 |
| Uusi lukunurkka |
Isäni pelasi mielellään pasianssia, kuten minäkin. Mutta toisinaan hän syventyi aivan erityiseen pasianssiin ruokasalin pöydän ääressä. Alustana toimi itse piirretty kodin pohjapiirustus, jota isä sitten tuijotteli siirrellen verkkaisesti pelinappuloita: pahvista leikattuja huonekaluja. Vanhat valokuvat vahvistavat muistikuviani, järjestys meni uusiksi monasti, pianokin näyttää olevan aina eri seinällä. Tuollaisen pasianssin valmistin kerran minäkin, kun odottelimme muuttoa Mikkelistä Kotkaan.
Kohta matkoilta palattuamme innostuimme taas, Mies ja minä, huonekalujen siirtelyyn. Vaikka viime kerralla olin niin tyytyväinen, että kuvittelin järjestystä lopulliseksi. Jostakin se vaan lähtee liikkeelle. Jompikumpi tuijottelee huonetta mietteliäänä, ja saa viimein sanotuksi: — Kuinkahan jos tuo sohva...?Tässä asiassa olemme yhtä helposti innostuvia luonteita. Nyt ryhdyttiin tuumasta toimeen ilman pahvipasianssia. Mittanauha riitti suunnittelun tueksi. Kaukaa viisaasti puolisoni oli edellisen roudauksen jälkeen hankkinut pyörät, jotka on helppo työntää raskaiden huonekalujen alle. Tuo painava perintösenkki liikkuikin nyt kevyesti, hiukan kilisten, seinältä toiselle. Vaikka sohva on ollut jo kaikilla neljällä seinällä (ikkunaseinä mukaanlaskettuna), löytyi sille kumminkin uusi paikka: irti seinästä, kulmittain!
Taulut tietenkin oli sijoitettava uudelleen, kuten esillä olevat esineet ja huonekasvit.
Miten hauskaa, miten virkistävää! Aivan kuin olisi muuttanut uuteen kotiin. Tai ostanut uusia huonekaluja. Eikä maksanut penniäkään. Kun esineet vaihtavat paikkaa, ne näkee uusin silmin. Ikkunamaisemakin näyttää uudelta, kun sitä katsoo eri paikasta. (Siivous sujui ohimennen, villakoirat ja pölyt saivat kyytiä siinä sivussa.)
Tuosta tuolista olenkin kertonut aikaisemmin: Mummin nojatuoli.
Minäkin usein ikäänkuin hankin uudet huonekalut, kun pyöräytän vanhat uuteen asentoon:) Sohva on kyllä asettautunut yhteen kohtaan Isännyyden toiveesta:se on niin, että siinä maatessa tulee hyvin valo lasista ja milloin ei siitä on vieressä töpseli ja siinä jalkalamppu - juuri passelisti siis lehdenlukupaikka.
VastaaPoistaNiin ja aivan ihanoita huonekaluja teillä, kaunis kulmaus:)
VastaaPoistaTervetuloa kotiin! Kotiin on aina kiva
VastaaPoistatulla...ensin on vain lähdettävä.
Tuo on aika tuttua ja kivaakin, tuo
huonekalujen siirto muutaman vuoden väliajoin.
Isäntä ei oikein ole kanssani samaa mieltä.
Kova homma kuulemma vedellä noita piuhoja
kaikista "pöntöistä" uusiin nurkkiin...
Kaunis nojatuoli ja kaunis tarina siitä.
Jäin lukemaan muitakin postauksiasi, kiehtovia!!
Vaihtelu tuo uutta ilmettä ja se virkistää. Minä mielelläni muutteleisin huonekalujen paikkoja, mutta tilat eivät suostu siihen. Olen joutunut tekemään paluun vanhaan.
VastaaPoistaLukunurkkaus on viehättävä ja nojatuolin tarina suorastaan kiehtova. Mummin nojatuoli on ymmärrettävästi rajattoman arvokas sinulle. Sillähän on sielu!
Inkivääri, arkipäivän luovuutta :) Ja toki kotona saa olla jotakin pysyvää. Muutoksia ei pidä tehdä vastoin toisen toiveita. Nämä ovat herkkiä juttuja.
VastaaPoistaSirpa , kiitos! Kotiinpaluu on iso ilo, vaikka olisi ollut patatiisissa. - Piuhat, tosiaan. Se on meilläkin isännän osaamisaluetta, ja totisesti viime aikoina on täällä kontattu ja kiivetty. Jätin kertomatta, että samaan aikaan uudistettiin Tv- ja nettiliittymät….
Aimarii, noinhan se usein menee. Mutta arvatenkin olet vaihdellut taulujen ja esineiden paikkoja? Sekin virkistää.
-Vanhoilla huonekaluilla on sielu. Perityt ovat aarteita, mutta huutokaupoista ja kirppareilta voi tehdä mukavia löytöjä. Vain välttämättömyyden edessä olemme hankkineet uusia. Vie aikaa, ennen kuin uusi huonekalu kotiutuu :)