Kummitustalo

narahtaa ovi

taskulampun valoa

joku kavahtaa

No pitihän tähänkin leikkiin osallistua. Runotorstain ja Valokuvatorstain 222. haasteena on 'Kummitustalo' näin iltojen pimetessä kohti pyhäinpäivää. Tunnustan, että olen syyllistynyt vuoden vanhan valokuvan manipulointiin: valaistusta muokkasin.

 (Olikin oltava tarkkana, ettei haikuun tulisi loppusointu ;)

Vielä ei ole talvi

Lokakuinen sunnuntai,  Marjattah 23.10.2011

Muutin kuvan seepiaksi, eikä eroa alkuperäiseen juuri huomaa. Vain sinerrys taivaalla ja vedessä puuttuu. Vaikka kuva on tuore, mieleeni nousee kaikki vanhat albumikuvat samoista paikoista, Miehen lapsuudenmaisemista.
Mustavalkomaanantain 89. haaste on tällä viikolla vapaavalintainen.

Uuden dynaamisen blogimallin lumoissa

Yksi ja toinen blogaaja on vaihtanut tähän uuteen 'multimalliin', missä lukija voi valita mieleisensä selailutavan yllänäkyvästä valikosta.(Valikko avautuu nuolesta 'magazine'-nimen kohdalla.) Ja mikä mainiota: lukija voi tutkia mitä tahansa blogger-blogia, omaansakin, lisäämällä osoitteen perään jonkun seitsemästä dynaamisesta mallista näin: 

bloginnimi.blogspot.com/view/classic

Mikäli lukija haluaa tutkia dynaamista blogia perinteisessä muodossa, on osoitteen perään kirjoitettava /?v=0  siis näin:

bloginnimi.blogspot.com/?v=0

Blogger-ohjeet löytyvät täältä

Itsekin perustin kolmannen blogin tutkiakseni uutuutta paremmin. Havainnoistani olen kertonut K50-blogissa, joka toistaiseksi saa olla vanhassa asussaan, vertailun vuoksi. Siellä on syntynyt antoisia keskusteluja aiheesta, ja monia vinkkejä olen saanut myös toisilta rohkeilta kokeilijoilta.

Olikin helppo muuttaa Varamussalo uuteen asuun, koska paluu vanhaan on yhä tarjolla. Kirjoitin paluulinkin blogin otsikon perään (klick!). Vanhasta mallista jäin kaipaamaan yhtä ja toista, esimerkiksi lukijalaatikkoa. Saa nähdä osaako kukaan sinne enää Avataraansa laittaa...? Kovasti toivoisin. Oletusmalliksi valitsin 'Magazinen'.  Blogger Buzz kertoo, että mallien kehittelyä jatketaan ja palautteita tutkitaan. 

Buzz kertoo myös, että piakkoin kaikki blogger-blogit siirtyvät uuteen käyttöliittymään. Kyse on hallintapaneelin uudesta ilmeestä. Suosittelen perehtymään etukäteen.

Kuuluu myös valituksia: miksi kaiken aikaa tehdään muutoksia? Tottahan se, että muutos ei välttämättä ole synonyymi parannukselle. Se on kuitenkin tavoite. Ilman jatkuvia uudistuksia saisit sinäkin  opiskella HTML-ohjelmointia, JAVA-scriptejä ja CSS-tekniikkaa voidaksesi julkaista  omia sivuja Internetissä.

ihmeissään ja innoissaan

Laihduttajan vuoristorata

Olen laihduttanut kolme kertaa.

Kolmekymppisenä pudotin  kymmenen kiloa näkemällä nälkää. Turhamaisuuttani hiveli kaikki huomio ja hämmästely. Kilot palasivat kymmenessä vuodessa.

Nelikymppisenä sain käsiini Katahnin kirjan: T-dieetti. Innostuin noudattamaan ohjeita. Periaate on päinvastainen kuin karppauksessa: vältetään rasvaa ja suositaan hiilihydraatteja. Syödä voi mielin määrin, kunhan syö oikein.Motto, muistaakseni: kalori ei ole kalori! Rasvasta saatu kalori tallentuu vyötärölle, hiilihydraatista saatu ravinto kuluttaa energiaa sulaessaan. Sehän vetosi järkeeni. Laihduin kymmenen kiloa rasvaprosentteja tutkiessani.

Viisikymppisenä olin taas saanut takaisin kadonneet kilot. Palasin vielä T-dieettiin, ja näytänkin ihan sutjakalta vanhoissa valokuvissa. Vähitellen kyllästyin tuohon harrastukseen, ja keskityin muihin.

Viime syksynä huomasin elopainon kohonneen 20kg nuoruusvuosista. Eipä tuo mielenrauhaa häirinnyt. Ei isoäidin tarvi laihduttaa. Kaikkihan surkuttelisivat, että mahdanko olla sairas? Hiukan keljutti kaapissa kutistuneet vaatteet, mutta siirsin ne taaemmas ja hankin isompia.

