Pieni puutarhani nukkuu talviunta paksun lumipeitteen alla. Eksoottiset aarteeni, pasuunakukka, oleanteri ja plumeria alkavat heräillä viileässä pajassa, pelargonit työntävät honteloita versoja. Siellä pajassa on myös uusia savitöitä syntymässä pienen tauon jälkeen. Mieskin on innostunut sekä yhteisistä että omista hankkeistaan. Viihdyn kodissani, en kaipaa minnekään. Itse asiassa, en ollenkaan haluaisi muuttaa muualle, en edes kotikaupunkiini Helsinkiin, josta lähdimme ilman haikeutta suoraan Rovaniemelle lasten synnyttyä, kauan sitten.
Välillä joku valokuva, joku esine nostaa mieleen välähdyksen noista ohikiitäneistä vuosista monella eri paikkakunnalla, mutta juuri tänään olen kotonani, voin upottaa käteni multaan tai saveen, ja kirjoitella aamuyön tunteina jos siltä tuntuu.
Vasta äskenhän muutimme tänne ja rakensimme puutarhan, me kaupunkilaiset. Siitä on kaksikymmentä vuotta. Melkein sama aika kuin lapsuuskodissa viettämäni. Puut ja pensaat kertovat, että aikaa on kulunut. Vielä jaksamme täällä touhuta, mutta...
Mikä sai minut näitä mietteitä kirjaamaan? Otsikko on vastaanotettu Lastulta, joka kertoo herkin kääntein omasta kotipolustaan ja haastaa blogiystävät muistelemaan. Ehkä palaan asiaan, jos joku aihe mutkaisesta kotipolustani haluaa tulla kerrotuksi. Mutta sitä ennen nostan esiin kirjoituksen vanhemmasta blogistani vuodelta 2008, jolloin tämä Varamussalo oli vielä kokeiluasteella. Kommenteista päätellen ensimmäiset blogiystäväni ovat sen lukeneet silloin. Sekin sopii mielestäni Lastun haasteeseen, ainakin alkuosaksi:
Olen unessa useasti...
Tuo kirjoitus on käynyt mielessäni siksi, että se aiheutti mielenkiintoisen yhteydenoton. Sain yllättäen kutsun vierailla syntymäkodissani! Elämys oli vaikuttava ja positiivinen. Tarkoitus onkin ollut palata aiheeseen.
Lapinlahdenkatu 31, Helsinki
Olen saanut palautetta, että kirjoitukset tuossa Applen blogissa , jonne linkkini viittaa, eivät aina aukea Internet Explorerilla. Kuulisin mielelläni, jos näin tapahtuu.
VastaaPoista"Viihdyn kodissani, en kaipaa minnekään."
VastaaPoistaKiitos näistä sanoistasi. Siinä on sanottu tärkein. Kun kotona on hyvä olla, jokainen aamu aukeaa lahjana, mahdollisuutena.
Kuljin linkin kautta lapsuutesi maisemiin Lapinlahden kadulle. Olet kuva- ja sanataiteilija; kaikki aistini heräsivät kun pääsin kotiisi - ja tiettyä tuttuutta tunsin, sillä asuimme tuon saman kadun varrella vuodet 1979-1983.
Ja Kuopiossa lapsuuteni kauniin kivitalon (rakennettu 1900-luvun alkupuolella) kodissa oli samaa henkeä kuin sinulla: korkeat, avarat huoneet, pitkät käytävät, keittiön takana palvelijanhuone.
Kiitos elämyksistäsi. Olen vaikuttunut.
Ja paljon iloa ja onnea kevääseen kodissa puutarhoineen missä nyt asut ja jonne liki 20 vuodessa olet kotiutunut.
Kiitos kun vastasit haasteeseen. Onpa mielenkiintoista että pääsit käymään lapsuudenkotiisi uudestaan. Varmaan elämys!
Kiitos Lastu, oli mukava kulkea tuokio seurassasi muistojen poluilla. Mielenkiintoisia risteyksiä!
VastaaPoista-Oli tosiaan elämys nähdä, millä arvonannolla tuota 100-vuotiasta taloa ja tuota asuntoa vaalitaan.
Hyvää kevättä Lastulle sinne Saaristokaupunkiin!
Polun varrelle on kertynyt vaikka mitä. Jälkiäkin :)
VastaaPoistaTäällä hiippailee yksi jellonainen, joka myös viihtyy kodissaan ja mielellään puuhastelee ihan yksin.
VastaaPoistaOn hienoa seurata kevään heräämistä ja nukkuvien kasvien ensimmäisiä liikkeitä.
Laitapa taas esiin niitä pajassa syntyneitä...:-)
Oli kiva lukea matkastasi kotiin.
Polkusi tuntuu hyvältä. Oikealta. Joskus saa riemuita oikean reitin valinnasta, kuten sinä nyt, unohtamatta silti alkuaskeleitaan. Ne ovat kuitenkin aina mukana.
VastaaPoistaItselläni on piilotajunnassa haave muuttaa Helsingistä pois (vaikka olen täällä syntynytkin) Köyliön torpalle, 1900-luvun alun tunnelmaan.
Oi, tuo laulu: Olen unessa useasti, sinun kaduillas koulutie, kotiportilta kouluun asti, minun askeleeni vie. Syysaamu kirpeä koittaa..
Noh, en kuitenkaan koko laulua tähän kirjoita. Muistan sen hyvin. Lauloin koulussa laulukokeessa ja sain kympin!
Peikko, niin varmaan jokaiselle polulle, monenlaisten tassujen jälkiä...
VastaaPoistaLeijonainen, kissat tulevat toimeen itsensä kanssa :)
-Pajablogi onkin juuri muutosvaiheessa, kuten muutkin blogit.Mukavaa, että viivyit hetken polullani, kuten myös:
Kiirepakolainen. Unelmia pitää olla! Hyvää polttoainetta luovuudelle on myös saavuttamaton unelma, kuten paluu menneeseeen. Mukava muisto nousikin mieleesi.
Sanasi pysäyttävät "Juuri tänään olen kotonani, voin upottaa käteni multaan tai saveen, ja kirjoitella aamuyön tunteina jos siltä tuntuu." tuntuvat hyviltä. Olen oppinut myös arvostamaan tekemistä omaan aikatauluun, silloin kun jaksaa, sitä mitä haluaa.
VastaaPoistaNuorena sitä jaksaa muuttaa asuinpaikkoja, mutta ilta-aurinkoa kohti mentäessä on niin hyvä olla samassa kodissa.
Hyväolon päiviä Sinulle!
Kiitos Liplatus myötäelämisestä ja toivotuksesta. Samaa Sinulle!
VastaaPoistaOlen unessa useasti... sai kylmät väreet kulkemaan käsivarsista selkään asti. Rakas laulu lapsuudesta. Onko kuva Lapinlahdenkadulta? Oppikoulukatuni. Voi, kun pitäisi lähteä kameran kanssa lapsuudenmaisemiin, mutta kun ei ole tarmoa.
VastaaPoistaKysyy ja vastaa, että ON. Kuvan alla lukee selvästi Lapinlahdenkatu 31.
VastaaPoistaVallaton, tämäpä jännittävää! Täytyy palata asiaan :) Koti-ikkunani näkyvät kuvassa, neljäs kerros, nurkkahuoneusto.
VastaaPoista