaan, kietoisi syleilyynsä pionit ja alppiruusut, ja marjapensaatkin saisivat väistyä. Pian en näkisi ikkunoista muuta kuin vaaleanpunaista hattaraa, jonka läpi auringonsäteet joskus osuisivat huoneisiin.
Mutta on se vaan ihana.
Oma pensaani
Tarinamaanantain 70. aihe: 'Erilaiset'.
Kokeilin tässä vaihtoehtoisia tapoja lisätä kuvia.
VastaaPoista- Eka on lähetetty ensin Picasaan 'Syyspuutarha'-albumiin, ja sieltä linkitetty blogiin. (Voisin mennä ottamaan paremman kuvan oikealla kameralla...)
-Toka on kaivettu omalta kovalevyltä, jolloin se menee automaattisesti Picasan blogialbumiin.
Kävinkin samantien kuvausreissulla, ja vaihdoin kuvan puistosta. Lisää kuvia jättipensaasta :
VastaaPoistaPicasassa
Prinsessa Ruusunen tuli välittömästi mieleen. Olisit sitten varmaan Prinsessa Syyshortensia.
VastaaPoistaSeija
Vaihda. Anna sille tilaa ja itsellesi ilon hetkiä.
VastaaPoistaOi Isopeikko! Tämä unelma kuuluu satujen maailmaan, kuten peikotkin ;) Siirrettyäni pienen hortensiani minun olisi nukuttava sataa vuotta. Sitten heräisin, ja se olisi samanlainen kuin puiston hortensia.
VastaaPoistaSain jo vuosia sitten ystävältä tuliaiseksi syyshortensian kukkivan oksan. Viime vuonna päätin vihdoin istuttaa oman pensaan. Tänäkään vuonna en sitä tehnyt. Varmaan ensi vuonna.
VastaaPoistaJaan kanssasi tuon syyshortensiatunteen...
Ensi vuonna, Mm, istuta ensi vuonna! Mukava suunnitella kesää kaamoksen harmaudessa. Pienikin pensas on rakas, kun se on oma.
VastaaPoista