Mietteitä savipajassa

Savipajassa tarkenee hyvin pari tuntia, kun nostan patterin aivan viereen. Lämpötila ehtii nousta 12 asteeseen, ja jos viivyn pitempään voin riisua pois kipsin juovittaman toppatakin. Joskus ehdin pajaan kuuntelemaan kello kymmenen musiikkiohjelmaa, mutta puheohjelmatkin ovat usein antoisia.
   Tänään kuuntelin 'Viikon taiteilijan', säveltäjä, viulisti Sanna Salmenkallion mietteitä musiikista ja oppimisesta (uusinta vuodelta 2007). Hän opiskeli yksityisesti ennen Sibeliusakatemiaan hakeutumista, ja huomasi miten siellä monet musiikkiopistojen kasvatit eivät oikein osanneet sovittaa teoriaa ja käytäntöä yhteen. Hän puolestaan oli ensin oppinut soittamaan, ja teorianopiskelu myöhemmin olikin innostavaa. Miten mielenkiintoista oli huomata, että sillä minkä jo tiesi oli myös nimi. - Juuri niin, täsmälleen! nyökyttelin innoissani, samalla kun hioin pieniä nukenjalkoja ja käsiä  raakapolttoa varten. Juuri niin tapahtuu oppiminen parhaiten. Sanna Salmenkalliolla  oli  innostumisen lahja, ja mahdollisuus opiskella oman mielenkiinnon ohjaamana.  Kovin moni kadottaa tuon myötäsyntyisen , lapsuuteen kuuluvan taipumuksen kouluvuosinaan. Innostuminen tekee elämän mielenkiintoiseksi vielä vanhuudessakin.
   Ajattelin rakkaitani,  lapsenlapsia Kanadassa. Tytöt ovat päässeet mukaan mielenkiintoiseen vaihtoehtokouluun, jossa  pääteema on itseohjautuva opiskelu. He vaikuttavat innostuneilta ja onnellisilta. Ehkä saan vielä tilaisuuden tutustua aiheeseen lähemmin. - Mutta matka länsirannikolle  on hirmuisen pitkä.

Pasuunakukat haluavat lopettaa talviunensa. Nuppuja ilmaantuu. Kunpa jaksaisivat vielä pitkän talven, ennen kuin pääsevät ulos aurinkoon. Kirvat sain karkoitettua madeirangeraniumista, mutta voi kurjaa, nyt ne ovat vallanneet sinihibiscuksen, ja nuput tipahtelevat. Melkoiselta ryteiköltä näyttää 'kasvitieteellinen puutarhani' nyt. Kuitenkin on  mukava puuhailla vihreässä seurassa.