Mitä oli ennen kännykkää?

Sovin treffit Mirjan kanssa klo 13 liikekeskuksessa. Siellä olisi lämmin odotella, jos toiselle tulee viivytys. Rupatellaan kuulumiset sitten kahviossa. Puhelimet mukaan tietenkin, muistutin minä.

Kymmentä yli yksi otin kännykän käteeni, samalla kun kiertelin avoimen kahvion ympärillä etsien tuttua hahmoa kulkijoiden joukosta. Varttia yli hain kahvikupposen, ja valitsin hyvän paikan josta voisin tarkkailla kulkijoita. Aloin soitella vuoroin kännykkään, vuoroin kotipuhelimeen. Hän ei ole koskaan unohtanut! Miksei hän soita, ja kerro viipymisen syytä? Mitä on tapahtunut? Kenelle voisin soittaa? Mirja elää yksin, enkä tunne naapureita senioritalossa. Hän on tietenkin liukastunut matkalla, ja makaa nyt ensiavussa. Ei, hän on pyörtynyt ja makaa kotona lattialla. Mitä voin tehdä?

Pahojen aavistusten vallassa lähdin puoli kaksi liikekeskuksesta kävelemään kohti senioritaloa, reittiä jota Mirja kulkisi. Toivottavasti hänellä on kävelysauvat mukana?
     Ovisummeriin ei tietenkään vastattu. Talon ystävällisen asukkaan avulla sain hälytettyä huoltomiehen paikalle, ja otin oikeuden kurkistaa Mirjan kotiin sydän pamppaillen. Ei, hän ei makaa lattialla, onneksi. Mutta kiireen jälkiä olen näkevinäni, ja ulkokengätkin ovat nurin narin lattialla. Äkkilähtö sairaalaan? Varmaan hän on nyt hyvissä käsissä.

Muuta en voinut, soitin kännykällä Miehelle, ja hän haki minut kaupungilta kotiin.  Kahden tunnin kuluttua Mirja  soitti. Hän oli juuri palannut kotiin odotettuaan minua kaksi tuntia liikekeskuksen kahviossa, lasillinen CocaColaa edessään.
     Varmaan voit helposti kuvitella selittelyjen ja molemminpuolisten itsesyytösten määrän.

Niin, minä olen tottunut siihen, että olen aina tavattavissa. Ja että Mies on aina tavattavissa. Ja muutkin läheiset ainakin pienellä viiveellä. Ajatus katoamisesta on mahdoton, se tietää pahaa. Minä siis tuijotan mobiiliani ja omia fantasioitani, sen sijaan, että kiertelisin kahviossa ja tarkastaisin jokaisen asiakkaan.

Mirja, itsenäinen yksineläjä ei useinkaan muista kuljettaa kännykkää mukanaan. Nytkin se sattui unohtumaan. Myös sosiaalinen media on hänelle vieras, kuten koko tietokone. Ihmettelen miten pian minäkin olen tottunut elämään tekniikan varassa, ja tapaamaan ihmiset virtuaalisesti. "Livettäminen" (= tapaaminen tosielämässä) on harvinaista herkkua.

— Antaa miettimisen aihetta.