 |
| Matti ja minä Hämeenlinnassa 1944 |
Minä astuin mukaan tarinaan jatkosodan aikana Helsingissä, Mehiläisen sairaalassa, elokuussa 1942. Pojat olivat maalla kesälaitumilla. Kaksitoistavuotias Matti kertoo kirjeessään äidille, miten maalaistaloon on syntynyt sieviä porsaita. "Olisipa mukavaa nähdä jo pikkusisko. Mahtaako se olla yhtä nätti kuin porsaat?"
Helsingin suurpommitukset alkoivat helmikuun 6.-7. päivien välisenä yönä 1944. Ilmahälytys keskeytti meidänkin kodin iltatoimet. Äiti sieppasi unisen Marjatan syliinsä ja hoputti 7-vuotiasta Anttia kiirehtimään. Nyt oli painuttava kellariin, pommisuojaan naapurien kanssa. Antti muistaa hyvin räjähtävät äänet ja tunnelman kellarissa. Valonväläys tuntui sinkoutuvan seinien läpi, kun aivan lähelle osui pommi.
Mutta missä oli Matti?
Koko tarina löytyy Villamussalosta.
Mutta missä oli Matti?
Koko tarina löytyy Villamussalosta.
sori , nyt sain auki.. kuitenkin. eli vika oli minussa.. minä olin 1944 3vuotias. vuoden vanhempi. Ainut hämärä muisto on pommisuojassa, jossa suuni suljettiin lujin ottein kun itkin, siellä oli pimeää, kosteaa ja kylmää.Toinen aika outokin asia oli se että minut jätettiin koko päiväksi yksin kotiin lukkojen taakse. Ei kai ollut hoitajaa tai ei välitetty, tai ei ollut varaa palkata. Lymysin ruokakomeron hyllyillä ja vaatekaapeissa piilossa mörköjä. Siitä sain piiskaa, mutta ei se auttanut, pelko oli suurempi. Sen ikäinen ei pelkää kuolemaa, ei edes tiedä mitä se on, pelko kohdistui siis tuntemattomaan uhkaan, johonkin joka tekee enemmän kipeää kuin risu.
VastaaPoistaVoi ystävä, miten ahdistavia mielikuvia nousi mieleesi. Aikuiset olivat peloissaan, eivätkä osanneet ajatella lasta. Piiska taisi kuulua hyvään kasvatukseen tuohon aikaan. Ihmeellistä, että muistat niin kauas. Itse en muista mitään, ja mietinkin nyt miten erilaista tuo aika oli perheelleni kuin minulle, kuopukselle. Muistaminen varmaan auttaa sinua ymmärtämään itseäsi ja tunteitasi?
PoistaKiitos että kommentoit, vaikka se oli pulmallista. Toivotan kaikkea hyvää sinulle.
Olin suurpommitusten aikaan Naistenklinikalla äitini kanssa. Synnyin 5.2. Äiti kaappasi minut syliinsä ja juoksi Naistenklinikan pommisuojaan, kun ilmahälytys tuli. Voi, kun ei enää voi kysellä noistakaan äidin kokemuksista.
VastaaPoistaTiedät sentään noin paljon! Siitä voisi jo tarinaa syntyä :) Kummallista, että menneisyys alkaa kiinnostaa vasta tässä iässä, kun vanhempaa sukupolvea ei enää ole. Nyt on myöhäistä katua, että ei tullut kuunneltua...
Poista