Marraskuussa puutarhassa ei ole juuri muuta tekemistä kuin haravointi. On aika aloittaa kävelyretket. Vetinen harmaus ei houkuta liikahtamaan mukavista huoneista ulos. Mutta tänään aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa ja valaisi maisemaa viehkeästi koko lyhyen päivän.
Meren ikävä nousee tietoisuuteeni hetkittäin. Tiina julkaisi blogissaan Suomalaisena Virossa vaikuttavia merikuvia laivamatkaltaan. Muuta en tarvinnut: minun on nähtävä taas horisontti! (Mukava ajatella, että ystäväni on tuon horisontin takana.)
Meri on täällä Kotkassa läsnä ja lähellä. Ensimmäisen näkymän saan muutaman minuutin kävelyn jälkeen, siitä kuvat yllä. Avomeren ääreen pääsen puolen tunnin päästä. En ottanut kameraa, halusin vain päästä katselemaan merelle. Mutta tietenkin löysin taskustani puhelimen. Silläkin voi tehdä kuvallisia muistiinpanoja. Marraskuinen aurinko on sokaisevan kirkas ja paistaa matalalta. Se on silti kaukana, eikä viillä silmiin kuten keskikesän paiste. Voin kääntää kasvot aurinkoon, ja juoda valoa harmaiden kaamospäivien varalle.
***
Niksiblogi K50 kuvailee kokemuksia blogimallin uusista suunnittelutyökaluista.
Olen onnellinen puolestasi: pääset jo muutaman minuutin kävelyn jälkeen veden äärelle. Kaarisilta herättää kauneudentajuni (jos se satunnaisesti meinaa nukahtaa).
VastaaPoistaMeille, kun uutta kotia etsimme, oli tärkeää suunnistaa toivioretkillämme veden äärelle. Ja sinne pääsimme. Onnellisia olemme.
Marraskuisessa auringossa on paitsi D-vitamiinia myös iso annos inspiraatiota, kuten postauksestasi voin ilolla todeta.
Lastu, kiitos sanoistasi. Vesi lienee ihmisen alkukoti:)
VastaaPoista-Olen kuin ankka, aina on kuljettava kohti rantaa, vitsaili muinoin vanha äitini kävelyretkillämme.
Oi, tervetuloa kotiin!!! Ja meren rannalle!
VastaaPoistaJa kiitos vilkutuksesta!
Tiina:
VastaaPoista:)