sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Vain pieni planeetta linnunradalla

Kotipihalla 12.3.2011

Maalaan nukeille silmiä työhuoneessani, kodin lämmössä.  Samalla saatan seurata tietokoneen näytöltä suoraa lähetystä maailmanlopusta. Tunne on mieletön, lamaannuttava. Sanon kuin haastateltu japanilaisnainen: "Minulla ei ole sanoja". Tunnustan, että en voi katsoa. Käännän pääni pois, kun ruutuun alkaa virrata pienien talojen ja  autojen muodostama tummassa vedessä kieppuva lautta. En kestä ajatella, että siellä on  tuhansittain ihmisiä. Kun turvallinen toimittajien ja kommentaattorien ääni alkaa taas kuulua studiosta, ikäänkuin tilanne olisi hallinnassa, uskallan katsoa. En kadehdi  pappeja ja opettajia, jotka joutuvat käsittelemään asiaa rakentavasti. Toimittajille ja asiantuntijoille tämä lieneekin työhaaste, johon on valmiudet. Annan suuresti arvoa niille, jotka tarttuvat pelastustöihin paikan päällä, tai lähtevät matkojen takaa sinne. He ovat niitä, jotka voivat tehdä asialle jotakin.

Jostakin jäi mieleen tarina:
Vuorovesi oli jättänyt rannalle satoja, tuhansia merisiilejä kuolemaan. Pikku poika alkoi heitellä niitä mereen.
- Tuo on turhaa. Et voi niitä kaikkia pelastaa, sanoo viisas aikuinen.
- Niin mutta voin pelastaa tämän. Ja tämän.

Jatkuvasti maapallo ravistelee kuortaan, milloin missäkin, ja ihmisten touhu jatkuu, vaikka tekijät vaihtuvat. Ennen luimme näitä tietoja sanomalehdestä, melkoisella viiveellä. Miten voisi tottua tähän uuteen käytäntöön, katselemaan etäältä kuin muurahaispesien hävitystä. Tai aivan läheltä, katsomaan silmiin kärsivää ihmistä. On pakko suojautua, ettei mieli musertuisi. On suljettava lähetys, ja kuviteltava, että maailmanloppu on tältä illalta ohi.

8 kommenttia:

  1. Aivan ihanan koskettava kertomus kaiken kauheuden keskellä.
    Pidin siitä merisiilijutusta erityisesti! Aina voi jotain tehdä vaikka kaikkia ei voisikaan auttaa.

    VastaaPoista
  2. Muuten, ihanko noin paljon lunta vielä teillä???
    Täällä on lumet poissa nyt.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sylvia. Koko maailma ajattelee samaa, kukin tavallaan.On vaikea olla niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Itselle kai on tärkeää jotakin sanoa, vaikka sanoja ei ole.
    Täällä on ihan hirmuisesti lunta. Tuota spiraalia tallatessa välillä jalka humahtaa reiteen asti. Katoillakin on yli puolen metrin kerros.

    VastaaPoista
  4. Hiljaiseksi vetää kaiken tuon hävityksen näkeminen. Ja kaiken sen hävityksen keskellä, kotinsa menettänyt mies toteaa, että eihän sille mitään voi, on yritettävä eteenpäin. Joillakin on asiat vielä huonommin. Siinäpä asennetta.

    VastaaPoista
  5. Vallaton, ihminen on käsittämättömän sitkeä laji.
    Isopeikko, tästä riittääkin revittävää pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
  6. On tärkeää oppia sulkemaan murhelähetyksestä kertova ajankohtaisohjelma ajoissa, ettei oma mieli säry. Silti sydän sykkii empatiaa.

    Pieni tarina on iso.

    Kiitos sanoistasi, kuvasta. Ihmisyys tulvii.

    VastaaPoista
  7. Lastu, kiitos vastakaiusta vaikeissa pohdinnoissa.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat tästä?