Kuitenkin paino alkoi pudota, vaikka en laihduttanut. Näin pienellä ihmisellä kuusi kiloa jo tekee askelen kevyemmäksi. Uteliaana olen seurannut vaa'an lukemia, jotka hitaasti muuttuvat pienemmiksi. Ihan mukava on löytää kaapista entiset lempivaatteet.

Olen miettinyt syitä moiseen: 

1.Koska en enää laihduta, en muista ajatella ruokaa. Kiinnostun muusta. Laihduttamisesta tulee helposti harrastus tai jopa uskonto (vrt karppaus). Ruoka on mielessä kaiken aikaa.
2. Purukumi! Vuosi sitten aloin jauhaa Xylitol-purkkaa hampaiden takia. Olen herkkusuu, jolla on tapana pistää ohimennessään suuhun makupaloja, aina kun kuljen keittiön läpi. (Vrt. Pavlovin koirat.) Purkka auttaa tuohon himoon. Eikä lihota.
    Todennäköisesti seuraavalla kaukomatkalla kadonneet linjani palaavat. Matkoilla syömisestä tulee helposti harrastus...

En ole ruma!

"Se nyt vain tuntuu siltä" 
Tämänpäiväinen kolumni KymenSanomien Tv&radio-sivulla sai naamani hymyyn aamukahvin ääressä. Vesa Majanen ruotii väliaikasoittojen ja mainosten äänenvoimakkuutta, ja yltyy pyörittelemään  kuulemaansa selitystä, missä teknisiin hienouksiin vedoten perustellaan, että "...mainokset eivät ole kovaäänisempiä kuin ohjelmatkaan. Ne vain kuulostavat siltä." Hulvattomia esimerkkejä vastaavien selitysten käytöstä seuraa, ja helmenä pohjalla on toteamus, jonka voi itselleen aamusella lausua peilin ääressä:

"...en minä ole lyhyt ja ruma. Minä vain näytän siltä."

Mutta sehän onkin totta! Sisälläni asuu nuori kirkassilmä, enkä meinaa tuntea peilikuvaani. En minä ole tuollainen. Outoa, että ihmiset näkevät tuon, eivätkä minua.
    Ja minäkin teen aivan vääriä päätelmiä ihmisistä ulkomuodon perusteella. Aika hurjaa, miten olemme ulkonäkömme vankeja. Ensivaikutelma voi siksi mennä aivan harhaan, ja vasta tutustuminen korjaa erheet.

Viime vuosisadan puolella Internetin ihmemaassa löysin  puutarhafoorumit. Vähitellen löytyi ystäviä, ja joskus leikittelimme kuvitelmilla toistemme ulkonäöstä. Kun sitten järjestimme tapaamisia oikeasti, hämmästyi varmaan moni muukin kuin minä. Kuitenkin panin merkille, että ulkonäkö ei helposti horjuttanut sitä käsitystä, minkä ystävistä olin luonut. Tapaaminen tietenkin täydensi  henkilökuvaa, jopa muutti sen, mutta ulkonäön merkitys oli vähäisin. Ihminen on totisesti ihan muuta kuin hänen pintansa.

Luonnos kesäpaidaksi:

Mykät todistajat

Marjattah 17.10.2011

Mustavalkomaanantain 88. haaste: 

"A photograph is a secret about secret. The more it tells you, the less you know." ~Diane Arbus~

Pistekirjoitusta

Torstaina lähdin liikkeelle  mielessäni Valokuvatorstain 220. haaste. Poimin satunnaisia havaintoja. Eihän noin visuaalista runoa voi kuvittaa! Kuvien taakse olisi nähtävä.  Pilviä tähyillessäni  merkillinen olento keinahteli näkökenttään. Monta muuta ehdokasta löysin vanhoista albumeistani, mutta tämä on nyt minun kuvausretkeni tulos.

”Pistekirjoitusta. Vastapäisestä kerrostalosta viisi valoa, puiston katuvalot, kuusi, seitsemän pistettä, silmäpuoli auto, kahdeksan. Rannassa vene väärinpäin, yhdeksän, alla tuikkii silmä, kymmenen, haluani etsien, Kiinaa, kaivoin ja kaivoin, alussa seisoi kiitos, lopussa mykkä manner, yksitoista, istun, syön pannukakkua ja kaipaan punaista robottiautoa, kaksitoista, puhuminen on vaikeaa, kolmetoista, neljätoista, tuuli kopeloi veneen suojamuovia, ystävyydellä ja seurustelulla ei ole eroa, viisitoista, vesi on korvissa, aamu, majakanvartija nukkuu tai on uimassa, kuusitoista, nainen on viisas kuin valas, mies on kalassa, seitsemäntoista, sinä, vuosirenkaat, taivaan kappaleet, pyryttää sanoja, minähän sanoin sinulle että, kahdeksantoista, merivettä, yhdeksäntoista, ovi, tuossa on ovi, perään en huutele, kaksikymmentä, mustaa leipää, pilviä, paljon pilviä.”Risto Oikarinen: Puupuhaltaja, Otava 2005 s. 31

Huomasin löytäneeni Alexander Reichsteinin teoksen "Muodonmuutoksia", joka on osa Kotkan veistospuistoa.

