 |
| Salissa, kuvaaja isäni, Paavo G.Waris 1952 Soitin ovikelloa sydän takoen. Olin juuri vienyt kukat sukuhaudalle, minne äitini uurna oli keväällä laskettu. Olin kulkenut hautausmaan portista kohti tuttua, komeaa taloa ja noussut vanhanaikaisella korihissillä oikeaan kerrokseen. Nyt olin yli viidenkymmenen vuoden jälkeen muistojeni ovella. Tiesin kokemuksesta, miten lapsuuden leikkipaikat kutistuvat, jos ne saa aikuisena nähdä. Tiesin, että lapsuudenkotiin ei ole paluuta kuin unissa ja muistoissa. Silti mielenkiinto ja uteliaisuus oli poltellut mieltäni kulkiessani tuon korkean talon ohi ja vilkuillessani sen erkkeri-ikkunoita: Kukahan siellä asuu, miltä siellä näyttää nyt? Olinko siis nyt niin häikäilemätön, että menin vain soittamaan entisen kotini ovikelloa? Ei, enhän toki. Suomalainen tapakulttuuri ja oma ujouteni on rakentanut korkean muurin. |
maanantai 14. marraskuuta 2011
Ajan poluilla 2/ Joskus unet toteutuvat
Vierailu
Vierailusta lapsuudenkodissani kerron täällä: Villamussalo. Julkaisen myös kuvia kauniin asunnon nykypäivästä isäntäväen luvalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Olen unessa useasti, sinun kaduillas koulutie, kotiportilta kouluun asti, minun askeleeni vie. Syysaamu kirpeä koittaa, yli heräävän kaupungin..... Oli muisteltava lapsuuteni laulua! Kirjoituksesi sai minutkin muistelemaan. Hih, hassua, minäkin olen maailmaan parkaissut Mehiläisen sairaalassa! Kauan kauan sitten.
VastaaPoistaKiitos värsssystä, Kiirepakolainen . Mainiota, jos onnistuin inspiroimaan. Ja jopas sattui, Mehiläisessä silmät avasimme kumpikin :)
VastaaPoista(Oijoi, olen monta kertaa kommentoinut, mutta kirjoitettuani se on poissa ja aukeaa uusi, tyhjä kommenttilaatikko... kokeillaan tätä.)
VastaaPoistaNiin, kotitalosi on tuttu kadulta päin. Kiitos, että avaat oven ja päästät sisälle. On onni että isäsi on ollut innokas valokuvaaja. Kuvaparit toimivat hienosti. Talo on kaunis ja persoonallinen niin ulkoa kuin sisältä.
On hauska tutustua sinuun, kun olet lapsi ja suvun ympäröimä. Olet ollut takuulla kaikkien rakastama.
Lastu, kiitos sisukkuudesta :) Mikähän tässä mättää? Kokeillessani huomaan, että kommentin esikatselu aiheuttaa katoamistempun. Toinen kynnys on siinä, että kommenttilaatikko ei rullaa itsestään esiin. Sivupalkki siirtyy, mutta kommenttilaatikko pitää vierittää esiin. Yritän vielä tutkia, voiko asetuksissa tehdä asialle jotakin.
VastaaPoistaMukava muistaa, että tunnet talon. Yritän noukkia esiin sellaisia muistoja, jotka kuvaavat tuota sodanjälkeistä aikaa ja ympäristöä kaupunkilaislapsen kokemuksen kautta. Etten kertoisi pelkästään itsestäni.
Oi, miten ihanaa muistelua. Silmä kostuu.
VastaaPoista... ja sen laidassa koski soittaa, tutun sävelen ilmoihin. Ja mun matkani keskitiellä, näky ihana odottaa: Tytön sinisen kohtaan siellä ja katsehen sinisen...
Kaikilla meillä on muistoja. Ne ovat verratonta materiaalia kirjoitelmiin, eikö vaan Vallaton :)
PoistaSain taas siivouskohtauksen ja siirsin tämän juttusarjan Villamussaloon. Kommenttien ja keskustelujen takia jätin kuitenkin alkulauseet ja linkit tänne paikoilleen.