Ääniä savesta!

Pitkästä aikaa sain rakennettua näyttelyn. Pieni on tila, mutta pieniä esineetkin. Esillä on 90 astiahuilua, joista 63 on omasta pajasta, loput ystävieni kukkopillikokoelmasta, sekä omasta soitinkokoelmastani, matkoilta ja kirpputoreilta peräisin.

Paikka on Kotkan pääkirjaston vitriini, ja aika syyskuu 2009.
Kuvia näyttelystä
Kerron näyttelyteksteissäni myös hiukan huilun kiehtovasta historiasta, joka alkaa ihmiskunnan alkuhämärästä.

Tämä ei ole myyntinäyttely. Omien okariinojeni (okariino=okariina) ohella haluan tarjota tietoa harrastuksesta, joka Suomessa on varsin vähäistä, tai ainakin hyvin piilossa, jos vertaa vaikka Italian okariinokulttuuriin. Muutamia eteviä suomalaisia okariinonvalmistajia olen netistä löytänyt, mutta okariinomusiikkia vähemmän.

Meillä tunnetaan parhaiten kukkopilli, jolla on myös jännittävä historia, mutta kukkopillin ja okariinon yhteydestä ja erosta ei monellakaan ole käsitystä.

Mitä kertovat kunnioitettavat tietolähteet, jotka löytyvät minunkin kirjahyllystäni:



OTAVAN ISO TIETOSANAKIRJA 1963:

" Okariina (ital. ocarina= pieni hanhi), 1860 Italiassa keksitty, posliinista tai savesta valmistettu lasten huilusoitin. Kyljessä 8-10 äänireikää."

Kommentti: "Posliini tai savi" eivät ole vaihtoehtoja! Esine voidaan valmistaa savesta. Tulosta kutsutaan keramiikaksi, jota löytyy monenlaista, esim. posliinia.
"Lasten huilusoitin"! Miksipä ei, mutta käykääpä kuuntelemassa Budrion okariinaorkesteria!



SÄVELTEN MAAILMA, WSOY 1994:

"Okariina, savesta tehty kävyn muotoinen puhallussoitin, jossa on kymmenen sormiaukkoa, eräänlainen kukkopilli."

Kommentti: "Kävyn muotoinen"... Donati kääntyy haudassaan. Ja okariino ei tosiaankaan ole pilli, se on soitin.



TAMMEN MUSIIKKITIETOSANAKIRJA 1983:

"Okariina (ital. ocarina= pieni hanhi), kananmunan muotoinen, savesta tai posliinista tehty huilusoitin. O:ssa on suukappale ja vaihteleva määrä ilmareikiä. Soittimen keksi 1800-luvulla italialainen G. Donati. O:n yksinkertaisempi muoto on kukkopilli."

Kommentti: Kas, hanhesta "kananmuna"! Ja taas on tehty posliinista. Se on kyllä varsin kova materiaali työstettäväksi. Parempi olisi tehdä savesta... Tuo suukappale hämmästyttää, sellaisia olen tavannut vain puupuhaltimissa. Okariinot ovat tietääkseni aina yksiosaisia.

Onneksi nyt on Internet. Mediakriittinen lukija löytääkin netistä tietoa.
WIKIPEDIAN artikkeleita, kuten esim. ASTIAHUILU ja OKARIINA en käy ruotimaan, koska olen itsekin syyllistynyt muokkaamiseen. (Jattamar)



Kuinka siis itse lyhyesti määrittelisin :

ASTIAHUILUT eroavat muista huiluista siten, että ilmatila on umpinainen. Äänen korkeus riippuu ilmatilan koosta. Pieni= korkea, suuri=matala. Astiahuiluja ovat kaikki tämäntyyppiset soittimet, alkaen ihmisen historian alkuajoista. Myös kukkopilli ja okariino ovat astiahuiluja. Okariinoksi kutsuisin alkuperäisen italialaisen keksinnön (Donati,n.1860) jälkeen kaikkia sellaisia astiahuiluja, joilla voi tuottaa diatonisen asteikon, ja soittaa vaikkapa nuoteista. Pilliksi kutsuisin soittimia, joiden ääniala on suppeampi tai jopa yksiääninen.

Joten paheksun jyrkästi määritelmää, jonka mukaan okariino on kukkopillin kaltainen lasten soitin.

Omat soittimeni ovat kokeiluja ja uuden etsimistä. Harrastuksesta on kyse, vaikka olen varmaan tehnyt monta sataa näitä. Tällä hetkellä on mielenkiinnon kohteina 2-kammioinen okariino, liukuhuilu sekä UDUn ja huilun yhdistelmä. Soinnin kehittäminen on jatkuva, innostava haaste. Taiteilijana etsin tietenkin muotoa, ja tässä olen eksynyt hupaisiin erehdyksiin. On syntynyt soittimia, jotka tipahtavat kädestä korkeinta säveltä soitettaessa! (=kaikki sormet aukoista irti...)

Linkkejä:

www.ocarina.it
www.ocarina.de
www.ocarina.co.uk
Fabio Galliani soittaa