Eksoottiset aarteet

Hyvästit kesälaitumille! 8.10.2011

Silmäilin unohtunutta blogia, ajalta ennen Varamussaloa. Melkein näin olisin yhtä hyvin voinut kirjoittaa tänään:

4.10.2006 Lokakuun merkillisen lämpimät yöt herättävät haaveita. Olisihan se kasvihuoneilmiö puutarhurille ihanaa! Palmut, magnoliat, puksit ja bougainvilleat rehottaisivat huolta vailla pohjolassa. Mutta yksi puute ei korjaannu: valo! Aurinko näyttäytyessään jää matalalle puiden taakse.Halla ei ole vielä säikytellyt pikku kameliaani, mutta nuppujaan se ei tohdi aukaista lokakuun sumuisessa hämärässä. Pasuunakukat käyvät yhä kalpeammiksi ja oleanterin nuput lopettavat paisumisen. Talviunien aika on lähellä. Muhkea pasuunakukkaistutus matkusti eilen toiseen puutarhaan pitovaikeuksien takia.

Kokoelmani ei ole suuri mutta olosuhteisiin nähden ylärajalla. Ah, olisipa viileä viherhuone! Melkein kateellisena katselen uusien talojen upeita lasiulokkeita ja tunnen syvää närkästystä huomatessani niissä silkkikukkia jos sitäkään. Mutta pois ruikutus ja kademieli, huonomminkin voisi olla. Onhan meillä autotalli minne puoliso on rakentanut tukevan hyllyn ylös ikkunan ääreen. Muhkeimmat pasuunakukat mahtuvat sinne, tosin katkottuna. Savipajassa syntyy villikissoja viidakkotunnelmassa oleantereiden, agapanthusten ja passiflorapehkojen keskellä. Vain viileys erottaa tropiikista, työasuni on talvella toppatakki. (Välillä kasvit yllättää outo hellekausi, keramiikkauuni saa lämpötilan nousemaan jopa 30*C) Pimeään ulkovarastoon vien mukulat ja ruusut viettämään talvea syvässä koomassa.

Puutarhanhoito voisi olla helpompaakin. Miksi pitää haaveilla Madeiran puutarhoista sensijaan että keskittyisi tuttuihin ja turvallisiin pohjoisen puutarhakasveihin? Hyvä kysymys. Haasteita, haasteita! Kirveleviä pettymyksiä, huikeita onnistumisia.

Jos asuisin Madeiralla kasvattaisin varmaan kituliasta koivua ruukussa.

Aamun kuva kännykällä

Prunus sargentii klo 09:18

Lokakuinen aamuaurinko hipaisee rusokirsikkaa. Tänä syksynä se on väriltään lempeän hohtava. Joinakin syksyinä  punainen on häikäissyt silmät. En voi olla valokuvaamatta puuta nytkään, vaikka se on totisesti ehtinyt esiintyä kuva-albumeissani ja videoissani. Keväällä ja syksyllä Prunus sargentii on puutarhani kuningatar.

Päivitin eilen mobiililaitteeni(Nokia N8). Päivitän milloin kännykän näytölle ilmaantuu ehdotus, tarkemmin syventymättä ominaisuuksiin. Juuri kun alkoi tottua, on kaikki taas erinäköistä... Monet uutuudet näyttävät lähinnä kosmeettisilta, mutta kamerassa huomaan jotakin merkittävää: valokuvaan tallentuu entistä enemmän tietoa. Jos avaan tämän kuvan Picasassa, ja klikkaan auki täydelliset tiedot, voin nähdä mm. kuvan tarkan paikannuksen:

Leveysaste 60.455167° N
Pituusaste 26.875167° E

Jopas jotakin! Kännykkäni tietää missä olen, kaiken aikaa. Suojelusenkeli vai vartija? Päätän hyväksyä sen, en kulje hämäräperäisillä poluilla.
    Etsiskelin Googlella keskusteluja aiheesta, mutta ei tullut vielä osumia.

Lokakuu

Muhkeat kilpiangervot nöyrtyvät taipumaan kohti maata syksyn kutsuessa. Norsu uneksii kaukaisesta kotimaastaan, missä on kesä ainainen.

Mustavalkomaanantain 86. haaste on 'Syksy'.